Suomalaisessa metalli- ja konepajateollisuudessa on nähty viime vuosina varovaisia merkkejä kysynnän elpymisestä. Monessa yrityksessä tilauskirjat ovat täyttyneet aiempaa paremmin, investointeja on käynnistetty ja tuotantoa kehitetty kohti automatisoidumpaa ja digitaalisempaa suuntaa. Samaan aikaan alaa vaivaa kuitenkin sitkeä ongelma, joka uhkaa muodostua kasvun todelliseksi pullonkaulaksi: osaajapula.
Konepajat eri puolilla maata raportoivat vaikeuksista rekrytoida kokeneita CNC-koneistajia, hitsaajia, levyseppiä ja kunnossapidon osaajia. Myös tuotannon suunnittelun ja automaation asiantuntijoista on pulaa. Ongelma ei rajoitu yksittäisiin alueisiin tai yrityskokoluokkiin, vaan koskee laajasti koko toimialaa. Kun osaavaa työvoimaa ei ole riittävästi saatavilla, uusia tilauksia joudutaan siirtämään, kapasiteettia ei pystytä kasvattamaan ja kehityshankkeet etenevät hitaammin kuin olisi mahdollista.
Osaajapula ei ole vain rekrytointihaaste, vaan rakenteellinen kysymys. Alan ikärakenne on monin paikoin vinoutunut: suuri joukko kokeneita ammattilaisia on siirtymässä eläkkeelle, eikä tilalle tule riittävästi uusia tekijöitä. Samaan aikaan teknologinen murros muuttaa osaamisvaatimuksia. Perinteinen kädentaito on edelleen keskeistä, mutta sen rinnalle tarvitaan kykyä hyödyntää digitaalista suunnittelua, automaatiota ja tuotannonohjausjärjestelmiä. Tämä kasvattaa osaamisprofiilien kirjoa ja vaikeuttaa sopivien tekijöiden löytämistä.
Koulutuksen ja työelämän välinen kuilu näkyy konkreettisesti arjessa. Ammatillinen koulutus ja ammattikorkeakoulut tekevät tiivistä yhteistyötä yritysten kanssa, mutta koulutuspolkujen vetovoima ei ole itsestäänselvyys. Nuorten mielikuvat teollisuudesta eivät aina vastaa todellisuutta, jossa moderni konepaja on pitkälle automatisoitu ja teknologisesti kehittynyt työympäristö. Alan on kyettävä viestimään selkeämmin, millaista osaamista tarvitaan ja millaisia uramahdollisuuksia se tarjoaa.
Yritysten rooli korostuu myös osaamisen kehittämisessä. Pelkkä valmiiden ammattilaisten etsiminen ei riitä, jos markkinalla ei ole tarjontaa. Yhä useampi konepaja onkin panostanut oppisopimuksiin, työssäoppimiseen ja sisäisiin koulutusohjelmiin. Samalla perehdytykseen ja työnantajamielikuvaan kiinnitetään aiempaa enemmän huomiota. Kilpailu osaajista käydään paitsi palkkatasolla myös työolosuhteilla, johtamisella ja mahdollisuudella kehittyä ammatillisesti.
Osaajapula on kriittinen kasvun este, mutta se on myös mahdollisuus uudistaa toimintatapoja. Se pakottaa yritykset tarkastelemaan prosessejaan, automatisoimaan rutiineja ja hyödyntämään teknologiaa siellä, missä työvoiman saatavuus on rajallista. Samalla se haastaa koko toimialan – yritykset, oppilaitokset ja päättäjät – rakentamaan pitkäjänteistä osaamisstrategiaa.
Jos metalli- ja konepaja-ala haluaa säilyttää kilpailukykynsä ja vastata kasvavaan kysyntään, ratkaisuja on haettava yhdessä. Osaaminen on alan tärkein pääoma. Ilman sitä investoinnit, konekanta ja tilauskirjat eivät yksin riitä.
PETRI CHARPENTIER
