Metalli- ja konepajateollisuuden media

Vaasalainen Veslatec kehitti uuden laitteen kierteytykseen

Veslatecilla päätettiin itse kehittää kierteytysautomaatti, koska markkinoilta ei löytynyt sopivaa laitetta. Uudella laitteella yritys hakee uudenlaista kilpailuetua leikattujen osien kierteytykseen.

Kierteytysautomaatin kehittänyt Aki Norrbacka vahvistaa,
että laite on nyt testattu, toimivaksi havaittu ja tuotantokäytössä.
Tarve laitteelle huomattiin muutama vuosi takaperin.

”Ennen jokainen laserleikattu kappale jouduttiin meillä
kierteyttämään käsikäyttöisillä kierteytyskoneilla, mikä oli
todella aikaa vievää. Lisäksi se vei meiltä yhden työntekijän
kokonaan pelkästään tähän työvaiheeseen. Aloimme tutkia
vaihtoehtoja, joilla voisi nopeuttaa tuotannon läpimenoaikoja,
tehdä työstä mielekkäämpää sekä parantaa työntekijän ergonomiaa”,
Norrbacka aloittaa.

Veslatec Oy

Lähes kuka tahansa osaa käyttää
kierteytysautomaattia

Tavoitteena oli kehittää mahdollisimman helppokäyttöinen
kone, jonka käyttämiseen ei tarvita aiempaa kokemusta. Norrbacka
kertoo, että koneessa on valittavana useita ohjelmointitapoja:
ohjauspaneeli, yksinkertainen etäohjelmointi sekä
konenäköön perustuva tunnistus. Helppoa siitä tekevät erityisesti
automatiikka ja konenäkö:

”Konenäkö tunnistaa ensin reikien paikat ja reiän koon ja
ehdottaa sen jälkeen niihin sopivia kierteitä. Työkalun vaihto
on automaattinen, ja koneeseen on mahdollista saada jopa
20 työkalun valikoima”, Norrbacka kertoo.

Veslatec Oy

Kierteytysautomaatti on saanut hyvän vastaanoton
Veslatecin
työntekijöiltä.

”Meillä on töissä esimerkiksi alanvaihtajia, joilla ei ole
lainkaan kokemusta työstökoneiden ohjelmoinnista. Siksi laitteen
helppokäyttöisyys olikin yksi tärkeimmistä kriteereistä sen
käytettävyyden suunnittelussa”, Norrbacka tiivistää.

Veslatec Oy

Kierteytysautomaatin kaupallistaminen
käynnistymässä

Lähitulevaisuudessa Veslatec aikoo valmistaa ja myydä automaatteja
myös asiakkaille. Tänä keväänä konetta on testattu
onnistuneesti omassa tuotannossa.

”Erityisesti laserleikkausta tekevät yritykset tulevat hyötymään
automaatista”, Norrbacka päättää.

Lisätietoja Veslatecista ja uudesta kierteytysautomaatista:
Aki Norrbacka, kehitysjohtaja
+358 500 260 376
aki.norrbacka@veslatec.com
www.veslatec.com

Jaa tämä artikkeli: 

Koneistus

Lävistä, leikkaa, toista

Prima Powerin lävistys-/kulmaleikkauskoneet ovat maailman tuottavimpia ja ekologisimpia valmistusjärjestelmiä suorakulmaisten paneelien ja komponenttien valmistukseen. Suurin osa kaikista valmistettavista ohutlevykappaleista on suorakaiteen

CNC-Koneistus tarjoaa uusia työstömenetelmiä

Jyväskylässä toimiva Suomen CNC-Koneistus Oy jatkaa aktiivisesti liiketoimintansa kehittämistä. Yritys tarjoaa koneistuspalveluja lähinnä kotimaisille kone- ja laitevalmistajille mutta nyt katsetta suunnataan

Pintakäsittelyalalle helppokäyttöinen verkkokauppa

Pintakäsittelyalan asiantuntijaorganisaatio Spraytec on avannut verkkokaupan sivuilleen. Verkkokauppa sisältää suuren osan Spraytecin tuotevalikoimasta. ”Uusi verkkokauppamme on oikeastaan ensimmäinen kunnollinen verkkokauppa pintakäsittelyalalla.

Työstökoneiden toimintaa seurataan ja tehostetaan

Nykypäivän työstökoneet ovat kehittyneet erittäin monipuolisiksi teknologiakeskuksiksi, joiden käytettävyys kehittyy koko ajan. Samaan aikaan konepajat vaativat koneilta laatua ja suorituskykyä. Tulevaisuudessa

Kappalekustannukset alas oikeilla työkaluilla

Lastuavien työkalujen markkinoilla on ilahduttavaa kehitystä: esimerkiksi uudet laadut, hiontamenetelmät ja pintakäsittelyt tekevät työkaluista entistä tehokkaampia ja pitkäikäisempiä. Samalla uusien mallien

Toimitusvarmuutta konepajateollisuuteen

Konepajoille hankitaan yhä monipuolisempia erikoistyökaluja. Toisaalta konepajatoiminnassa tulee monesti vastaan yllättäviä ja nopeita ruuhkatilanteita, joissa tarvitaan koneistus- ja alihankintapalveluja. Toimitusvarmuus ja

Pientarvikelogistiikka läpinäkyväksi

Kansainvälisesti toimiva, täyden palvelun pientarvikelogistiikkaan erikoistunut Bufab-konserni on kehittänyt teollisuuden pientarvikkeiden hallintaan uuden EasyTrack -sovelluksen, jonka avulla sopimusasiakas voi tarkastella hyllytyspalvelun

Mukautuvaa tehokkuutta hiontaan

3M:n uusien Scotch-Brite XT Pro ja XC Pro Extra Cut -puhdistuslaikkojen verkkomateriaali on uudistettu entistä mukautuvammaksi ja laikan tukkeutumista vähentäväksi. Laikasta

Laser on ylivoimainen piensarjoissa

”Meidän vahvuutemme on räätälöityjen sähkökoneiden tuotannossa. Uniikeissa generaattoreissa ja moottoreissa ja pienissä sarjoissa”, toteaa Niinimäki RDPS:n toimitusjohtaja Arto Sepänmaa. Niinimäki RDPS