Metalli- ja konepajateollisuuden media

Titaaneja ja erikoisseoksia asiakastarpeiden mukaan

Yhdeksän vuotta sitten perustettu titaanien ja erikoisseoksien maailmanlaajuinen varastonpitäjä ja toimittaja Titanium Gateway on toiminut Suomessa helmikuusta 2020 lähtien. Asiakastarpeista ja niiden täyttämisestä ponnistava yritys on saanut täällä hyvän vastaanoton ja nousujohteisen kysynnän tuotteilleen.

”Titaanimarkkinoilla on ennen meitä eletty pitkälti toimittajien ehdoilla. Meidän punainen lankamme on ollut kääntää tilanne toisin päin. Asiakaskumppanuus ja ketterä asiakaspalvelu ovat lähtökohtia, kun räätälöimme palvelujamme asiakastarpeiden mukaan”, Titanium Gateway Suomen ja Baltian myyntipäällikkö Riku Aaltonen toteaa.

Kolme palvelumuotoa

Titanium Gatewayllä on tarjolla kolme palvelumuotoa, joista tärkein on Varastomateriaali & Palvelukeskus. Yrityksen Ruotsin varastot ovat Pohjois-Euroopan suurimpia alan keskuksia, joista tuotteita toimitetaan tilaajapohjalta. Varastosta löytyvät kaikki keskeiset laadut tanko- ja levytuotteina, ja ne myös sahataan tai leikataan haluttaessa asiakkaan toivomaan mittaan.

Palvelulupaus toimituksille on 24 tuntia.

”Toinen palvelumuotomme on hankinta- ja välityspalvelut muun muassa erikoisseosten alueella, eli etsimme sopimuksesta asiakkaillemme maailmalta heidän tarvitsemiaan alan tuotteita.”

Kolmas ja kasvava palvelu on sopimusvarastopalvelu.

kuva

”Pidämme varastossamme asiakkaidemme tarvitsemia kriittisiä materiaaleja nopeana kotiinkutsupalveluna”, Aaltonen kertoo.

Suomessa hyvä vastaanotto

”Suomen ja Baltian markkinoilla on nousujohteista kysyntää. Olemme huomanneet, että tarvemaailma on täällä vähän erilainen kuin muualla Pohjoismaissa ja Euroopassa. Täällä menee paljon vesileikkeitä, ja olemmekin pyrkineet vastaamaan tähän tarpeeseen. Pystymme tarjoamaan yhteistyökumppanin avulla vesileikkeitä varastostamme omilla materiaaleillamme aina 50 mm paksuuteen saakka. Välitystuotteina voimme tarjota paljon vahvempiakin levyjä”, Aaltonen toteaa.

Lisätietoja: titanium-gateway.fi

Teksti: Jari Peltoranta

Jaa tämä artikkeli: 

Materiaalit

Vaikeita aikoja alumiinialalle

Alumiinin arvoketjun toimijat vaativat EU:lta ja Yhdysvalloilta romumetallin vientirajoituksia – taustalla huoli primäärimetallin saatavuudesta ja korkeista hinnoista. Vuosi päättyy Euroopan metallinkierrättäjien

Uusi suunta sularaudalle

Tullien käyttöönotto uhkaa valimoiden kannattavuutta niissä tuotannoissa, joissa harkkorautaa käytetään sulan raudan kemian säätämiseen – mutta parempi ymmärrys sularaudan hapettumisesta näyttää

Tehokas digitalisaatio muottihiekan valmistuksessa

”Älykäs” hiekanhallintateknologia mallintaa päivittäiset valutilaukset ja laskee uudet hiekka- ja lisäaine­tarpeet. Kaksi vuotta sitten Eirich Group esitteli kameratekniikkaan perustuvan järjestelmän piidioksidirakeiden

Kuinka metalli- ja konepajateollisuus uudistuvat?

Teollisuuden uudistumistarpeen taustalla ovat monet tekijät poliittisista linjauksista kansainvälisten markkinoiden murrokseen ja yritysten välisen kilpailun lisääntymiseen, uusimman tuotantoteknologian hyödyntämistä unohtamatta. Suomessa

Uusien koneiden mahdollisuudet

Investoinnit tarkkuuteen, tehokkuuteen ja energiatehokkuuteen Kone- ja metalliala on jatkuvassa kehityksessä, ja teknologian nopea eteneminen avaa yrityksille yhä monipuolisempia mahdollisuuksia. Uusien

Alansa huiput yhdistyivät

Nyt yksi vahva kumppani palveluksessasi Tikkurila on osa PPG:tä. Yhdessä asetamme alalle uudet standardit, ylitämme odotukset ja tarjoamme jatkossakin samoja korkealaatuisia