Metalli- ja konepajateollisuuden media

Atradiuksen raportti: Euroopan teollisuuden epävarmuus painaa myös suomalaisyrityksiä

Eurooppalaisyritykset lykkäävät kone- ja laiteinvestointejaan epävarmuuden vuoksi. Saksassa kasvaneet maksuhäiriöt ja heikentynyt investointikysyntä voivat näkyä nopeasti myös suomalaisessa vientiteollisuudessa.
Kuva: Atradius

Luottovakuutusyhtiö Atradius arvioi tuoreessa globaalissa koneteollisuuden toimialaraportissaan, että Euroopan teollisuuden investointihalukkuus pysyy heikkona vuonna 2026. Taustalla vaikuttavat erityisesti kauppapoliittinen epävarmuus, tullit, korkeat tuotantokustannukset sekä heikko vientikysyntä. Kehityksellä voi olla suoria vaikutuksia myös suomalaisiin kone- ja metalliteollisuuden yrityksiin, joiden vienti on vahvasti sidoksissa Euroopan investointisyklien kehitykseen.

Atradiuksen mukaan EU:n ja Britannian koneteollisuuden tuotanto kasvaa tänä vuonna vain noin yhden prosentin. Erityisen haastava tilanne on Saksassa, jossa investointien lykkääntyminen, viennin heikkeneminen sekä kasvaneet maksuhäiriöt ovat painaneet toimialaa jo pidempään. Samalla Kiinan kiristynyt kilpailu sekä Yhdysvaltojen tullipolitiikka lisäävät epävarmuutta eurooppalaisessa teollisuudessa.

“Suomen kone- ja metalliteollisuus ovat vahvasti riippuvaisia eurooppalaisesta investointihalukkuudesta, ja erityisesti Saksa on yksi Suomen tärkeimmistä vientimarkkinoista. Kun eurooppalaisyritykset lykkäävät investointejaan epävarmuuden vuoksi, vaikutukset näkyvät nopeasti myös suomalaisissa vientiyrityksissä ja alihankintaketjuissa”, sanoo Atradius Suomen maajohtaja Juhani Laitala.

Atradius Suomen maajohtaja Juhani Laitala. Kuva: Atradius

Koneteollisuus on erityisen altis kansainvälisen kaupan muutoksille, sillä ala on vahvasti riippuvainen globaaleista toimitusketjuista ja vientimarkkinoista.

”Yritykset suhtautuvat tällä hetkellä varovaisesti uusiin kone- ja laiteinvestointeihin, mikä hidastaa koko valmistavan teollisuuden kasvua Euroopassa. Samaan aikaan korkeat teräs- ja alumiinitullit sekä geopoliittiset riskit nostavat valmistajien kustannuksia ja heikentävät kilpailukykyä”, Laitala avaa.

Atradius arvioi tilanteen helpottuvan vähitellen vuoden 2026 loppua kohti, jos korkotaso alkaa laskea laajemmin ja puolustus- sekä infrastruktuuri-investoinnit lisäävät kone- ja laitekysyntää Euroopassa. Yhtiön mukaan erityisesti puolustusteollisuuden investoinnit voivat muodostua tärkeäksi kasvun ajuriksi eurooppalaiselle koneteollisuudelle lähivuosina.

Globaalin koneteollisuuden tuotannon Atradius ennustaa kasvavan vuonna 2026 yhteensä 3,1 prosenttia ja vuonna 2027 noin 3,6 prosenttia.

Lähde: Atradius

Jaa tämä artikkeli: 

Yleinen

Pirkanmaan vientipalkinto 2025 Fastemsille

Älykkäitä tehdasautomaatioratkaisuja lastuavien työstökoneiden ja niihin liittyvien prosessien ympärille toimittava Fastems on palkittu vuoden 2025 Pirkanmaan vientipalkinnolla. Tampereen kauppakamarin ja Tampereen

Laadusta strateginen kilpailutekijä teollisuudessa

Valmistavan teollisuuden kilpailukykyä on perinteisesti haettu tehokkaammista koneista, nopeammista tuotantolinjoista ja paremmista ohjelmistoista. Yhä useammin ratkaiseva tekijä löytyy kuitenkin toisesta suunnasta:

Digiaalto voimistuu ja monipuolistuu

Koronapandemian varjoon on jäänyt se seikka, että suomalaisissa yrityksissä kytee teknologinen vallankumous. Tekoäly, esineiden internet ja robotisaatio eivät ole enää vain

Komeasti koronakuopasta ylös

Teknologiateollisuus ry:n elokuinen raportti kertoo, että teknologiateollisuuden kysyntä on jatkunut Suomessa vahvana. Tilauskertymä kasvoi vuoden toisella neljänneksellä, ja tarjouspyyntöjen määrässä saavutettiin

Kun joustavuuskaan ei enää riitä

Muuramelainen perheyritys OK-VISE Oy on tullut maailmalla tunnetuiksi matalakiinnitinperiaatteen kehittäjänä. Viime vuosina nopein kasvu on ollut Fixturing Concept tuoteperheessä. Erityisesti Multi-Rail

Kohti hiilineutraaliustavoitteita

– metallinjalostusteollisuus ja tutkimusorganisaatiot kehittämään keinoja CO2-päästöjen vähentämiseksi Suomen johtavat metallinjalostusteollisuuden toimijat ovat yhdessä tutkimusorganisaatioiden kanssa käynnistäneet mittavan kolmivuotisen tutkimushankkeen, jonka

Kasvu on joukkuelaji

Näin 2020-luvun alussa on hyvä miettiä, mistä kasvu tehdään uudella vuosikymmenellä. Se on selvää, että erilaiset verkostot ja ekosysteemit ovat yhä

Tuottavuutta Seadyline®-erikoispitimillä

Seco Toolsilla on tarjota laaja värinävaimennettujen sorvaus-, avarrus- ja jyrsintäpitimien Steadyline®-tuoteperhe. Uusimmat ovat 25 mm ja 100 mm halkaisijan sorvauspuomit, GL25-sorvauspäät

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Prometalli 2/2026

Tilaa uutiskirje

Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.

    Tilaa
    uutiskirje

    Tilaa ilmainen uutiskirje,
    jota alan asiantuntijat lukevat.