Metalli- ja konepajateollisuuden media

Puhdas sisäilma on metalliteollisuudessa turvallisuusasia

Anna Fellman toteaa, että pestävät metalliset esisuodattimet pienentävät CamCleaner 6000 huoltokustannuksia.

Puhdas sisäilma on metalliteollisuudessa toimivalle kokonaistoimittajalle, HT Laserille enemmän kuin velvoite: puhdas sisäilma on turvallisuustekijä, jolla lisätään alan veto- ja pitovoimaa.

HT Laser on vuonna 1989 perustettu metalliteollisuuden järjestelmätoimittaja. Se on joustavasti palveleva perheyritys, jonka
erikoisosaamiseen lukeutuvat kokoonpanot, komponenttivalmistus sekä tarpeiden mukaan optimoidut ja jalostetut leikkeet.

"Metallialan työt mielletään fyysisesti raskaiksi ja konkreettisesti likaisiksi. Puhtaalla sisäilmalla pidämme huolen
siitä, että vaaralliset pienhiukkaset poistuvat sisäilmasta ja
työntekijämme pysyvät terveinä", kertoo Lappeenrannan yksikönpäällikkö Anna Fellman. Meidän velvollisuutemme työnantajana on huolehtia siitä, että työntekijät pääsevät joka
päivä terveenä kotiin", Fellman jatkaa.

Tehokas ilmanpuhdistus on osa työturvallisuutta

Hitsauksessa syntyy vaarallisia PM1-pienhiukkasia. Altistuminen niille voi aiheuttaa jopa syöpää hiukkasten joutuessa
verenkiertoon. Hitsaamoissa voi altistua kromille, nikkelille ja mangaanille.
Etenkin kirkkaiden metallien hitsauksessa syntyy altistumisvaaroja. Hitsauksen palamishiukkaset kuuluvat PM1
-hiukkaskokoluokkaan, jolloin ne ovat
alle yhden mikrometrin (µm) kokoisia. Sisään hengittäessä ne pääsevät syvälle keuhkoihin. Sieltä merkittävä osa pääsee kulkeutumaan hengityskalvon läpi verenkiertoon, jossa
ne vaurioittavat verisuonia, kulkeutuvat sydän- ja verenkiertojärjestelmän
kudoksiin ja leviävät mahdollisesti myös
muihin elimiin.

Hiukkaskokoluokka PM1 on ongelmallisin, vaikka esimerkiksi PM2.5 on
myös ärsytystä aiheuttava. Mitä enemmän hiukkasia kappalemääränä on,
sitä suurempi riski on sille, että ne kulkeutuvat elimistöön.

kuva
Camfil APC-yksiköt ovat kompakteja
sijoitettavia.

Camfilin ratkaisut pitävät ilman puhtaana

HT Laserin Lappeenrannan toimipisteeseen haluttiin yleisilmanvaihdon lisäksi pölynhallintaratkaisuja parantamaan ilmanlaatua. Ratkaisuiksi valittiin Camfilin pölynhallintajärjestelmät
HEPA-suodatuksella.

Ensimmäisessä vaiheessa suurta pölykuormaa tuottavaan
valotiiviiseen laserhitsauskoppiin asennettiin imukanavisto,
jonka kautta pölyinen ilma johdetaan Camfil APC -suodatinyksikölle, jossa on automaattinen suodattimien puhdistus. Ilma
puhdistetaan kahdessa suodatinportaassa, jonka jälkeen pienhiukkasista vapaa ilma voidaan palauttaa isoon halliin eikä
poistaa ulos, joka säästää energiakustannuksia.

Toisessa vaiheessa Camfil toimitti hitsaamoon kuusi
CamCleaner 6000 -ilmanpuhdistinta, jotka kierrättävät hallin
ilmaa suodattaen sen HEPA-tasoon. Lisäksi käyttöön tuli
Air Image Sensor -järjestelmät ilmanlaadun valvontaan ja
ilmanpuhdistimien automaattiseen tehonsäätöön. Sisäilmasta
tarkkaillaan muun muassa pienhiukkastasoa. Metalliteollisuuden kohteissa on erittäin tärkeää kartoittaa ja mitata kohteen
pölykuormitusta, jotta tiedetään että voidaanko käyttää ilmanpuhdistimia vai tarvitaanko APC-laitteita, joissa on automaattinen suodattimien puhdistusjärjestelmä.

"Camfilin ratkaisut on suunniteltu täydentämään ilmanvaihtojärjestelmää siten, että ne suojaavat työntekijöitä, tuotteita ja prosesseja. Samalla ne pienentävät myös energiankulutusta. Niissä on myös standardin EN 1822:2019 mukainen HEPA-suodatus. Ratkaisuissa on huomioitu oikeastaan
kaikki mahdolliset tekijät yksilöstä ympäristöön"", Fellman
toteaa.

Lisätietoja: www.camfil.fi

Teksti ja kuvat: Camfil Oy

Jaa tämä artikkeli: 

Turvallisuus

Vastaako nosturisi kunto tuotannon tarpeisiin?

Nosturin kunnon kartoittamiseen on useita erilaisiin tarpeisiin suunniteltuja menetelmiä, joiden pohjalta voidaan laatia pitkän aikavälin kunnossapitosuunnitelma. Erilaisilla tutkimuksilla voidaan selvittää nosturin

Liiat ilmanpaineet ja turha hukka pois

Teollisuuslaitoksissa käytetään tyypillisesti tarpeettoman korkeita käyttöpaineita ja hukataan ilmaa turhiin syöttöihin ja vuotoihin. Ilma ei sinänsä maksa mitään, mutta sen paineistaminen

Alihankinta 2023 – Globally Local

Suomen johtava teollisuuden messutapahtuma ja Euroopan toiseksi suurin alihankintateollisuuden messutapahtuma Alihankinta järjestetään 26.–28. syyskuuta 2023 Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. 35-vuotista taivaltaan

Ovatko yrityksesi aluemerkinnät kunnossa?

Aluemerkintöjen puuttuminen aiheuttaa turhia vaaratilanteita, tavaroiden etsiskelyä ja työtehon hiipumista. Helppokäyttöisillä ja kestävillä lattia- ja aluemerkinnöillä voidaan merkitä selkeästi kulkureitit, vaara-alueet,

Öljysumut pois suoraan työstökoneesta

Työympäristön ilmanpuhtauden erikoisasiantuntija Ourex on laajalti tunnettu hitsauksen savukaasujen kohdepoistojärjestelmistään. Lisäksi yritykseltä löytyy konekohtaisia ja keskitettyjä öljysumunpoistoratkaisuja, ja he ovat jo

Vanha valaistus kannattaa uusia heti

Alle kymmenen vuoden ikäisissä teollisuusrakennuksissa on valaistus pääsääntöisesti kunnossa ja led-valaisimilla toteutettuna. Sitä vanhemmissa kiinteistöissä on vielä paljon tehtävää. ”Metalliteollisuudessa on

Sertifioinnit avuksi valmistukseen ja markkinointiin

Sertifiointipalveluilla varmistetaan, että yrityksen tuotteet ovat määräysten mukaisia ja turvallisia. Myös erilaisten prosessien laatu voidaan osoittaa sertifioinneilla. Esimerkiksi metallialan valmistajilla saattaa

NDT-tarkastuksilla varmistetaan turvallisuus ja laatu

NDT-tarkastuksilla varmistetaan tuotantolaitoksen laitteistojen ja LVI-tekniikan toimivuus ja turvallisuus sekä valmistavan teollisuuden lopputuotteiden laadukkuus. Digitaaliset menetelmät ja dronekuvausmenetelmät nopeuttavat tarkastusta. Uusien

Pidä pakkanen ulkona kangasnosto-ovella

KPA Unicon Oy:n tehdas Kiuruvedellä sai uuden kangasnosto-oven vanhan tilalle. Uusi ovi säästää energiaa ja lämmityskustannuksia sekä pitää pakkasen loitolla. Tehdashallien

Teollisuusautomaatio vaikuttaa työturvallisuuteen

Viime vuosina monien konepajojen valmistuslinjoille on hankittu yhä enemmän robotteja ja muuta teollisuusautomaatiota. Tyypillisesti robotteja käytetään erilaisiin kappaleiden käsittelytehtäviin. Robotteja voidaan

Hyvää teollisuusvalaistusta kokonaistoimituksilla

Teollisuuden valaistusremonttiprojektit kannattaa suunnitella ammattimaisesti ja huolellisesti. Valaistuksen kokonaistoimitus on usein hyvä ratkaisu teollisuustiloissa. Hyvä valaistus parantaa työtehokkuutta, turvallisuutta ja työviihtyvyyttä.