Metalli- ja konepajateollisuuden media

Myrskyn toisella puolen

Suomen talous elää haastavaa vuotta. Tuoreet tiedot suomalaisten teknologiateollisuusyritysten tilauskertymästä ja kysynnän kehittymisestä eivät lupaa hyvää. Toimialan yritysten liikevaihdon arvioidaan yhä laskevan seuraavan puolen vuoden aikana.

Vuosi sitten ennätykseen noussut henkilöstömäärä on kääntynyt laskuun ja lomautettujen määrä on kasvanut huomattavasti, kertoo Teknologiateollisuus ry:n helmikuinen tilauskanta- ja henkilöstötiedustelu.

Teollisuuden sävel soi mollissa. Esimerkiksi monilla konepajoilla vahva tilauskanta on kannatellut pitkään, mutta yhä useammalla tilauskannat ovat ohentuneet selvästi. Pajat ovat jo joutuneet turvautumaan lomautuksiin tai niiden uhka on noussut merkittävästi.

Tilauksia kuitenkin saatiin loppuvuodesta: kone- ja metallituoteteollisuudessa uusien tilausten arvo oli loka–joulukuussa 48 prosenttia suurempi kuin edellisellä neljänneksellä. Toisaalta vuoden 2022 vastaavaan ajanjaksoon verrattuna saatujen uusien tilausten arvo silti laski 16 prosenttia.

Teollisuuden tuotanto on sakannut läpi Euroopan, joten Suomi ei ole murheineen yksin. Viisaat kapteenit yrittävät tässä tilanteessa nähdä jo myrskyn toiselle puolelle.

Lakkojen kanssa tappeleva Petteri Orpon (kok.) hallitus on luvannut vahvistaa muun muassa korkean tason tutkimus- ja innovaatiopolitiikkaa. Kymmenet Teknologiateollisuus ry:n jäsenyritykset ovat vastanneet huutoon ja allekirjoittaneet sitoumuksen, jossa ne lupaavat lisätä tutkimus-, kehitys- ja innovaatiopanostuksiaan Suomessa.

Esimerkiksi datan ja tekoälyn avulla konepaja voi tehostaa toimintaprosessejaan ja tuottavuuttaan. Uusia liiketoimintamalleja, tuotteita ja palveluja – tekoälyn potentiaali on tuntuva. Teknologiateollisuus onkin käynnistänyt kaikille avoimen yritysvetoisen verkoston, AI Finlandin, joka kokoaa yhteen tekoälystä kiinnostuneita yrityksiä ja muita toimijoita.

Suomi on ainakin toistaiseksi tekoälyn kärkimaita Euroopassa, mutta kilpailu on kovaa ja kiristymään päin. Kilpailukykytekijänä AI on todellinen megadisruption airut – yritykset, jotka ensimmäisenä keksivät varteenotettavimmat sovelluskohteet, ovat varmasti etulyöntiasemassa.

Mitä iloa metalliväellä sitten on tekoälystä? – Paljonkin. Esimerkiksi konepajojen kunnossapitotarpeet voidaan ennakoida ja fokusoida datan ja tekoälyn avulla. Tekoälyä voidaan käyttää tuotantoprosessin optimointiin, alkaen ihan hitsausrobotin tehokkuuden nostamisesta. Toimitusketjun logistiikka, asiakaspalvelu, hallintorutiinit, myynti- ja markkinointi…olemme raapaisseet vasta pintaa siitä, mitä AI voi tehdä.

Pieni paja voi lähteä liikkeelle pienin askein, siinä missä isolla pörssifirmalla on oma AI-ohjelma ja -budjetti.

Teknologiateollisuuden AI Finland -verkosto jakaa uusinta tietoa ja osaamista, esittelee tekoälyn käyttötapauksia ja neuvoo datan keräämisessä. Yritykset voivat myös sparrata toisiaan tekoälyn hyödyntämisessä. Verkostoon halutaan mukaan sekä palveluntarjoajia että tekoälyä hyödyntäviä yrityksiä ja myös julkisia toimijoita. Ajatuksena on, että verkostossa käynnistetään yhteisiä kehityshankkeita ja tehdään laajasti yhteistyötä Business Finlandin ja tutkimustoimijoiden kanssa.

Teknologiateollisuus myös kannustaa jäsenyrityksiään vauhdittamaan omaa tekoälykehitystään mm. tarjoamalla siemenrahoitusta yritysten omiin tekoälyhankkeisiin ja lahjoittaa 120 stipendiä tekoälyyn liittyvien maisteri- ja YAMK-lopputöiden tekemiseen jäsenyrityksissä.

Huomattavin panostus koskee kuitenkin tekoälyn kansainvälisten huippuosaajien rekrytointia yritysten ja yliopistojen yhteiseen, yritysten määrittelemillä tutkimusaloilla tapahtuvaan soveltavaan tutkimukseen ja tekoälyopetukseen.

Yritysten ja yliopistojen rajapinnasta on ennenkin noussut innovaatioita tässä maassa. Tälle ”sinivalkoiselle voittoputkelle” on syytä pitää kaikkia peukkuja pystyssä.

PETRI CHARPENTIER

Jaa tämä artikkeli: 

Yleinen

Digiaalto voimistuu ja monipuolistuu

Koronapandemian varjoon on jäänyt se seikka, että suomalaisissa yrityksissä kytee teknologinen vallankumous. Tekoäly, esineiden internet ja robotisaatio eivät ole enää vain

Komeasti koronakuopasta ylös

Teknologiateollisuus ry:n elokuinen raportti kertoo, että teknologiateollisuuden kysyntä on jatkunut Suomessa vahvana. Tilauskertymä kasvoi vuoden toisella neljänneksellä, ja tarjouspyyntöjen määrässä saavutettiin

Kun joustavuuskaan ei enää riitä

Muuramelainen perheyritys OK-VISE Oy on tullut maailmalla tunnetuiksi matalakiinnitinperiaatteen kehittäjänä. Viime vuosina nopein kasvu on ollut Fixturing Concept tuoteperheessä. Erityisesti Multi-Rail

Kohti hiilineutraaliustavoitteita

– metallinjalostusteollisuus ja tutkimusorganisaatiot kehittämään keinoja CO2-päästöjen vähentämiseksi Suomen johtavat metallinjalostusteollisuuden toimijat ovat yhdessä tutkimusorganisaatioiden kanssa käynnistäneet mittavan kolmivuotisen tutkimushankkeen, jonka

Kasvu on joukkuelaji

Näin 2020-luvun alussa on hyvä miettiä, mistä kasvu tehdään uudella vuosikymmenellä. Se on selvää, että erilaiset verkostot ja ekosysteemit ovat yhä

Tuottavuutta Seadyline®-erikoispitimillä

Seco Toolsilla on tarjota laaja värinävaimennettujen sorvaus-, avarrus- ja jyrsintäpitimien Steadyline®-tuoteperhe. Uusimmat ovat 25 mm ja 100 mm halkaisijan sorvauspuomit, GL25-sorvauspäät