Metalli- ja konepajateollisuuden media

Toimitusvarmuutta konepajateollisuuteen

Konepajoille hankitaan yhä monipuolisempia erikoistyökaluja. Toisaalta konepajatoiminnassa tulee monesti vastaan yllättäviä ja nopeita ruuhkatilanteita, joissa tarvitaan koneistus- ja alihankintapalveluja. Toimitusvarmuus ja työn laatu ovat tärkeitä kriteerejä kaikissa olosuhteissa.

Kotimainen Mehi Oy on valmistanut työkaluja konepajateollisuudelle vuodesta 1973. Yhtiön tehtaalla Suomussalmella on suunnittelu- ja valmistustöissä 18 alan ammattilaista.

Yritys valmistaa kaikki Mehi Tools -työkalut itse. Vakiotuotteina tehtaalta toimitetaan esimerkiksi avarrus- ja jyrsintyökaluja, mutta useimmiten työkalut ’räätälöidään’ asiakkaan käyttötarpeisiin soveltuviksi.

”Päätuotteitamme ovat vaihtopalalliset lastuavat erikoistyökalut. Niiden lisäksi toimitamme konepajoille kiinnittimiä sekä vakiotyökalujamme ja myös ei-lastuavia erikoistyökaluja”, kertoo Mehi Oy:n toimitusjohtaja Jarkko Lasanen.

”Rekrytoimme juuri uuden myyntipäällikön. Pyrimme tehostamaan myyntiämme ja olemaan yhä enemmän läsnä asiakkaidemme luona.”

Alihankintapalvelua nopealla aikataululla

Lisäksi yhtiö tarjoaa konepajateollisuudelle alihankintakoneistusta.

”Kilpailuvalttejamme ovat hyvä tarkkuus ja nopeat toimitusajat”, Lasanen kehuu työntekijöitään. Hänen mukaansa koneistuspalvelujen kysyntä kasvaa koko ajan. Niiden osuus Mehi Oy:n liiketoiminnasta on muodostunut jo merkittäväksi.

”Usein ruuhkatilanteet voivat tulla konepajoille yllätyksenä, ja silloin alihankintaa koneistuksessa tarvitaan pikaisesti. Voimme valmistaa pieniä sarjoja nopeasti ja varmasti. Laadunvarmistus on osa toimintaamme, ja asiakkaamme ovat kokeneet palvelumme toimivaksi ja luotettavaksi.”

”Pystymme tuottamaan monentyyppisiä ja monimuotoisia kappaleita. Käytössämme on myös oma karkaisimo, joka nopeuttaa toimitusaikatauluja.”

Karkaisimossa on koneita hiiletyskarkaisua, mustausta ja hiekkapuhallusta varten. ”Oleellista on, että toimitusvarmuuteen ja aikataulujen pitävyyteen voidaan luottaa – sekä kaikissa erikoistilanteissa että normaaleissa arkirutiineissa”, Lasanen tähdentää.

Lisätietoja: www.mehi.fi

Teksti: Ari Mononen

Jaa tämä artikkeli: 

Koneistus

Tehokasta viisteytystä

Viisteytysten koneistaminen on yksi yleisimpiä vaiheita metallin työstämisessä, sillä viisteitä tehdään käytännössä kaikkien työkappaleiden sisä- ja ulkoreunoihin. Viisteet ovat olennainen osa

Resursseista eniten irti automatisoinnin avulla

Ferrometal Oy viitoittaa tietä IoT:n eli esineiden internetin hyödyntämiseksi teollisissa prosesseissa. Sen luoma teknologia mahdollistaa tilaustoimitusketjun täydellisen automatisoinnin. Tehokkaan logistiikan avulla

Tuotanto sujuvaksi työstökoneautomaation avulla

Automaatiosta puhutaan paljon, mutta siinä onnistuminen edellyttää hyvää taustatyötä, sopivia kumppaneita ja hallittua käyttöönottoa. Automatisoinnin onnistumiseksi kannattaa suunnitella tavoitteet ja toteutustapa

Alihankinta 2023 – Globally Local

Suomen johtava teollisuuden messutapahtuma ja Euroopan toiseksi suurin alihankintateollisuuden messutapahtuma Alihankinta järjestetään 26.–28. syyskuuta 2023 Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. 35-vuotista taivaltaan

Haastaville materiaaleille

Yksi monipuolinen Seco High Feed SP suuren syötön jyrsin parantaa lastuvirtaa ramppauksessa, taso- ja taskujyrsinnässä sekä aksiaalityöstössä ISO P-, M- ja

Lävistä, leikkaa, toista

Prima Powerin lävistys-/kulmaleikkauskoneet ovat maailman tuottavimpia ja ekologisimpia valmistusjärjestelmiä suorakulmaisten paneelien ja komponenttien valmistukseen. Suurin osa kaikista valmistettavista ohutlevykappaleista on suorakaiteen

CNC-Koneistus tarjoaa uusia työstömenetelmiä

Jyväskylässä toimiva Suomen CNC-Koneistus Oy jatkaa aktiivisesti liiketoimintansa kehittämistä. Yritys tarjoaa koneistuspalveluja lähinnä kotimaisille kone- ja laitevalmistajille mutta nyt katsetta suunnataan

Pintakäsittelyalalle helppokäyttöinen verkkokauppa

Pintakäsittelyalan asiantuntijaorganisaatio Spraytec on avannut verkkokaupan sivuilleen. Verkkokauppa sisältää suuren osan Spraytecin tuotevalikoimasta. ”Uusi verkkokauppamme on oikeastaan ensimmäinen kunnollinen verkkokauppa pintakäsittelyalalla.

Työstökoneiden toimintaa seurataan ja tehostetaan

Nykypäivän työstökoneet ovat kehittyneet erittäin monipuolisiksi teknologiakeskuksiksi, joiden käytettävyys kehittyy koko ajan. Samaan aikaan konepajat vaativat koneilta laatua ja suorituskykyä. Tulevaisuudessa

Kappalekustannukset alas oikeilla työkaluilla

Lastuavien työkalujen markkinoilla on ilahduttavaa kehitystä: esimerkiksi uudet laadut, hiontamenetelmät ja pintakäsittelyt tekevät työkaluista entistä tehokkaampia ja pitkäikäisempiä. Samalla uusien mallien