Metalli- ja konepajateollisuuden media

Laser on ylivoimainen piensarjoissa

Laserleikattuja ja laserhitsattuja staattorilevypakkoja.

”Meidän vahvuutemme on räätälöityjen sähkökoneiden tuotannossa. Uniikeissa generaattoreissa ja moottoreissa ja pienissä sarjoissa”, toteaa Niinimäki RDPS:n toimitusjohtaja Arto Sepänmaa.

Niinimäki RDPS on erikoistunut muuntajalevyn leikkaukseen sähkökonevalmistuksessa sekä ohutlevyjen leikkaukseen. Yritys tutkii, kehittää, tekee tuotantoa sekä valmistaa tuotantolaitteistoja lasertyöstön alalla.

”Olemme itse kehittäneet laitteistot ohutlevyjen leikkaamiseen, jotta saamme korkealaatuisen leikkauspinnan tuotteeseen ilman purseita ja mikrorakennemuutoksia”, Sepänmaa kertoo.

Lasertekniikka on selvästi prässäystä edullisempi tekniikka piensarjoissa. Esimerkiksi jo pelkän prässityökalun tekeminen saattaa maksaa satatuhatta euroa. Työkalun tekemisessä voi kulua kuukausi ja vasta sen jälkeen päästään lyömään itse tuotteita prässillä.

”Meidän hintamme tällaiselle työlle voi olla luokkaa 20 000 euroa, millä hinnalla koko muuntajalevypaketti on jo tehty valmiiksi. Haluttaessa myös laserilla hitsattuna. Itse lasertyöstö voidaan aloittaa heti, kun tuotteen suunnittelu on valmistunut. Sarjan työstö kestää esimerkiksi päivästä viikkoon sarjan pituudesta riippuen” Sepänmaa sanoo.

Laser on erinomainen väline myös prototyypin kehittäjille. Esimerkiksi uuden hissinmoottorin ominaisuuksia haetaan helposti vuosi tai kaksi. Tuotekehitystä varten tarvitaan erilaisia prototyyppejä.

”Tällaisessa toiminnassa me olemme hyviä ja joustavia”, Sepänmaa sanoo.

Mahdottomasta mahdollinen
Laserilla pystytään toteuttamaan sähkökoneisiin sellaisia muotoja, jotka ovat mahdottomia prässitekniikalle. Laser antaa suunnittelijoille enemmän vapautta tehdä uusia muotoja ja hakea parasta taloudellisuutta sähkökoneelle.

”Aikaisemmin teknologia on rajoittanut äärimmäisten muotojen toteuttamista esimerkiksi roottorimagneettien sijoittelussa. Laserilla nämä rajoitteet poistuvat käytännössä kokonaan” Sepänmaa sanoo.

Lisätietoja: www.niinimäki.fi

kuva

Jaa tämä artikkeli: 

Koneistus

Vaativien lastuamisongelmien hallinta koneistuksessa

Nykyaikaisessa koneistuksessa vaativat lastuamisolosuhteet ovat yhä yleisempiä. Materiaalien lisääntyvä kovuus, korkeat tarkkuusvaatimukset, työkalujen kuluminen ja lämmönhallinta asettavat tuotannolle jatkuvasti uusia haasteita.

Lastuavien työkalujen kehitys

Tuottavuuden ja prosessin toistettavuuden ylläpitäminen on valmistuksessa ensiarvoisen tärkeää, mutta eri valmistusteknologioihin liittyvät muuttujat – kuten koneet, materiaalit, kappaleen geometria ja

Metallin väsyminen on kuin vikojen kilpajuoksua

Materiaalin väsyminen aiheuttaa yllättäviä vaurioita esimerkiksi koneenosille. Yritysten on hallittava koneenosien väsyminen maineensa ja kilpailukykynsä turvaamiseksi ja kustannusten hillitsemiseksi – erityisesti

Pinnanlaadun optimointiin siirtyminen

Tässä artikkelissa käsitellään pinnankarheuden perusteita ja esitellään useita käytännössä toimiviksi todettuja vinkkejä sorvauspinnan laadun parantamiseen. Pinnanlaadun ymmärtäminen Pinnanlaatu, jota usein kuvataan

Tiivistetyt pinnat tiivisteille

Alumiinin käyttö autoteollisuudessa kasvaa vauhdilla. Vielä jokin aika sitten alumiinikomponentit olivat harvinaisia – nykyään ne voivat muodostaa jopa 30 % ajoneuvon

Kuinka metalli- ja konepajateollisuus uudistuvat?

Teollisuuden uudistumistarpeen taustalla ovat monet tekijät poliittisista linjauksista kansainvälisten markkinoiden murrokseen ja yritysten välisen kilpailun lisääntymiseen, uusimman tuotantoteknologian hyödyntämistä unohtamatta. Suomessa

Sähköinen työstökiinnitys

OK-VISE Oy lanseeraa uuden sähköisen kiinnittimen toukokuussa. Kyseessä on modulaarinen tuoteperhe, joka ensi vaiheessa, on helpointa yhdistää yleiskäyttöiseen Multi-Rail tuoteperheeseen. Tuotteen

Yhteistyö on voimaa

Konepajojen ja työkalutoimittajien tiivis tiimipeli tehostaa tuotantoa Työstöterien ja muiden työkalujen myyjällä sekä niitä käyttävällä konepajayrityksellä on usein hyvä ja luottamuksellinen

Ympäristötyökaluja konepajoille

Ympäristövastuullisuudesta on tullut kilpailuetu konepajoille ja usein jopa edellytys liiketoiminnan jatkuvuudelle. Maaliskuussa 2022 päättyneessä Kiertotalousosaamista konepajoille -hankkeessa on kehitetty pienille ja

Heidenhain TNC7: CNC-ohjauksen tulevaisuus

EMO 2021 ‑tapahtumassa HEIDENHAIN aloitti uuden TNC7-ohjauksen myötä uuden luvun koneistuksessa. Tämä ohjaus tukee käyttäjää suunnittelusta valmiiseen kappaleeseen, yksittäiskappaleista sarjatuotantoon ja

Tehokasta viisteytystä

Viisteytysten koneistaminen on kenties yleisin vaihe metallin työstämisessä, sillä viisteitä tehdään käytännössä kaikkien työkappaleiden sisä- ja ulkoreunoihin. Viisteet ovat olennainen osa