Metalli- ja konepajateollisuuden media

Lisätehoa työstöön oikeilla kiinnitysmenetelmillä

Modulaarinen kiinnitys.

Konepajan tuotantotehoa voidaan parantaa käyttämällä työkappaleiden kiinnitykseen nykyaikaisia ja prosessiin soveltuvia tekniikoita. Kun kappaleet saadaan työstöön ilman viivytyksiä, työt linjalla valmistuvat aiempaa nopeammin.

Oikeanlainen kiinnitys on keskeistä kappaleita työstettäessä.
Optimoitu kiinnitystapa voi säästää työaikaa ja valmistuskustannuksia.

Suomessa esimerkiksi OK-Vise Oy kehittää komponentteja
ja järjestelmiä työstettävien kappaleiden kiinnittämiseen.

”Olemme olleet alalla jo 40 vuotta”, kertoo OK-Visen toimitusjohtaja
Olavi Meriläinen.

”Peruskomponentteihin kuuluu matala kiilakiinnitin. Sen
valttina on kiinnittimen pieni koko.”

Kiinnittimen on pystyttävä pitämään työkappale paikoillaan
työstön ajan, joten siihen kohdistuu paljon voimia. Tarvitaan
pitävä kiinnitys, joka toisaalta työn valmistuttua voidaan
irrottaa ja vaihtaa mahdollisimman ripeästi.

”Modulaarisella järjestelmällä saadaan rakennetuksi erilaisia kiinnitysvaihtoehtoja.

Meriläisen mukaan takavuosina pyrittiin siihen, että työstökoneeseen
saataisiin kerralla mahtumaan mahdollisimman
monta työstettävää kappaletta.

”Nyt käytössä kuitenkin on paljon neliakselisia työstökoneita,
joten kappaleita pyritään paljolti työstämään ainakin
kolmelta suunnalta saman työvaiheen aikana. Silloin työkappaleen
saa valmiiksi kahdella kiinnityksellä.”

”Jos taas konepajalla on viisiakselinen kone, voidaan työstää
vielä useammilta eri suunnilta. Monesti tällöin työstetään
vain yhtä kappaletta kerrallaan”, Meriläinen selittää.

Siihenkin tilanteeseen on kehitetty omanlaisensa sopivat
kiinnitinjärjestelmät.

Vaihdot nopeammiksi

Hiljattain markkinoille on tullut modulaarinen järjestelmä,
jossa samaan tuoteperheeseen kuuluu erilaisia kiinnitinkomponentteja.

”Tämä järjestelmä perustuu suurelta osin perinteisiin matalakiinnittimiin.”

”Pohjoismaisilla konepajoilla on opittu työstämään pieniä
sarjoja, jolloin työstöasetuksia ja kiinnityksiä joudutaan vaihtamaan
tiiviiseen tahtiin. Tällöin kiinnitinkomponenttien vaihdot
on pystyttävä tekemään nopeasti ja helposti”, Meriläinen
muistuttaa.

Muussa tapauksessa vaihtoihin kuluu turhan paljon työaikaa,
mikä aiheuttaa sekä viivytyksiä että tarpeetonta rahanmenoa.

”Modulaarisella järjestelmällä saadaan rakennetuksi erilaisia
kiinnitysvaihtoehtoja. Kappaleen mukaisissa kiinnityksissä
saatetaan usein vaihtaa koko kiinnitin, esimerkiksi kun käytetään
nollapistekiinnitystä.”

kuva
Räätälöity kiinnitys.

Automaatio yleistyy

Työstöasetusten vaihto on konepajoilla yleensä ollut käsin tehtävää
työtä. Toisaalta työstöprosessit muuttuvat koko ajan yhä
automaattisemmiksi.

”Pajoilla voi olla monenlaisia joustavia tuotantojärjestelmiä,
joissa ehkä käytetään nollapistekiinnittimiä – tai jopa sellaisia
systeemejä, joissa robotti kiinnittää kappaleet työstöä
varten. Näin ollen myös automaattisten kiinnittimien käyttö
yleistyy Suomen konepajoilla”, Meriläinen pohtii.

Nollapistekiinnittimillä kappaleet pyritään saamaan
nopeasti
kiinni alustaan, joko jousien avulla tai mekaanis-hydraulisesti.

Joskus työkappaleissa tarvitaan erityiskiinnitystä, mikäli
työstettävänä on hankalan muotoisia kappaleita.

”Silloin kiinnitykset on ehkä syytä ’räätälöidä’ tapauskohtaisesti
kappaleen mukaan”, toteaa Meriläinen.

”Selkeän muotoiset kappaleet – kuten suorakaiteet, putket,
renkaat ja tangot – voidaan kyllä hyvin kiinnittää modulaarisilla
kiinnitysjärjestelmillä.”

Teknologiat kehittyvät

Lähiaikoina OK-Vise tuo Meriläisen mukaan markkinoille
uudentyyppisiä automaattisia kiinnittimiä, joilla kappaleita
kiinnitetään sähköisesti alustaan työstöä varten.

”Olemme kyllä tehneet paljon työtä hydraulisten kiinnittimien
suhteen, mutta niissä voi joskus olla omat ongelmansa,
kun kappaleet pitää kiinnittää automaattisesti. Korvaamme
siksi nyt hydrauliikkaa
sähköisellä kiinnityksellä”, Meriläinen
perustelee uudistusta.

”Konepajalla säästyy yhä enemmän kiinnitysaikaa, jos
hyödynnetään automatiikkaa silloin kun siirretään työkappaleita
kiinnittimiin.”

Uudenlainen sähköinen kiinnitinjärjestelmä on tulossa
pilottikäyttöön loppuvuodesta 2021 ja se tuodaan Suomessa
markkinoille vuoden 2022 puolella.

Teksti: Ari Mononen
Kuvat: OK-Vise Oy

Jaa tämä artikkeli: 

Koneistus

Vaativien lastuamisongelmien hallinta koneistuksessa

Nykyaikaisessa koneistuksessa vaativat lastuamisolosuhteet ovat yhä yleisempiä. Materiaalien lisääntyvä kovuus, korkeat tarkkuusvaatimukset, työkalujen kuluminen ja lämmönhallinta asettavat tuotannolle jatkuvasti uusia haasteita.

Lastuavien työkalujen kehitys

Tuottavuuden ja prosessin toistettavuuden ylläpitäminen on valmistuksessa ensiarvoisen tärkeää, mutta eri valmistusteknologioihin liittyvät muuttujat – kuten koneet, materiaalit, kappaleen geometria ja

Metallin väsyminen on kuin vikojen kilpajuoksua

Materiaalin väsyminen aiheuttaa yllättäviä vaurioita esimerkiksi koneenosille. Yritysten on hallittava koneenosien väsyminen maineensa ja kilpailukykynsä turvaamiseksi ja kustannusten hillitsemiseksi – erityisesti

Pinnanlaadun optimointiin siirtyminen

Tässä artikkelissa käsitellään pinnankarheuden perusteita ja esitellään useita käytännössä toimiviksi todettuja vinkkejä sorvauspinnan laadun parantamiseen. Pinnanlaadun ymmärtäminen Pinnanlaatu, jota usein kuvataan

Tiivistetyt pinnat tiivisteille

Alumiinin käyttö autoteollisuudessa kasvaa vauhdilla. Vielä jokin aika sitten alumiinikomponentit olivat harvinaisia – nykyään ne voivat muodostaa jopa 30 % ajoneuvon

Kuinka metalli- ja konepajateollisuus uudistuvat?

Teollisuuden uudistumistarpeen taustalla ovat monet tekijät poliittisista linjauksista kansainvälisten markkinoiden murrokseen ja yritysten välisen kilpailun lisääntymiseen, uusimman tuotantoteknologian hyödyntämistä unohtamatta. Suomessa

Pientarvikelogistiikka läpinäkyväksi

Kansainvälisesti toimiva, täyden palvelun pientarvikelogistiikkaan erikoistunut Bufab-konserni on kehittänyt teollisuuden pientarvikkeiden hallintaan uuden EasyTrack -sovelluksen, jonka avulla sopimusasiakas voi tarkastella hyllytyspalvelun

Mukautuvaa tehokkuutta hiontaan

3M:n uusien Scotch-Brite XT Pro ja XC Pro Extra Cut -puhdistuslaikkojen verkkomateriaali on uudistettu entistä mukautuvammaksi ja laikan tukkeutumista vähentäväksi. Laikasta

Laser on ylivoimainen piensarjoissa

”Meidän vahvuutemme on räätälöityjen sähkökoneiden tuotannossa. Uniikeissa generaattoreissa ja moottoreissa ja pienissä sarjoissa”, toteaa Niinimäki RDPS:n toimitusjohtaja Arto Sepänmaa. Niinimäki RDPS