Metalli- ja konepajateollisuuden media

Työstökoneiden toimintaa seurataan ja tehostetaan

Nykypäivän työstökoneet ovat kehittyneet erittäin monipuolisiksi teknologiakeskuksiksi, joiden käytettävyys kehittyy koko ajan. Samaan aikaan konepajat vaativat koneilta laatua ja suorituskykyä. Tulevaisuudessa robotit voivat tuotantolinjoilla edelleen yleistyä. Toisaalta tuotantoa on mahdollista tehostaa myös valvonta-automaatiojärjestelmillä, joiden avulla työstökoneiden työtä pyritään optimoimaan ja käyttökatkoja vähentämään.

Työstökoneiden käytöllä on pitkät perinteet konepajojen tuotantolinjoilla.
Ensimmäiset varhaiset mallit juontavat juurensa
1700-luvulle, ja patentoituja pystykaraisia jyrsinkoneita alkoi
tulla käyttöön 1800-luvun puolivälin jälkeen.

Myöhemmin 1900-luvulla työstökoneiden käyttö teollisuudessa
laajeni ja niille löydettiin uusia sovelluksia. Konetyypit
kehittyivät ja sittemmin automatisoituivat.

Aikanaan numeerinen ohjaus otettiin käyttöön, jotta voitiin
työstää aiempaa hankalamman muotoisia kappaleita. Uuden
ohjausmenetelmän myötä kehittyivät myös ensimmäiset koneistuskeskukset.

Ominaisuuksia kehitetään

Perinteisen mallisia työstökoneitakin on yhä tuotantolinjoilla
käytössä. Nykypäivän konepajojen työstökoneet kuitenkin
ovat yhä useammin koneistuskeskuksia.

Työstäviin työkaluihin kehitetään koko ajan uusia materiaaleja
ja varsinkin uusia pinnoitteita, koska tuotantolinjojen
työkaluissa tarvitaan entistä enemmän kovuutta ja kulutuskestävyyttä.
Myös ohjausjärjestelmät nykyaikaistuvat.

Monesti työstötyökalun on oltava samaan aikaan sekä luja
että kova. Mikäli työkalu on erittäin kova, se voi olla samalla
hauras eikä ehkä kestä toistuvia iskuja. Jos toisaalta työkalu on hyvin sitkeä, se voi kulua nopeasti. On myös pyrittävä pienentämään
kitkaa lastuavan työkalun ja lastun välissä.

Terien ominaisuuksia pyritään optimoimaan työstettävälle
materiaalille sopiviksi. Kun työstetään vaikkapa karkaistua
terästä, työstökoneen teräaineen on oltava kovaa ja kestettävä
raskasta kulutusta.

kuva
Kuva: Insolution Oy

Toisaalta työkalujen olisi kaikissa tapauksissa oltava myös
riittävän helppokäyttöisiä.

Robotit yleistyvät

Konepajoille on viime vuosina alkanut tulla entistä enemmän
automaatiotekniikkaa ja robotiikkaa. Teollisuusrobotit ovat
pystyneet osittain ottamaan itselleen perinteisten työstökoneiden
tehtäviä.

Välttämättä roboteilla ei haluta tai voidakaan korvata kaikkia
työntekijöitä, mutta automatisoinnin lisäämisellä pyritään
ehkä varmistamaan työstön tasainen laatu vaativissa työvaiheissa.

Suomessa on myös hyviä esimerkkejä robotti- ja ihmistyövoiman
yhteistyöstä. Eräässä tapauksessa automatisointia ja
robotiikkaa lisäämällä on voitu siirtyä tuotannossa yhdestä
vuorosta kolmeen vuoroon. Työntekijät hoitavat silloin päivätyövuoron,
minkä jälkeen robotit tekevät kaksi seuraavaa työvuoroa.

Robotteja saatetaan myös tarvita konepaja- ja muussa teollisuudessa
esimerkiksi sellaisissa liukuhihnatöissä, jotka ovat
poikkeuksellisen vaarallisia tai hankalia tai joissa tarvitaan
automaattista valmistettujen kappaleiden laadunvarmistusta.

Muun muassa suomalaisella venerunkotehtaalla on hyödynnetty
käytännön syistä robotiikkaa suurikokoisten kappaleiden
valmistuksessa. Kaksi robottia työstää silloin tuotantolinjalla
isoja työkappaleita vastakkaisilta sivuilta.

Valvonta-automaatio tarkkailee työstökoneita

Kaikenlaisilla työstökoneita käyttävillä tuotantolinjoilla hyödynnetään
aiempaa enemmän erilaisia valvonta-automaatioon
soveltuvia ohjelmistoja. Esimerkiksi tamperelainen InSolution
Oy on kehittänyt sellaisia.

”Ohjelmiston avulla konepajat saavat lisätietoa muun
muassa työstökoneilla tehtävän työn tuottavuudesta, koneiden
käyttöasteesta ja nopeudesta sekä työn laadusta”, kertoo
InSolutionin myyntijohtaja Jukka Lahdenranta.

”Työtilaan asennetaan erilliset mittarit, joilla välitetään tietoa
operaattoreille, työnjohdolle tai firman ylimmälle johdolle
– tai näille kaikille tahoille. Mittaustieto voidaan raportoida
halutulla tavalla – vaikkapa taulukkomuodossa – älypuhelimiin
tai muihin mobiilisovelluksiin.”

”Ohjelmisto etsii tuotannon pullonkauloja. Tietojen pohjalta
voidaan sitten päätellä, olisiko tuotantolinjalla järkevää
uudistaa esimerkiksi konekantaa”, Lahdenranta selittää.

mukaansa tärkeitä erityisesti Suomessa, missä yritykset joutuvat
usein kilpailemaan ulkomaisen halpatuotannon kanssa.

”Jos koneiden käyttöä saadaan tehostettua, voidaan kenties
välttyä tuotantolinjojen siirtämiseltä ulkomaille. Tästä on
nähty jo käytännön esimerkkejäkin.”

kuva
Inspector/ Fadector järjestelmä: reaaliaikainen visualisointi. Kuva: Insolution Oy

Tieto on valtaa tuotantolinjoilla

Lahdenrannan mukaan esimerkiksi Inspector-järjestelmä kerää
paljon anturitietoa, mutta kyseessä ei varsinaisesti ole niin
sanottua ’big dataa’ varastoiva sovellus. Ensimmäiset järjestelmän
versiot tulivat koekäyttöön jo kymmenisen vuotta sitten.

Nyttemmin järjestelmää on kehitetty edelleen ja sen käyttäjinä
on useita kymmeniä yrityksiä, pääosin Suomessa mutta
myös ulkomailla.

”Tuotannon seurantajärjestelmiin on nykypäivänä mahdollista
ottaa jo mukaan keinoäly- eli AI-sovelluksiakin (Artificial
Intelligence).”

”Tällaiset valvonta-automaatiojärjestelmät ovat ilman
muuta tulevaisuuden tekniikkaa. Kun konepajalla on investoitu
kalliisiin koneisiin, niiden luonnollisesti halutaan pysyvän toiminnassa
koko ajan ilman käyttökatkoksia tai virhetilanteita.”

Erilaisiin ongelmiin ja huoltotarpeisiin pystytään puuttumaan
jo hyvissä ajoin, kun yrityksille saadaan mittaustietoa
työstökoneiden ja tuotantolinjan toiminnasta sekä reaaliajassa
hälytyksiä havaituista vioista.

”Vastaavanlaiset järjestelmät tästä edelleen yleistyvät.
Niitä on tulossa käyttöön vielä paljon lisää”, Lahdenranta
arvioi.

Teksti: Ari Monenen

Jaa tämä artikkeli: 

Koneistus

Monipuolisesti protoista aina suuriin sarjoihin

ISCARin MULTI-MASTER-tuotesarjalla on ollut vuosituhannen vaihteessa merkittävä rooli lastuavien työkalujen kehityksessä. Tuotesarjan perustana ovat kolme tärkeää ominaisuutta: kovametallipään ja työkalun välinen

Seco Taps kierretappi kaikille materiaaleille

Monipuolisuuden ja kustannussäästöjen saavuttamiseksi kierteityksessä Seco Taps sopii useimmille materiaaleille. Seco Tap -tuoteperheessä on kolme eri suorituskykytasoa. Työkappaleen materiaalista riippumatta saat

Vastuullinen konepaja on kilpailukykyinen

Vastuullisuusvaatimusten lisääntyminen on jo arkea konepajateollisuudessakin. Kansainvälisesti toimiva loppuasiakas vaatii vastuullisuutta myös alihankintaketjujensa jäseniltä. Vastuullisuus ei ole pelkkiä vaatimuksia tai sanahelinää,

Uusilla laserleikkauskoneilla tehoa ja säästöä

Metallipajoissa on vielä runsaasti vanhaa sähkösyöppöä ja tehotonta laserleikkauskonekantaa käytössä. Vanhat hiilidioksidilaserleikkurit kuluttavat paljon sähköä, eivätkä pärjää leikkuujäljessä tai -nopeudessa uudelle

Muutoksen tuulia

Koronavuodet ovat olleet LSAB:lle kasvun vuosia. Vaikka korona kurittikin monella tavalla, niin moni teollisuuden yritys porskutti kuitenkin täydellä kapasiteetilla ja investointeja

Tuotannon tukitoimet kuntoon

Iscar on maailman johtavia lastuavien työkalujen valmistajia, mutta tarjoaa asiakkailleen myös muita ratkaisuja tuotannon kehittämiseksi. Iscarin avulla konepaja pystyy pienentämään tuotantoon

Yksi pidin, monta sovellusta

Syyskuun alussa Seco toi tuotevalikoimaansa uudet vaihdettavat täyskovametalliset jyrsinpäät ja niihin sopivan pidinvalikoiman. Seco X-Head jyrsinjärjestelmä soveltuu erinomaisesti piensarjatuotantoon, jossa tarvitaan

Uusi timantti ohutlevytuotantoon

Oletteko miettineet, miten valmistaa tuotteitanne tehokkaammin ja taloudellisemmin? ”Suuri osa kaikista valmistettavista levykappaleista on suorakulmaisia. Taloudellisin tapa niiden valmistamiseen on lävistys-kulmaleikkuuyhdistelmä.

Sähköinen työstökiinnitys

OK-VISE Oy lanseeraa uuden sähköisen kiinnittimen toukokuussa. Kyseessä on modulaarinen tuoteperhe, joka ensi vaiheessa, on helpointa yhdistää yleiskäyttöiseen Multi-Rail tuoteperheeseen. Tuotteen

Yhteistyö on voimaa

Konepajojen ja työkalutoimittajien tiivis tiimipeli tehostaa tuotantoa Työstöterien ja muiden työkalujen myyjällä sekä niitä käyttävällä konepajayrityksellä on usein hyvä ja luottamuksellinen

Ympäristötyökaluja konepajoille

Ympäristövastuullisuudesta on tullut kilpailuetu konepajoille ja usein jopa edellytys liiketoiminnan jatkuvuudelle. Maaliskuussa 2022 päättyneessä Kiertotalousosaamista konepajoille -hankkeessa on kehitetty pienille ja

Heidenhain TNC7: CNC-ohjauksen tulevaisuus

EMO 2021 ‑tapahtumassa HEIDENHAIN aloitti uuden TNC7-ohjauksen myötä uuden luvun koneistuksessa. Tämä ohjaus tukee käyttäjää suunnittelusta valmiiseen kappaleeseen, yksittäiskappaleista sarjatuotantoon ja

Tehokasta viisteytystä

Viisteytysten koneistaminen on kenties yleisin vaihe metallin työstämisessä, sillä viisteitä tehdään käytännössä kaikkien työkappaleiden sisä- ja ulkoreunoihin. Viisteet ovat olennainen osa