Metalliala ei edelleenkään kiinnosta nuoria, vaikka nykypäivän konepaja on paljon lähempänä
digipajaa kuin hikipajaa.
Toimialan pitää sitkeästi tuoda esiin metallin monipuolisia mahdollisuuksia opiskelu- ja
työpaikkana. Nuoriso tietää taatusti paremmin, mitä influensserin kuin koneistajan työpäivään
kuuluu. Ja jos jotain hataria mielleyhtymiä konepajoihin liittyykin, ne kaipaavat yleensä rajua
päivitystä.
Metallin kohtalonkysymys on lisätä alan houkuttelevuutta. Hyvä kello kauas kuuluu – eli jos
tuomme esiin metallialalla opiskelevien ja työskentelevien omia, positiivisia kokemuksia, monen
nuoren päässä voi syttyä led-lamppu. Nuorten täytyy päästä itse näkemään ja kokemaan, mitä
modernissa konepajassa oikein tapahtuu.
Opettajat ja opot ovat tässä työssä tärkeässä roolissa – jolloin on syytä varmistaa, että heilläkin
on ajantasainen tieto toimialasta ja sen mahdollisuuksista. Esimerkiksi Teknologiateollisuus ry.
tarjoaa monia valmiita oppimiskokonaisuuksia ja materiaaleja, joita voi hyödyntää koulujen
opetuksessa. Opettajille ja opoille on myös omia koulutusmahdollisuuksia. Teknologiateollisuuden
vetovoimatoimenpiteet on koottu MyTech-brändin alle.
Kouluihin on myös lanseerattu Teknologiatiistai, ammattioppilaitosten ja teknologiayritysten
yhteinen tapahtumapäivä. Kaikkialla Suomessa näkyvä Teknologiatiistai järjestettiin viimeksi
marraskuussa ja siihen osallistui lähes 30 oppilaitosta eri puolilta Suomea. Joka vuosi järjestettävässä
tapahtumapäivässä yläkoululaiset, heidän opettajansa ja vanhempansa pääsevät tutustumaan koneja
tuotantotekniikan ammatillisen koulutuksen ja teknologiayritysten tarjoamiin mahdollisuuksiin.
Teknologiateollisuuden mukaan nykyinen koulutuksen rahoitus tekniikan aloilla ei riitä
varmistamaan koulutuksen ajantasaisuutta ja laatua. Koulutuksen rahoitusta tulisikin lisätä
vastaamaan todellisia koulutuksen järjestäjille syntyviä kustannuksia.
Työpaikalla tapahtuva oppiminen on usein tärkeämpää kuin koulussa tapahtuva. Prometallin
taannoin haastattelema konepajan toimitusjohtaja esitti tilanteesta karun arvion: hänen mukaansa
kaikki ammattioppilaitoksesta suoraan yrityksen palkkalistoille tulleet nuoret eivät olleet koulussa
oppineet edes sitä, miten opiskellaan. Heikosta lähtötasosta huolimatta monesta nuoresta saatiin silti
kelpo työntekijä, mutta se vaati aikaa ja panostusta eri tavoin.
Tutkimusten nojalla työpaikalla saatu koulutus parantaa opiskelijoiden motivaatiota ja edistää
työllistymistä. Tämä edellyttää toki, että yrityksellä on tarkoitukseen riittävät resurssit ja asianmukaista
työpaikkaohjaamisen osaamista.
Teknologioiden jatkuva kehittyminen konepajoilla on tosiasia, eikä kaikkien koneiden
käyttöosaamista voi oppia ainoastaan työpaikalla. Opiskelijoiden pitää päästä uuden teknologian
kanssa sinuiksi jo oppilaitoksissa – ja tämän vuoksi tekniikan alojen oppimisympäristöihin tulee
investoida ja varmistaa, että laitteet ovat ajan tasalla.
Tulevaisuudessa meidän tulee tarjota ammatillisia tutkintoja myös muilla kuin kotimaisilla kielillä.
Vastaavasti ammatillisen koulutuksen tutkinnonanto-oikeuksiin tulee saada työelämän tarpeita
vastaavia joustoja – nuoren voiman pitää virrata sinne, missä rauta on kuumaa.
Metallin tilanne ei suinkaan ole toivoton. Kun esimerkiksi data-analytiikka ja tekoäly tekevät
tuloaan pajoihin, moni teknisen mielenlaadun omaava nuori valpastuu: jospa minäkin..?
Tuo yllämainittu suorapuheinen toimitusjohtajakin jaksaa uskoa tulevaisuuteen. Toimari myönsi,
että olo on välillä kuin lastentarhan vetäjällä, mutta nuorten energia on vertaansa vailla. Se pitää
vain kanavoida oikein.
Tässä, niin kuin niin monessa muussakin asiassa, tieto on aiheellinen ankkuri.
PETRI CHARPENTIER
