Metalli- ja konepajateollisuuden media

Henkilökohtaisten tapaamisten Alihankinta-messutapahtuma tekee paluun

Kuva: Otto Vainio

Euroopan toiseksi suurin alihankintateollisuuden ja Suomen johtava teollisuuden messutapahtuma Alihankinta ja AlihankintaHEAT järjestetään Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa 27.–29. syyskuuta 2022. Tapahtumakokonaisuuden teemana on teollisuuden vetovoima, tarpeet ja tekijät.

Alihankinta ja AlihankintaHEAT 2022 -tapahtumakokonaisuus kokoaa alan ihmiset taas yhteen kasvokkaisiin tapaamisiin poikkeuksellisen pandemia-ajan jälkeen. Kaikki hallit täyttävässä kansainvälisessä tapahtumassa nähdään noin tuhat näytteilleasettajaa.

Loppuunmyytyyn tapahtumaan odotetaan hyvin yleisöä

”Yritykset ovat palanneet tapahtumaan ja tapahtuma on loppuunmyyty, mikä kertoo siitä, että yritykset uskovat edelleen henkilökohtaisiin messutapaamisiin. Pandemia-aika ei vienyt kohtaamisten tarvetta mihinkään. Kaikkea ei voi hoitaa verkossa. Kumppanit, asiakkaat ja potentiaaliset asiakkaat halutaan taas nähdä kasvokkain. Odotamme vilkasta tapahtumaa, kun messut voidaan taas järjestää normaaleissa olosuhteissa”, Tampereen Messut Oy:n PR- ja kumppanuusjohtaja Tanja Järvensivu kertoo.

kuva
Tanja Järvensivu. Kuva: Maiju Jokipolvi

Messujen voima on siinä, että siellä pääsee tapaamaan kaikki osapuolet kerralla saman tapahtuman sisällä. Tämä tuo kustannustehokkuutta osallistumiseen. Kasvokkain jutustelulla small talkeineen on myös suuri merkitys.

”Taustajoukkojemme teollisuusjohtajat ovat sanoneet, että lopulliset silmästä silmään kaupan klousauskatseet on vaikea saada hoidettua verkon välityksellä. Kyllä se vaatii henkilökohtaisen tapaamisen”, Järvensivu sanoo.

Tiistaina 27.9. ohjelmassa keskitytään teemaan ”Teollisuuden vetovoima, tarpeet ja tekijät”.

”Päivä on saanut hyvän vastaanoton. Tulevaisuuden osaamistarpeet ovat isossa roolissa. Kaikilla on huoli siitä, mistä saadaan osaavia tekijöitä tulevaisuudessa. Nuorillekin pitää pystyä osoittamaan, että nykypäivän teollisuus on pitkälti siistiä modernia sisätyötä”, Järvensivu sanoo.

kuva

Keskiviikkona 28.9. ohjelmakokonaisuus rakentuu otsikolla ”Teollisuuden tulevaisuus ja ajankohtaiset haasteet”, jonka alla pureudutaan muun muassa Ukrainan kriisin vaikutuksiin, alan hankintavaikeuksiin, kyberturvallisuuteen ja varautumiseen sekä teollisuuden tulevaisuuden muutoksiin.

Torstaina 29.9. on luvassa ”Tulevaisuuden tekijöiden torstai”, jolloin sisällössä korostetaan teollisuuden vetovoimaa, nuoria ja opiskelijoita kiinnostavia kokonaisuuksia sekä oppilaitosten, korkeakoulujen ja yritysten yhteistyön tärkeyttä.

CTA

Opiskelijoita toivotaan erityisesti mukaan

”Opiskelijat on nostettu erityisen halutuksi kohderyhmäksi tapahtumaan. On ymmärretty, että nimenomaan opiskelija on tulevaisuuden tekijä ja tärkeä asiakas yrityksille. Torstaina näytteilleasettajien kannattaa tuoda osastolle myös yrityksensä HR-henkilökuntaa kohtaamaan opiskelijoita ja heidän kysymyksiään. Samoin torstaina käsitellään sitä, mihin koulutuksen pitäisi keskittyä alan oppilaitoksissa tulevaisuutta silmällä pitäen. Oppilaitosyhteistyö on nyt vahvaa näissä messuissa”, Järvensivu toteaa.

Alihankinta 2022 -kumppaniyrityksenä toimii Wärtsilä Finland Oy. Alihankinta on viime vuosien tapaan saanut kolme teollisuuden arvostettua asiantuntijaa teemakummiksi.

Tapahtuman kumppaniyritys Wärtsilän teemakummi on tuotannosta, tuotantolaitoksista ja hankinnasta vastaava johtaja sekä Sustainable Technology Hub -hankkeen vetäjä Vesa Riihimäki.

Toisena teemakummina nähdään Enston hallituksen puheenjohtaja ja teollisuuden edelläkävijänainen Marjo Miettinen.

Kolmas teemakummi on Tampereen Teollisuusoppilaitos Oy:n toimitusjohtaja ja uuden Konepajakoulun vetäjä Peer Haataja.

Lisätietoja: www.alihankinta.fi

Teksti: Jari Peltoranta

Jaa tämä artikkeli: 

Yleinen

Digiaalto voimistuu ja monipuolistuu

Koronapandemian varjoon on jäänyt se seikka, että suomalaisissa yrityksissä kytee teknologinen vallankumous. Tekoäly, esineiden internet ja robotisaatio eivät ole enää vain

Komeasti koronakuopasta ylös

Teknologiateollisuus ry:n elokuinen raportti kertoo, että teknologiateollisuuden kysyntä on jatkunut Suomessa vahvana. Tilauskertymä kasvoi vuoden toisella neljänneksellä, ja tarjouspyyntöjen määrässä saavutettiin

Kun joustavuuskaan ei enää riitä

Muuramelainen perheyritys OK-VISE Oy on tullut maailmalla tunnetuiksi matalakiinnitinperiaatteen kehittäjänä. Viime vuosina nopein kasvu on ollut Fixturing Concept tuoteperheessä. Erityisesti Multi-Rail

Kohti hiilineutraaliustavoitteita

– metallinjalostusteollisuus ja tutkimusorganisaatiot kehittämään keinoja CO2-päästöjen vähentämiseksi Suomen johtavat metallinjalostusteollisuuden toimijat ovat yhdessä tutkimusorganisaatioiden kanssa käynnistäneet mittavan kolmivuotisen tutkimushankkeen, jonka

Kasvu on joukkuelaji

Näin 2020-luvun alussa on hyvä miettiä, mistä kasvu tehdään uudella vuosikymmenellä. Se on selvää, että erilaiset verkostot ja ekosysteemit ovat yhä

Tuottavuutta Seadyline®-erikoispitimillä

Seco Toolsilla on tarjota laaja värinävaimennettujen sorvaus-, avarrus- ja jyrsintäpitimien Steadyline®-tuoteperhe. Uusimmat ovat 25 mm ja 100 mm halkaisijan sorvauspuomit, GL25-sorvauspäät