Metalli- ja konepajateollisuuden media

VR:n lähes 10 miljoonan euron investointi Oulun varikolle

Kuva: ©VR Group / Kirsi Tuura

Uusi maalaamo ja tilojen parannukset

Raidekaluston kunnossapitäjä ja vaunuvalmistaja VR FleetCare on investoinut lähes kymmenen miljoonaa euroa Oulun varikon ja projektikeskuksen tilojen parannuksiin ja uuteen maalaamoon. Toiminta on käynnistynyt ruotsalaisen asiakkaan kaluston modernisointiprojektilla ja VR:n Sm6-kaluston ulkoilmeen uudistuksella. Maalaamon pintakäsittelylinja tuo Ouluun uutta osaamista ja uusia työpaikkoja.

Uusi maalaamo vastaa kasvavaan tarpeeseen pintakäsitellä
liikkuvaa kalustoa, mikä on lisääntynyt VR FleetCaren kansainvälisten
projektien myötä. Maalaamolla tehdään pääsääntöisesti
kiskokaluston pintakäsittelyä, mutta iso tila ja tekniikka
mahdollistavat pintakäsittelyn alihankintana myös muille suurille
ja haastaville tuotteille ja komponenteille.

”Tarvitsemme kansainvälisten kalustoprojektien ja vaunujen
uusvalmistuksen myötä lisää kapasiteettia Pieksämäen
konepajan rinnalle. Oulun projektikeskus on logistisesti järkevällä
sijainnilla, ja nyt käyttöön otettu Suomen modernein liikkuvan
kaluston pintakäsittelylinja pystyy palvelemaan asiakkaita
niin kalustoprojektien kuin alihankintamaalauksenkin
osalta. Maalaamossa olemme ottaneet käyttöön myös uutta
tekniikkaa, kuten älykkään lämpötilan, kosteuden ja ilmavaihdon
hallinnan, jolla varmistetaan pintakäsittelyn kansainväliset
korkeat laatustandardit. Uusi linja tuo Ouluun myös uutta
osaamista ja työpaikkoja”, kertoo VR:n kunnossapitojohtaja
Otso Ikonen.

Kuva: ©VR Group

Oulussa sijaitsee VR FleetCaren uusin ja modernein
varikko ja projektikeskus. Hallitilaa käytetään joustavasti kansainvälisiin
kalustoprojekteihin ja kunnossapitotöihin. Kahden
maalauskammion yhdistetty pituus on 64 metriä, leveys 7 metriä
ja korkeus lähes 8 metriä. Kyseessä on yksi Suomen suurimmista
teollisuusmaalaamoista.

Maalaamon rakentaminen kesti noin vuoden ja mukana
oli iso joukko paikallisia urakoitsijoita. Oulun varikko on valmistunut vuonna 2014, ja sen pesuhalli otettiin käyttöön
vuonna 2016.

"Maalaamossa olemme ottaneet käyttöön myös uutta
tekniikkaa.

”Viimeaikaiset investoinnit Oulun varikolle luo erinomaiset
edellytykset tehdä kalustoprojekteja kustannustehokkaasti
sekä laadukkaasti. Maalaustoiminta on käynnistynyt Oulussa
vauhdilla – maalaamme parhaillaan Allegrona tunnettua Sm6-
junaa”, Ikonen sanoo.

Sm6-junat päivitetään VR:n uuden ulkoilmeen mukaiseksi
Oulussa. VR ottaa junat käyttöön Suomen liikenteessä vuoden
2025 aikana. Tarkemmat tiedot, esimerkiksi liikennöitävistä
reiteistä, julkaistaan myöhemmin.

Teksti: VR Group

Jaa tämä artikkeli: 

Pintakäsittely

Kulutusta kestävät pinnoitteet

Kovakromaus on ylivoimainen pinnoite, kun tarvitaan pinnoite erittäin kovaan ja raskaaseen mekaaniseen kulutukseen. Vähän kevyemmän teollisuuden kulutuskestävyystarpeisiin sopii kemiallinen nikkelöinti, joka

Pintakäsittelyalalle helppokäyttöinen verkkokauppa

Pintakäsittelyalan asiantuntijaorganisaatio Spraytec on avannut verkkokaupan sivuilleen. Verkkokauppa sisältää suuren osan Spraytecin tuotevalikoimasta. ”Uusi verkkokauppamme on oikeastaan ensimmäinen kunnollinen verkkokauppa pintakäsittelyalalla.

Mukautuvaa tehokkuutta hiontaan

3M:n uusien Scotch-Brite XT Pro ja XC Pro Extra Cut -puhdistuslaikkojen verkkomateriaali on uudistettu entistä mukautuvammaksi ja laikan tukkeutumista vähentäväksi. Laikasta

Tarkka lastuamisnestesuihku tehostaa kierresorvausta

Ainutlaatuinen kierresorvausratkaisu terän ylä- ja alapuolisilla nestesuuttimilla Maaliskuun alusta markkinoille tulee Sandvik Coromantin CoroThread® 266 -kierresorvaustyökalu, jonka ylä- ja alapuoliset lastuamisnestesuuttimet

Pekotek Digital Twin – olosuhdejärjestelmä maalaamoille

Merkittävä ohutlevyrakenteiden valmistaja Suomen Levyprofiili Oy on investoinut syksyllä 2017 uuteen märkämaalauslinjastoon Joensuun tuotantolaitoksessaan. Kyseessä on aivan uudenlainen digitaaliratkaisuja sisältävä pintakäsittelylinjasto,