Metalli- ja konepajateollisuuden media

Tuotanto tehokkaammaksi ketterän ohjelmistokehityksen avulla

Kuvassa vasemmalta Reiferin tuotantopäällikkö Kyösti Särkkä sekä kehitysjohtaja Mikko Lampi ja ohjelmistoarkkitehti Jari Nykänen Metatavulta tarkastelevat IoT-sensoreiden toimintaa Reiferin tuotantotiloissa.

Metalliyritystenkin on mahdollista tehostaa ja optimoida tuotantoaan ketterillä ohjelmistotyökaluilla sekä esimerkiksi niihin liitettävillä teollisuussensoreilla ja analytiikalla.

Ohjelmistoyhtiö Metatavu Oy on erikoistunut räätälöidyn softan kehittämiseen ja digitaalisten ratkaisujen muotoiluun. Yritys on muun muassa toteuttanut Kangasniemellä sijaitsevalle konepajayhtiö Reifer Oy:lle teollisuustason sensoreihin (Haltian) pohjautuvan IoT-ratkaisun, jonka avulla kerätään dataa tuotannosta. Reifer Oy halusi seurata tuotantokoneidensa käyttöastetta tehostaakseen tuotantonsa ohjattavuutta ja kapasiteettia.

”Metatavu onnistui sekä ohjelmiston toteutuksessa että olemaan opastavana asiantuntijana Reiferin suuntaan uuden teknologian käyttöönotossa”, Reifer Oy:n toimitusjohtaja Lassi Otranen toteaa.

Läpimenoajat ja käyttöasteet hallintaan

Sensoreita sekä niiden tuottaman datan käsittelyä ja analytiikkaa hyödyntämällä asiakas saa Metavulta hallintaansa muun muassa tuotannon läpimenoajat, koneiden käyttöasteet ja pullonkaulat ja pystyy niiden avulla tehostamaan tuottavuuttaan. Ratkaisut mahdollistavat myös olemassa olevien järjestelmien ja datan hyödyntämisen rajapintojen kautta.

”Lähtökohtaisesti pyrimme hyödyntämään asiakkaalla mahdollisesti jo olemassa olevaa dataa ja järjestelmiä ja tuotamme lisäarvoa niiden päälle avoimen rajapinnan ratkaisujemme kautta. Näin asiakkaan ei tarvitse myllätä jo käytössä olevia järjestelmiään, vaan täydentävä ratkaisu voidaan tehdä kustannustehokkaasti”, Metatavu Oy:n toimitusjohtaja Jere Lauha kertoo.

Metatavun järjestelmät skaalautuvat hyvin monenkokoiseen liiketoimintaan, joten ne sopivat hyvin esimerkiksi kasvuyritysten laajenevan tuotannon hallintaan. Kehitystyö voidaan rakentaa puolivalmiiden ohjelmarunkojen pohjalle, jolloin ohjelmistokehitys on ketterää ja kustannukset pysyvät kurissa.

”Ratkaisu mahdollistaa muun muassa vikaseurannan kehittämistä, jolloin datasta voidaan nähdä esimerkiksi, jos koneen tärinämalli tai muu käyttäytyminen muuttuu. Hälytys voidaan lähettää automaattisesti, jos tietyt asetetut raja-arvot ylittyvät”, Metatavun kehitysjohtaja Mikko Lampi toteaa.

Lisätietoja: metatavu.fi

Teksti: Jari Peltoranta

Jaa tämä artikkeli: 

Automaatio

Robottihitsaus monipuolistaa tuotantoprosesseja Ylöjärvellä

Pemamek toimitti maaliskuussa 2023 poikkeuksellisen suuren robottihitsausaseman ylöjärveläiselle Rautalaaki Oy:n konepajalle. Nykyaikainen tuotantoautomaatiokokonaisuus antaa Rautalaakille uudenlaisia mahdollisuuksia hyvinkin isokokoisten teräskomponenttien valmistamiseen

NDT-tarkastukset tuovat lisää turvallisuutta

Konepajoilla ja muussakin teollisuudessa tehtävillä NDT-tarkastuksilla (Non-Destructive Testing) varmistetaan metallien ja hitsausten laatua, mutta tutkimusten perimmäinen syy on turvallisuuden lisääminen. Laitteiden

Liiat ilmanpaineet ja turha hukka pois

Teollisuuslaitoksissa käytetään tyypillisesti tarpeettoman korkeita käyttöpaineita ja hukataan ilmaa turhiin syöttöihin ja vuotoihin. Ilma ei sinänsä maksa mitään, mutta sen paineistaminen

Alihankinta 2023 – Globally Local

Suomen johtava teollisuuden messutapahtuma ja Euroopan toiseksi suurin alihankintateollisuuden messutapahtuma Alihankinta järjestetään 26.–28. syyskuuta 2023 Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. 35-vuotista taivaltaan

HEIDENHAIN TNC7: CNC-ohjauksen tulevaisuus

Viime vuonna HEIDENHAIN aloitti uuden TNC7-ohjauksen myötä uuden luvun koneistuksessa. Tämä ohjaus tukee käyttäjää suunnittelusta valmiiseen kappaleeseen, yksittäiskappaleista sarjatuotantoon ja yksinkertaisesta

Vastuullinen konepaja on kilpailukykyinen

Vastuullisuusvaatimusten lisääntyminen on jo arkea konepajateollisuudessakin. Kansainvälisesti toimiva loppuasiakas vaatii vastuullisuutta myös alihankintaketjujensa jäseniltä. Vastuullisuus ei ole pelkkiä vaatimuksia tai sanahelinää,

Uusi timantti ohutlevytuotantoon

Oletteko miettineet, miten valmistaa tuotteitanne tehokkaammin ja taloudellisemmin? ”Suuri osa kaikista valmistettavista levykappaleista on suorakulmaisia. Taloudellisin tapa niiden valmistamiseen on lävistys-kulmaleikkuuyhdistelmä.

Sähköinen työstökiinnitys

OK-VISE Oy lanseeraa uuden sähköisen kiinnittimen toukokuussa. Kyseessä on modulaarinen tuoteperhe, joka ensi vaiheessa, on helpointa yhdistää yleiskäyttöiseen Multi-Rail tuoteperheeseen. Tuotteen

Robotiikka lisääntyy maalauslinjastoilla

Valmistettavat kappaleet saadaan hyvän pintakäsittelyn avulla hyvän ja viimeistellyn näköisiksi sekä samalla kestävämmiksi. Maalaus on yleinen pintakäsittelymenetelmä, jonka toteutukseen on paljon