Metalli- ja konepajateollisuuden media

Liiat ilmanpaineet ja turha hukka pois

Teollisuuslaitoksissa käytetään tyypillisesti tarpeettoman korkeita käyttöpaineita ja hukataan ilmaa turhiin syöttöihin ja vuotoihin. Ilma ei sinänsä maksa mitään, mutta sen paineistaminen on energiaa kuluttavaa ja kallista.

Paineilmajärjestelmän energiankulutusta voidaan laskea muutamalla hyvin yksinkertaisella keinolla: sulkemalla turhia syöttöjä, korjaamalla vuotoja, asentamalla oikeanlaiset suuttimet puhaltimiin sekä alentamalla ilman käyttöpainetta.

”Ensimmäinen helppo keino on sulkea turhat syötöt kohteisiin, jotka eivät tarvitse ilmaa jatkuvasti ja kytkeä syöttö päälle vasta kun ilmaa tarvitaan. Pelkästään näin yksinkertaisella toimenpiteellä ovat asiakasyrityksemme saavuttaneet isojakin säästöjä”, SMC Automation Oy:n energiatehokkuusasiantuntija Jukka Muhonen toteaa. SMC on maailman suurin pneumatiikkatuotteiden valmistaja ja automaatioratkaisujen tuottaja.

Vuodot kuriin

Erilaisten ilmavuotojen etsiminen ja korjaaminen voi tuoda jopa 20 prosentin säästöjä kulutukseen. Esimerkiksi liittimien ja paineilmaletkun väliin voi tulla pieniä vuotoja. Paineensäätimen kupitkin voivat alkaa vuotaa ajan myötä. Samoin putkistoihin voi tulla pieniä reikiä esimerkiksi hitsausräiskeistä. Tällaisten vuotojen korjaaminen ja ehkäiseminen on yksikertaista ja edullista.

SMC Automation Oy
”Laitteiden tehokkuutta voidaan parantaa ja ongelmatilanteisiin puuttua ajoissa jatkuvalla seurannalla uuden Air Management -järjestelmämme avulla. Työsoluihin asennettava järjestelmä säätää ilmanpaineet kohdalleen automaattisesti Se myös katkaisee ilman tulon, jos ilmaa ei käytetä. Järjestelmästä saadaan myös dataa tehdasautomaatioon”, SMC Automation Oy:n energiatehokkuusasiantuntija Jukka Muhonen kertoo.

”Tehoton puhallus on iso ilmankuluttaja. Kun puhallukseen vaihdetaan oikeanlaiset suuttimet, päästään helposti lähes kymmenen prosentin energiasäästöihin. Puhallusteho säilyy yhtä hyvänä tai jopa paranee”, Muhonen sanoo.

Käyttöpaine alas

Ilman käyttöpaineen alentaminen kahdella baarilla voi vähentää energiankulutusta jopa 15 prosenttia. Voi olla niinkin, että vain yksi laite tai vaihe linjastolla tarvitsee enemmän painetta, ja muut eivät tarvitse. Asia voidaan hoitaa erillisellä paineenkohottimella, jolla saadaan vain tämän vaiheen paine kohotettua.

Lue aiheesta englanniksi TÄÄLTÄ!

Teksti: Jari Peltoranta

Jaa tämä artikkeli: 

Turvallisuus

Työhyvinvoinnista tuottavuutta

Kirjoittaja: Hannu Salminen Metalliteollisuuden menestys alkaa terveellisestä työympäristöstä. Työhyvinvointi on noussut yhä keskeisemmäksi teemaksi suomalaisessa työelämässä, ja se on myös metalliteollisuuden

Puhdas ilma on järkevä investointi

Tehokas ilmavaihto on investointi yrityksen tärkeimpään resurssiin eli työntekijöihin. Työnteko on mukavampaa, kun hengitettävän ilman laatu on hyvä ja laitteet pysyvä

ALIS Shield parantaa turvallisuutta sisälogistiikassa

Sisälogistiikan liikenneonnettomuuksien riskiä voi pienentää merkittävästi törmäyksenestojärjestelmän avulla. LED-projektoreihin ja liiketunnistimiin perustuva dynaaminen ALIS Shield -järjestelmä mukautuu ja skaalautuu erilaisiin käyttötarpeisiin.

Puhdasta ilmaa konepajoille

Aeroff Oy:lle puhdas ilma on intohimo Aeroff Oy:lle työ puhtaan ilman parissa on intohimo. Yritys sai alkunsa mittavasta tutkimus- ja kehitysprojektista,

Imupöytä sähköisellä korkeussäädöllä

UFH-E imupöydän keskiössä on hyvä työergonomia – pöytä on suunniteltu sekä seisoma- että istumatyöhön runsaalla polvitilalla. Sähköisellä korkeussäädöllä saadaan ideaalinen työskentelykorkeus.

Käsittele painavia levyjä ergonomisesti ja tehokkaasti

Schmalzin VacuMaster-alipainenostimet mahdollistavat tehokkaan ja ergonomisen työskentely-ympäristön painavien levyjen käsittelyyn. VacuMaster-alipainenostimet tunnetaan poikkeuksellisen helposta käytettävyydestä ja säädettävyydestä pikasäädöillä levykoon muuttuessa. VacuMaster

Tele-Exxi on tuotemerkinnän uranuurtaja

30-vuotias Tele-Exxi on teollisuuden erikoistarra- ja tulostusratkaisujen ammattilainen Suomalainen perheyritys Tele-Exxi Oy Ab on toimittanut erikoistarra- ja tulostusratkaisuja teollisuuden tarpeisiin jo

Hitsauksen trendit

Suomessa on huippukonepajoja, joissa pidetään huolta hitsauskalustosta kaikilla tasoilla ja laitteistojen investointiohjelmat on määritelty aikataulullisesti. Meiltä löytyy myös yritysten toinen ääripää,

Onko meillä turvaharha?

Harvoin turvavälineistä tingitään ja opasteita on, mutta riskitilanteita silti tulee vastaan koko ajan. Johto ja tekijät tuudittautuvat helposti turvaharhaan, kun ei

Turvallisuutta konepajoille

– uudella tekniikalla ja oikealla asenteella Työtapaturmien riskit konepajoilla ja muussakin teollisuudessa ovat lisääntyneet. Vuosittaisia tapaturmia on muutaman viime vuoden aikana