Metalli- ja konepajateollisuuden media

Markku Välimäki Uwira Oy:n toimitusjohtajaksi

Markku Välimäki aloittaa Uwira Oy:n toimitusjohtajana 1.10.2025.

Putkistojen ja putkistomoduulien valmistajana tunnetun Uwira Oy:n toimitusjohtajaksi on nimitetty 1.10.2025 alkaen Markku Välimäki. Hän seuraa tehtävässä Arto Aroa, joka on päättänyt jatkaa uraansa yhtiön ulkopuolella. Välimäki siirtyy rooliin Valmet Technologies Oy:n Lapuan-tehtaan tehtaanjohtajan tehtävistä.

Välimäellä on yli 30 vuoden laaja-alainen kokemus operatiivisesta johtamisesta, liiketoiminnan kehittämisestä ja tehostamisesta sekä konepajateollisuuden tuotteiden ja palvelujen myynnistä ja markkinoinnista. Uwiran toimitusjohtajana Välimäki vastaa yhtiön strategisten tavoitteiden saavuttamisesta, asiakaspalvelun laadusta ja toiminnan operatiivisesta johtamisesta.

”Olen erittäin kiitollinen Leinolat Groupin johdolle ja Uwiran hallitukselle luottamuksesta minua kohtaan ja samalla innoissani siitä, että olen saanut mahdollisuuden liittyä Uwiran osaavaan tiimiin. Uwiran vahva asema vaativien putkistokokonaisuuksien toimittajana yhdessä muiden Leinolat Groupin yhtiöiden kanssa tarjoaa erinomaisen perustan kehittää yhtiön toimintaa edelleen. Odotan innolla yhteistyötä asiakkaidemme, kumppaneidemme ja henkilöstömme kanssa – yhdessä voimme viedä Uwiraa kohti seuraavaa kasvun ja kehityksen vaihetta”, toteaa tuleva toimitusjohtaja Välimäki.

”Olemme iloisia saadessamme Markun osaksi Uwiran tiimiä. Hänen laaja-alainen kokemuksensa konepajateollisuuden johtamisesta yhdistettynä vahvaan tekniseen osaamiseen vahvistaa asemaamme alan johtavana vaativien putkistokokonaisuuksien toimittajana”, kommentoi Leinolat Groupin konserninjohtaja ja Uwira Oy:n hallituksen puheenjohtaja Keimo Kalliosaari.

Uwira Oy on osa vaasalaista Leinolat Groupia. Yritys on erikoistunut vaativien asennusvalmiiden putkikomponenttien, kaksoisseinämäputkien ja moduulien valmistamiseen. Uwiran asiakkaita ovat globaalit kone- ja laitevalmistajat sekä yritykset laiva-, energian tuotanto-, öljy- ja kaasu- ja prosessiteollisuudessa.

Lisätietoja: keimo.kalliosaari@leinolat.com

Jaa tämä artikkeli: 

Kunnossapito

Selkeää säästöä katkaisussa

Tarkkuus ja tehokkuus ovat koneistuksen tuottavuuden kannalta tärkeimpiä tekijöitä. Niiden pienikin parannus voi vaikuttaa merkittävästi kustannusten pienentämiseen ja tuottavuuden kasvattamiseen. Tässä

Kohti entistä turvallisempaa sisälogistiikkaa

Sisälogistiikassa varaston ja tuotantoympäristön turvallisuus on kaiken lähtökohta. Turvallisuuden huomioiminen on kannattavaa ja ennakoiva hyvin suunniteltu työympäristö antaa erinomaiset lähtökohdat menestyvälle

Mittatarkkaa metallituotantoa osaavan henkilöstön avulla

Keskiraskas alihankintakonepaja Jotex Works Oy on ratkonut osaajavajetta kehittämällä päämäärätietoisesti tuotannollisia menetelmiä, digitalisaatiota, työhyvinvointia ja työnantajamielikuvaa. Metallialalla nykyaikainen laitekanta parantaa tuottavuutta

Vastaako nosturisi kunto tuotannon tarpeisiin?

Nosturin kunnon kartoittamiseen on useita erilaisiin tarpeisiin suunniteltuja menetelmiä, joiden pohjalta voidaan laatia pitkän aikavälin kunnossapitosuunnitelma. Erilaisilla tutkimuksilla voidaan selvittää nosturin

Alihankinta 2023 – Globally Local

Suomen johtava teollisuuden messutapahtuma ja Euroopan toiseksi suurin alihankintateollisuuden messutapahtuma Alihankinta järjestetään 26.–28. syyskuuta 2023 Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. 35-vuotista taivaltaan

Kunnossapidon asialla jo 30-vuotta

Suomalainen Maxjas Oy juhlii tänä vuonna 30-vuotista taivaltaan. Yritys on tarjonnut menestyksekkäästi teollisuuden kunnossapidon palveluita jo kolmen vuosikymmenen ajan, ja se