Metalli- ja konepajateollisuuden media

Tampereen Konepaja-messuilla paljon uutta tuotantotekniikkaa

Metalliteollisuuden Konepaja-ammattimessut järjestetään 29.11.−1.12.2022 Tampereen Messu- ja urheilukeskuksessa eli Pirkkahallissa. Edellisten messujen jälkeen on ehtinyt tapahtua paljon, erityisesti robotiikan ja muun konepaja-automaation saralla. Konepajoilla riittää töitä, ja automaatio tuotantolinjoilla yleistyy koko ajan.

Alun perin Konepaja-messut oli määrä pitää Tampereella jo vuonna 2020, mutta koronaongelmien välttämiseksi tapahtumaa jouduttiin siirtämään kahteen kertaan. Kuluvana syksynä nähdään siis ensimmäiset alan ammattimessut yli neljään vuoteen.

Osana messuja järjestetään Pohjoismaiden suurin hitsausalan ammattimessutapahtuma Nordic Welding Expo sekä 3D-tulostamisen ja uusien materiaalien 3D & New Materials -messut.
”Messujen vuoden 2022 teemoja ovat moderni konepaja, kehittyneimmät koneet sekä rohkeat investoinnit”, kertoo Konepaja-messujen projektipäällikkö Sami Siurola Tampereen Messut Oy:stä.

kuva

”Esiteltävien koneiden tarkka kokonaismäärä ei lokakuun lopulla ole vielä tiedossa, mutta niitä on joka tapauksessa tulossa nähtäville paljon. Messuilla on mahdollisuus kokea koneet, laitteet ja työkalut sekä niihin liittyvät palvelut toiminnassa.”

Hitsausta ja 3D-tulostusta

Tapahtumat jakautuvat messu- ja urheilukeskuksen A-, B- ja E-halleihin noin 8 000 neliömetrin alueelle.

Konepaja-messujen kanssa samassa A-hallissa pidettävä Nordic Welding Expo on hitsauksen, liittämisen ja leikkaamisen ammattimessutapahtuma, joka tarjoaa kävijöille läpileikkauksen hitsausalan uusista tuotteista ja innovaatioista.

kuva

B-halliin sijoittuva uusi 3D-tapahtuma esittelee tulostamisen kokonaisuutta – suunnittelusta lopputuotteeseen – ja valmistavan teollisuuden viimeisimpiä materiaaliratkaisuja. Tapahtuma on suunniteltu muun muassa tuotekehityksestä vastaaville sekä kaikille uusista innovaatioista kiinnostuneille teollisuuden ammattilaisille.

”Mukana on esimerkiksi kuparin tulostusta, nikkelipohjaisia erikoismetalleja, läpivärjättyjä muoveja sekä hiilikuitujohdannaisia”, Siurola mainitsee.

”Tälle messujen osa-alueelle on tulossa noin 30 näytteilleasettajaa. Vastaavanlaista 3D-erikoistapahtumaa ei ole Suomessa aiemmin järjestetty.”

CTA

Teknologiaa tositoimissa

Ammattimessuilla pääsee konkreettisesti tarkastelemaan, kuinka eri koneet, laitteet ja työkalut toimivat käytännössä. Esillä on automaation ja robotiikan uusimpia innovaatioita sekä tietoa pajojen työkalu- ja ohjelmistohankintoja varten.

Niinpä messuille on mahdollisuus tulla katsastamaan, kuinka modernit teknologiat ja robotit käytännössä uudistavat konepajateollisuutta ja työtä konepajoissa. Uusi tekniikka lisää tuotannon kapasiteettia ja toisaalta päästää osaavat ihmiset tekemään haasteellisempia ja kiintoisampia töitä, joihin pelkät koneet eivät pysty.

kuva

Messuilla yritysten edustajat kertovat käytännön kokemuksiaan konepaja-automaatiosta. Samalla asiantuntijat antavat vinkkejä erityyppisille tuotantolinjoille soveltuvista innovatiivisista ratkaisuista, nykyaikaisesta toiminnanohjauksesta sekä mahdollisista koneinvestoinneista.
Tarvittaviin konepajan hankintoihin voi päästä kiinni myös esimerkiksi yhteisinvestoinneilla tai muilla uusilla rahoitusratkaisuilla. Yritysten lisääntyvä yhteistyö laitteiden hankinnassa voi tuoda esimerkiksi pienille konepajoille uusia mahdollisuuksia ja synergiaetuja, joista messuillakin kerrotaan.

”Toivomme, että näille messuille pääsisi tulemaan mahdollisimman paljon myös konepaja-alan työntekijöitä. Esillä on paljon erityyppisiä työkaluja ja kiinnitysratkaisuja. Niihin perehtyminen syventäisi ammatillista osaamista”, muistuttaa Siurola.

Lisätietoja: www.konepajamessut.fi

Teksti: Ari Mononen

Jaa tämä artikkeli: 

Turvallisuus

Kohti entistä turvallisempaa sisälogistiikkaa

Sisälogistiikassa varaston ja tuotantoympäristön turvallisuus on kaiken lähtökohta. Turvallisuuden huomioiminen on kannattavaa ja ennakoiva hyvin suunniteltu työympäristö antaa erinomaiset lähtökohdat menestyvälle

Uusi törmäyksenestojärjestelmä pelastaa henkiä!

Trukki hidastaa automaattisesti vauhtiaan lähestyessään vaarallisesti jalankulkijaa. Samalla LED-projektori ja värisevä ranneke varoittavat jalankulkijaa törmäysvaarasta. Näin toimii ALIS Shield -järjestelmä, jonka

Yhteistyö on voimaa

Konepajojen ja työkalutoimittajien tiivis tiimipeli tehostaa tuotantoa Työstöterien ja muiden työkalujen myyjällä sekä niitä käyttävällä konepajayrityksellä on usein hyvä ja luottamuksellinen

Ympäristötyökaluja konepajoille

Ympäristövastuullisuudesta on tullut kilpailuetu konepajoille ja usein jopa edellytys liiketoiminnan jatkuvuudelle. Maaliskuussa 2022 päättyneessä Kiertotalousosaamista konepajoille -hankkeessa on kehitetty pienille ja

Kojalla puhdas ilma on osa työturvallisuutta

Koja Oy kehittää ja valmistaa korkealaatuisia ja energiatehokkaita ilmankäsittelyratkaisuja sekä puhaltimia raskaan teollisuuden tarpeisiin. Tampereen toimipisteellä valmistetaan prosessipuhaltimia, energia-, metsä-, metalli-,

Sisäilmaongelmat tavallisia metalliyrityksissä

Metalliyritysten sisäilmaongelmat ovat hämmästyttävän tavallisia, jopa suuremmissakin yrityksissä. Monesti ei ymmärretä sisäilman merkitystä työntekijöiden terveydelle ja työteholle sekä työviihtyvyydelle. Sisäilma on

Jarnon nopea reagointi pelasti kollegan!

Savustusuunien puhdistus on rutiinityötä, jota tehdään päivittäin kalanjalostustehdas Kalavapriikki Oy:ssä. Pesuletkun liitin petti yhtäkkiä ja voimakkaat syövyttävät pesuaineet suihkusivat siivousyrityksen työntekijän