Metalli- ja konepajateollisuuden media

Valtimo Components Oyj – Sähkökemiallisen pinnoituksen, sorvauksen ja koneistuksen sekä kokoonpanon huippuosaaja

Valtimo Components Oyj on huipputeknologiaa valmistavien yritysten luotettava kumppani Pohjois-Karjalan pohjoisimmassa taajamassa, Valtimolla. Omia tuotteitamme ovat mm. radiotaajuussuodattimet, joita käytetään eri puolilla maailmaa ostoskeskuksissa, junissa ja metroissa pitämään puhelut erillään toisistaan.

Valtimo Components Oyj on vuodesta 1999 lähtien tarjonnut asiakkaille ja yhteistyökumppaneille hienomekaanisten sorvattujen, koneistettujen ja pinnoitettujen tuotteiden valmistusta ja kokoonpanoa suomalaisena laatutyönä.

Valtimo Components on luotettava kumppani, jonka kanssa tuotteen toteutuksen suunnittelu lähtee pääasiallisesti asiakkaan tuotesuunnittelijan työpöydältä. Näin varmistetaan yhteistyössä se, että tuotteesta ja sen elinkaaresta tulee teknisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävä.

Pohjois-Karjalan ainutlaatuisen ja kauniin luonnon säilyminen huomioidaan päivittäisten toimenpiteiden kautta. Keväällä 2021 siirryimme käyttämään sertifioitua tuulisähköä. Teollamme vähennämme maapallon CO2 päästöjä 60 000 kg:lla vuodessa. Teemme töitä energiatehokkuuden eteen kaikissa toiminnossamme sisäisten toimintojen, sekä innovaatioiden kautta, ja omalta osalta olemme mukana hillitsemässä ilmastonmuutosta.

Valtimo Components Oyj

Kierrätämme kaiken tuotannossa syntyvän metallijätteen. Pinnoituksessa käytettävien pinnoitusaltaiden vesi puhdistetaan omassa vedenpuhdistamossamme. Hyödynnämme digitaalisia ratkaisuja ja minimoimme toiminnassamme syntyvän paperijätteen. Valtimo Componentsilla suositaan kaikissa toiminnoissa digitaalista teknologiaa, jolla vältetään ylimääräisen paperijätteen syntyminen.

PALVELUT

PINNOITUS

Teemme rumpu- ja ripustuspinnoituslinjastoilla teräksen, alumiinin, messingin, kuparin ja ruostumattoman teräksen pinnoitusta sekä alumiinin anodisointia ja passivointia. Passivointia teemme myös messingille ja kuparille. Pinnoitukset tehdään kemiallisesti tai sähkökemiallisesti. Hopeointi, kultaus sekä musta- ja kiiltonikkelipinnoitus ovat keskeisiä palvelujamme.

Valtimo Components Oyj

CNC-KONEISTUS, JYRSINTÄ JA SORVAUS

Teemme CNC-koneistusta, jyrsintää sekä sorvausta asiakkaan määrittämien vaatimusten mukaisesti. Uudet pystykaraiset työstökeskukset ja sorvit ylläpitävät toimintamme tehoa, tarkkuutta, nopeutta ja luotettavuutta. Konekantamme uusiutumisen kautta vastaamme mm. medikaalisektorin, lukitusteollisuuden, military-sektorin, hydrauliikkateollisuuden, optiikkateollisuuden sekä elektroniikkateollisuuden tarpeisiin. Koneistuksessa käytettäviä materiaaleja ovat messinki, kupari, muovi, alumiini ja työkaluteräs sekä ruostumaton teräs.

Valtimo Components Oyj

KOKOONPANO

Koulutettu henkilökuntamme on erikoistunut vaativiin kokoonpanotöihin elektroniikan ja metalliteollisuuden aloilla. Kokoonpano tehdään avaimet käteen -periaatteella tai asiakasyrityksen henkilöstöä täydentäen. Usein valmistamme merkittävän osan kokoonpanojen tarvitsemista komponenteista itse. Valmistamme myös itse koottavien laitteiden osia.

Teemme kokoonpanotyötä koesarjoihin sekä pitkäaikaisena sopimustuotantona. Meillä on luottamuksellisuussopimukset kaikkien asiakkaidemme kanssa, ja toteutamme toiminnan luottamuksella asiakkaan omaa liiketoimintaa kunnioittaen.

Usein valmistamme myös kokoonpantavien kokonaisuuksien komponentit, jolloin tuotteen kokonaisvaltainen toimitusvarmuus ja laatu on hallinnassamme.

Valtimo Components Oyj

Tuotteiden kokoonpano tapahtuu aina asiakkaan antamien ohjeiden mukaisesti ja ISO 9001:2015 Bureau Veritas -laatujärjestelmää noudattaen. Laadunvalvonnassamme käytämme mm. koordinaattimittakonetta, sekä röntgen-pinnanpaksuusmittaria.

Lisätietoja:
valtimo.com

Jaa tämä artikkeli: 

Kunnossapito

Tibnor Seinäjoki investoi tulevaisuuteen

Tibnorin Seinäjoen yksikkö investoi vahvasti tulevaisuuteen. Selkeä investointisuunnitelma ja jatkuva parantaminen luovat hallitun ja luotettavan tulevaisuudennäkymän. Tibnor Seinäjoki on iso ja

Mittatarkkaa metallituotantoa osaavan henkilöstön avulla

Keskiraskas alihankintakonepaja Jotex Works Oy on ratkonut osaajavajetta kehittämällä päämäärätietoisesti tuotannollisia menetelmiä, digitalisaatiota, työhyvinvointia ja työnantajamielikuvaa. Metallialalla nykyaikainen laitekanta parantaa tuottavuutta

Vastaako nosturisi kunto tuotannon tarpeisiin?

Nosturin kunnon kartoittamiseen on useita erilaisiin tarpeisiin suunniteltuja menetelmiä, joiden pohjalta voidaan laatia pitkän aikavälin kunnossapitosuunnitelma. Erilaisilla tutkimuksilla voidaan selvittää nosturin

Alihankinta 2023 – Globally Local

Suomen johtava teollisuuden messutapahtuma ja Euroopan toiseksi suurin alihankintateollisuuden messutapahtuma Alihankinta järjestetään 26.–28. syyskuuta 2023 Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. 35-vuotista taivaltaan

Kunnossapidon asialla jo 30-vuotta

Suomalainen Maxjas Oy juhlii tänä vuonna 30-vuotista taivaltaan. Yritys on tarjonnut menestyksekkäästi teollisuuden kunnossapidon palveluita jo kolmen vuosikymmenen ajan, ja se

Uusi törmäyksenestojärjestelmä pelastaa henkiä!

Trukki hidastaa automaattisesti vauhtiaan lähestyessään vaarallisesti jalankulkijaa. Samalla LED-projektori ja värisevä ranneke varoittavat jalankulkijaa törmäysvaarasta. Näin toimii ALIS Shield -järjestelmä, jonka

Ympäristötyökaluja konepajoille

Ympäristövastuullisuudesta on tullut kilpailuetu konepajoille ja usein jopa edellytys liiketoiminnan jatkuvuudelle. Maaliskuussa 2022 päättyneessä Kiertotalousosaamista konepajoille -hankkeessa on kehitetty pienille ja

Tehokasta viisteytystä

Viisteytysten koneistaminen on kenties yleisin vaihe metallin työstämisessä, sillä viisteitä tehdään käytännössä kaikkien työkappaleiden sisä- ja ulkoreunoihin. Viisteet ovat olennainen osa

Kojalla puhdas ilma on osa työturvallisuutta

Koja Oy kehittää ja valmistaa korkealaatuisia ja energiatehokkaita ilmankäsittelyratkaisuja sekä puhaltimia raskaan teollisuuden tarpeisiin. Tampereen toimipisteellä valmistetaan prosessipuhaltimia, energia-, metsä-, metalli-,

Sisäilmaongelmat tavallisia metalliyrityksissä

Metalliyritysten sisäilmaongelmat ovat hämmästyttävän tavallisia, jopa suuremmissakin yrityksissä. Monesti ei ymmärretä sisäilman merkitystä työntekijöiden terveydelle ja työteholle sekä työviihtyvyydelle. Sisäilma on

NDT-standardit päivittyvät

Rikkomattoman aineenkoetuksen (NDT) menetelmissä ja laitteistoissa tapahtuu jatkuvaa kehitystä, jonka seurauksena tarkastuksia voidaan suorittaa nopeammin, tarkemmin ja/tai halvemmalla kuin aiemmin. Kehitys