Suomalaiselle kone- ja metallituoteteollisuudelle ajoitus on kiinnostava. Toimialan tuotanto on ollut kasvussa jo runsaan vuoden ajan, ja vuoden 2026 ensimmäisellä puoliskolla tuotanto kasvoi seitsemän prosenttia edellisvuodesta. Myös tilauskannat ja uudet tilaukset ovat vahvistuneet.
Kun tilauskirjat täyttyvät, katse kääntyy väistämättä tuotannon tehokkuuteen. Miten enemmän voidaan tehdä ilman, että jokainen lisätilaus tarkoittaa vastaavaa lisäystä työmäärään?
Tässä tekoälyllä voi olla oma roolinsa.
Konepajassa tekoälyn hyödyntäminen ei kuitenkaan välttämättä tarkoita humanoidirobotteja tai täysin autonomista tehdasta. Hyöty voi löytyä paljon arkisemmista asioista: tuotannon suunnittelusta, kunnossapidon ennakoinnista, tarjouslaskennasta, dokumentoinnista, laadunvalvonnasta tai siitä, että tuotannossa syntyvää tietoa saadaan paremmin hyödynnettyä.
Juuri tässä piilee suomalaisen teollisuuden mahdollisuus. Konepajoissa on valtavasti osaamista ja dataa, mutta kaikki tieto ei vielä kulje järjestelmien välillä tai muutu päätöksiksi. Tekoäly voi parhaimmillaan auttaa yhdistämään näitä tietoja ja löytämään niistä asioita, joita ihminen ei kiireessä huomaa.
Samalla on hyvä pitää jalat maassa. Tekoäly ei korvaa konepajan ammattitaitoa eikä tee huonosta prosessista hyvää. Jos lähtötiedot ovat puutteellisia tai tuotannon toimintatavat epäselviä, älykäskään järjestelmä ei ratkaise perusongelmaa.
Siksi tärkein kysymys ei ehkä ole, kuinka paljon tekoälyä yrityksessä käytetään. Parempi kysymys kuuluu: mikä ongelma halutaan ratkaista?
Konepajojen kannattaa aloittaa pienestä ja mitattavasta. Yksi onnistunut käyttökohde voi olla arvokkaampi kuin kymmenen näyttävää tekoälykokeilua.
Tekoälystä ei tarvitse tehdä konepajalle uutta itseisarvoa. Sen pitää tehdä työstä parempaa, tuotannosta tehokkaampaa ja yrityksestä kilpailukykyisempi. Siinä mitataan lopulta myös suomalaisen teollisuuden kykyä ottaa seuraava askel.
PETRI CHARPENTIER
