Metalli- ja konepajateollisuuden media

Tehokas laserleikkauskone monipuolistaa ohutlevytyöstöä

Pertunmaan Kuortissa sijaitsevalle Pelaser Oy:n konepajalle asennetaan vuoden 2021 lopussa uudenlainen laserleikkuri. Se otetaan käyttöön heti alkuvuodesta 2022.

Vuonna 2007 perustettu Pelaser Oy on nopeasti kasvanut merkittäväksi metalliyritykseksi, joka on erikoistunut teräslevyjen ja ohutlevyosien käsittelyyn. Yhtiö työllistää yli 50 metallialan ammattilaista.

”Yritykselle nyt hankittu laserleikkauskone on saksalaisen Trumpf-valmistajan tehokkain eli 12 kilowatin kuitulaser. Se on huomattavasti nopeampi ja kustannustehokkaampi kuin aiemmat laserleikkauskoneet, joita olemme tähän mennessä käyttäneet ohutlevyjen leikkaukseen”, kertoo Pelaserin kehitysjohtaja Jukka Larkala.

”Koneella pystytään leikkaamaan entistä isompia 2 m x 4 m levyjä, joiden paksuus voi olla jopa 50 mm. Sillä saadaan siis leikattua tuplasti paksumpia levyjä kuin ennen.”

Uusi kone on Jukka Larkalan mukaan peräti 2 – 3 kertaa edeltäjiään nopeampi. Lisäksi se pystyy leikkaamaan myös kupari- ja messinkilevyjä, toisin kuin vanhemmat laserleikkurit.

Niin ikään uutta on Sorting Guide -järjestelmä, joka tunnistaa eri asiakkaiden tilauksiin liittyvät työstökappaleet konenäön avulla ja tiedottaa näyttöruudulla työvaiheiden valmistumisesta. ”Pelaser Oy on ensimmäinen yritys Suomessa, jolle tällainen Trumpfin laitteisto on myyty. Muilla sitä ei ole vielä käytössä”, Jukka Larkala iloitsee.

Koneen mukana tuli myös kattava huoltosopimus.

”On tärkeää, että laitteet pysyvät koko ajan kunnossa. Niiden pitää olla koko ajan toiminnassa, jotta saamme tuotteet valmiiksi luvatussa nopeassa toimitusajassa. Se on meille keskeinen periaate.”

Talous- ja markkinointijohtaja Pasi Larkala lisää, että uusi kone pystyy lastaamaan ja purkamaan leikattavat ohutlevyt automaattisesti. Sekin nopeuttaa ja helpottaa leikkuutöitä.

ohutlevyvarasto

”Koneinvestointi edellytti myös konepajan varastointijärjestelmän uusimista, jolloin levyjen varastointia tehostettiin. Uudistuksen jälkeen saimme 500 lavapaikkaa mahtumaan pienempään tilaan kuin siihen missä meillä oli ennen 250 lavapaikkaa”, Pasi Larkala toteaa.

Varastojärjestelmä on samalla muutettu entistä automaattisemmaksi, joten tietokone pystyy lähettämään täydennystilauksia varastotilanteen mukaan.

”Myös tarvittavat levyt saadaan nyt varastosta trukkeihin automaation avulla entistä helpommin.”

Lisätietoa: www.pelaser.fi

Teksti: Ari Mononen
Kuvat: Pelaser Oy

Jaa tämä artikkeli: 

Materiaalit

Uusien koneiden mahdollisuudet

Investoinnit tarkkuuteen, tehokkuuteen ja energiatehokkuuteen Kone- ja metalliala on jatkuvassa kehityksessä, ja teknologian nopea eteneminen avaa yrityksille yhä monipuolisempia mahdollisuuksia. Uusien

Alansa huiput yhdistyivät

Nyt yksi vahva kumppani palveluksessasi Tikkurila on osa PPG:tä. Yhdessä asetamme alalle uudet standardit, ylitämme odotukset ja tarjoamme jatkossakin samoja korkealaatuisia

Tibnor Seinäjoki investoi tulevaisuuteen

Tibnorin Seinäjoen yksikkö investoi vahvasti tulevaisuuteen. Selkeä investointisuunnitelma ja jatkuva parantaminen luovat hallitun ja luotettavan tulevaisuudennäkymän. Tibnor Seinäjoki on iso ja

Alihankinta 2023 – Globally Local

Suomen johtava teollisuuden messutapahtuma ja Euroopan toiseksi suurin alihankintateollisuuden messutapahtuma Alihankinta järjestetään 26.–28. syyskuuta 2023 Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. 35-vuotista taivaltaan

Tuotantohalli yrityksesi tarpeet huomioiden

Trutec Oy rakentaa teräsrunkoisia tuotantohalleja ja toimitilahalleja, liikuntatiloja sekä erilaisia julkisivuratkaisuja koko Suomen alueelle. Tarjoamme asiakkaillemme optimaalisen ja kunkin projektin erityisvaatimukset