Metalli- ja konepajateollisuuden media

Uusi törmäyksenestojärjestelmä pelastaa henkiä!

Trukki hidastaa automaattisesti vauhtiaan lähestyessään vaarallisesti jalankulkijaa. Samalla LED-projektori ja värisevä ranneke varoittavat jalankulkijaa törmäysvaarasta. Näin toimii ALIS Shield -järjestelmä, jonka tavoitteena on pelastaa henkiä ja lisätä työturvallisuutta teollisuudessa.

Uusi törmäyksenestojärjestelmä perustuu radiosignaaleihin, joilla voidaan tunnistaa työntekijöiden ja ajoneuvojen liike rakennuksissa sielläkin, missä normaalit GPS-signaalit eivät toimi. Tsekin Brnon teknillisen yliopiston konetekniikan tiedekunnassa toimiva Michl ja hänen kollegansa Michal Ruzicka ovat työskennelleet teknologian parissa jo neljä vuotta.

”Järjestelmä perustuu lukijoihin ja paikantimiin, jotka kommunikoivat langattomasti keskenään. Paikantimet sijoitetaan liikkuviin esineisiin tai kappaleisiin, joita halutaan suojella. Järjestelmä pystyy tunnistamaan ihmisten ja kuljetusvälineiden sijainnin 30 cm:n tarkkuudella”, Michl sanoo.

kuva

Kaksikon perustama ALIS Tech ja Sareskoski Oy ovat aloittaneet yhteistyön tuodakseen uuden teknologian Suomen markkinoille. Sareskosken myyntipäällikkö Alena Chernovskaja vieraili Tšekissä tutustumassa uuteen innovaatioon paikan päällä.

”Työntekijällä voi olla puettava paikannin, joka varoittaa häntä, kun trukki on lähestymässä sokeasta kulmasta. Jos trukki tulee kymmenen metrin etäisyydelle henkilöstä, järjestelmä hidastaa automaattisesti trukin vauhtia. Kun törmäysvaara on suuri, trukki pysähtyy välittömästi.”

Järjestelmä käyttää LED-projektoreita varoittaakseen työntekijöitä lattiaan heijastettavilla symboleilla. Chernovskaja antaa esimerkin, kuinka projektoreita voidaan hyödyntää paikoissa, joissa työntekijöiden ja trukkien tiet risteävät.

kuva

”Yleinen tilanne on, että jalankulku- ja trukkiliikenneväylät ovat erotettu toisistaan ja jalankulkijoille on merkityt ylityspaikat, mutta niitä ei kunnioiteta. LED-projektorilla suojatie voidaan heijastaa lattiaan vain silloin, kun ylittäminen on turvallista. Lähestyviä trukkeja voidaan varoittaa STOP-merkillä, kun henkilö on ylittämässä tietä.”

Järjestelmä on löytänyt käyttäjänsä erityisesti valmistavassa teollisuudessa sekä logistiikan ja varastoinnin alalla. Michlin mukaan autoteollisuus on ollut erityisen kiinnostunut paikannusjärjestelmästä, mikä räätälöidään jokaisen asiakkaan tarpeisiin.

”Palaute on ollut erittäin hyvää. Onnettomuusriski teollisuuslaitoksissa ja varastoissa on korkea, ja törmäysvaara trukkien kanssa tavanomainen riskitekijä. Siksi yritykset ovat valmiita investoimaan järjestelmiin, jotka lisäävät työturvallisuutta.”

kuva

Innovatiivinen törmäyksenestojärjestelmä on käytössä jo yli 15 EU-maassa ja teknologiayhtiö on vastikään voittanut Deloitte Technology Fast 50 -palkinnon. Chernovskaja arvioi, että keksinnölle on myös Suomessa kysyntää.

”Suomalaiset ovat nopeita hyödyntämään uusia innovaatioita ja meillä otetaan työturvallisuus vakavasti. Uusi tekniikka on jo herättänyt runsaasti kiinnostusta”, Chernovskaja sanoo.

Sareskoski Oy on työturvallisuuteen ja sisälogistiikkaan erikoistunut maahantuoja, jonka toiminta-ajatus on tuoda turvaa ja tehoa suomalaiseen työhön. Sareskoski tarjoaa 30.000 tuotetta meiltä ja maailmalta takaamaan sen, että työtä tehdään oikeilla välineillä turvallisesti ja tehokkaasti.

kuva

Jaa tämä artikkeli: 

Turvallisuus

Leikkauksen ammattilainen

AirWell Oy on vuonna 1993 perustettu termiseen leikkausautomaatioon erikoistunut suomalainen yhtiö. Tässä jutussa paneudumme yhteistyökumppanimme saksalaisen Kemperin hitsauksen savunimu- ja suodatuslaitteisiin.

Vastuullinen konepaja on kilpailukykyinen

Vastuullisuusvaatimusten lisääntyminen on jo arkea konepajateollisuudessakin. Kansainvälisesti toimiva loppuasiakas vaatii vastuullisuutta myös alihankintaketjujensa jäseniltä. Vastuullisuus ei ole pelkkiä vaatimuksia tai sanahelinää,

Kojalla puhdas ilma on osa työturvallisuutta

Koja Oy kehittää ja valmistaa korkealaatuisia ja energiatehokkaita ilmankäsittelyratkaisuja sekä puhaltimia raskaan teollisuuden tarpeisiin. Tampereen toimipisteellä valmistetaan prosessipuhaltimia, energia-, metsä-, metalli-,

Tuotantohalli yrityksesi tarpeet huomioiden

Trutec Oy rakentaa teräsrunkoisia tuotantohalleja ja toimitilahalleja, liikuntatiloja sekä erilaisia julkisivuratkaisuja koko Suomen alueelle. Tarjoamme asiakkaillemme optimaalisen ja kunkin projektin erityisvaatimukset

Vanha valaistus kannattaa uusia heti

Alle kymmenen vuoden ikäisissä teollisuusrakennuksissa on valaistus pääsääntöisesti kunnossa ja led-valaisimilla toteutettuna. Sitä vanhemmissa kiinteistöissä on vielä paljon tehtävää. ”Metalliteollisuudessa on

Sertifioinnit avuksi valmistukseen ja markkinointiin

Sertifiointipalveluilla varmistetaan, että yrityksen tuotteet ovat määräysten mukaisia ja turvallisia. Myös erilaisten prosessien laatu voidaan osoittaa sertifioinneilla. Esimerkiksi metallialan valmistajilla saattaa

NDT-tarkastuksilla varmistetaan turvallisuus ja laatu

NDT-tarkastuksilla varmistetaan tuotantolaitoksen laitteistojen ja LVI-tekniikan toimivuus ja turvallisuus sekä valmistavan teollisuuden lopputuotteiden laadukkuus. Digitaaliset menetelmät ja dronekuvausmenetelmät nopeuttavat tarkastusta. Uusien

Pidä pakkanen ulkona kangasnosto-ovella

KPA Unicon Oy:n tehdas Kiuruvedellä sai uuden kangasnosto-oven vanhan tilalle. Uusi ovi säästää energiaa ja lämmityskustannuksia sekä pitää pakkasen loitolla. Tehdashallien

Teollisuusautomaatio vaikuttaa työturvallisuuteen

Viime vuosina monien konepajojen valmistuslinjoille on hankittu yhä enemmän robotteja ja muuta teollisuusautomaatiota. Tyypillisesti robotteja käytetään erilaisiin kappaleiden käsittelytehtäviin. Robotteja voidaan

Hyvää teollisuusvalaistusta kokonaistoimituksilla

Teollisuuden valaistusremonttiprojektit kannattaa suunnitella ammattimaisesti ja huolellisesti. Valaistuksen kokonaistoimitus on usein hyvä ratkaisu teollisuustiloissa. Hyvä valaistus parantaa työtehokkuutta, turvallisuutta ja työviihtyvyyttä.