Metalli- ja konepajateollisuuden media

Laadukkaita ja kestäviä kappaleita haastaviin olosuhteisiin

Sopimusvalmistaja AM-Koneistus on investoinut uuteen konekantaan, jonka avulla yritys koneistaa mittatarkkoja, korkealaatuisia kappaleita vaativiin käyttökohteisiin. AM-Koneistus valmistaa sekä suuret
että pienet sarjat asiakkaan toiveiden mukaisesti.

Nykyaikainen konekanta tuo koneistukseen useita etuja:
tuotanto tehostuu ja monipuolistuu, kappaleet ovat entistäkin
laadukkaampia ja energia- ja materiaalitehokkuus paranevat.

Komponenttivalmistuksen erikoisosaaja AM-Koneistus
Oy on tehnyt viimeisen kuuden vuoden aikana huomattavia
koneinvestointeja. Uusin ja mittavin investointi on 5-akselinen
työstökeskus DMG DMU 85 monoBlock, jonka liikealue on
935 mm x 850 mm.

”Investoinnit ovat mahdollistaneet uusien tuoteperheiden
tuottamisen asiakkaidemme tarpeisiin, ja koneistuskapasiteettimme
on kasvanut. Uudella työstökeskuksella monimutkaiset,
jopa 1500 kg painoiset kappaleet valmistuvat yhdellä kiinnityksellä.
Työstökeskus on varustettu 60-paikkaisella työkalumakasiinilla”,
kertoo AM-Koneistuksen tuotantopäällikkö Petri Kuittinen.

Modernin konekannan ansiosta joensuulainen AM-Koneistus
on ketterä ja kustannustehokas sopimusvalmistaja, joka toimii
koko Suomen alueella. Yritys valmistaa laadukkaita komponentteja
mm. metsäkoneteollisuuden ja logistiikkateollisuuden
tarpeisiin.

Kattavaan konekantaan kuuluu useita sorveja ja jyrsinkoneita
sekä robottihitsaussolu. Sorvauspuolella on myös käytössä
siirrettävä robottisolu. Vaativat koneistus-, sahaus-,
poraus-, hitsaus-, jyrsintä-, sorvaus- ja kokoonpanotyöt toteutetaan
asiakkaan toiveiden mukaisesti.

AM-Koneistukselta saa myös maalatut, sinkityt, nitratut ja
karkaistut komponentit sekä asiakkaan spesiaalivaatimuksen
mukaiset pintakäsittelyt.

Mittatarkat kappaleet vaativaan käyttöön

AM-Koneistuksen äärimmäisen kestäviä, mittatarkkoja
kappaleita käytetään erittäin haastavissa olosuhteisissa, kuten
harvestereissa, valtamerillä liikkuvissa viranomaisveneissä,
aseteollisuudessa
ja puolustusvoimissa.

Suurimpia AM-Koneistuksen asiakkaita ovat Pohjois-
Karjalan alueella toimivat metsäteollisuuden koneja
laitevalmistajat. AM-Koneistukselle myönnetty ISO
9001:2015 -sertifikaatti osoittaa yrityksen sitoutuvan
asiakkaiden tarpeiden huomioon ottamiseen ja hyvään
liiketoimintatapaan.

Uusien koneiden lisäksi AM-Koneistus on panostanut toiminnanohjausjärjestelmään,
joka otettiin käyttöön vuonna
2022. Sähköinen ERP-järjestelmä on tehostanut AM-Koneistuksen
toimintaa ja lyhentänyt toimitusketjuja.

”Sähköisistä mittauspöytäkirjoista voimme seurata reaaliajassa
tilausten edistymistä ja valmistukseen kuluvaa aikaa
kone-, työpiste- ja työvaihekohtaisesti. Myös materiaalivirtojen
hallinta on suoraviivaistunut”, Kuittinen sanoo.

AM-Koneistus on kasvava yritys

24-vuotisen toimintansa aikana AM-Koneistus on kasvattanut
markkinaosuuttaan ja työllistää tällä hetkellä 12 työntekijää.
AM-Koneistuksella voidaan hyvin ja viihdytään: työntekijöiden
vaihtuvuus on erittäin vähäistä.

”Koulutamme henkilöstöämme jatkuvasti, ja teemme oppilaitosyhteistyötä
ammattioppilaitos Riverian kanssa. Olemme
rekrytoineet vakituista henkilöstöä sekä oppisopimuskoulutuksen
että työharjoittelujen kautta”, sanoo Kuittinen.

AM-Koneistuksella työturvallisuus on ensiarvoisen tärkeää.
Tehtaalla on käytössä PaSi – Paikat siistinä -ohjelma, jossa
jokaisella työntekijällä on oma vastuualueensa.

”Työntekijät huolehtivat oman vastuualueensa siisteydestä
ja tarkastavat viikoittain konekannan kunnon, mikä mahdollistaa
huoltotarpeiden ennakoinnin. Mahdolliset työ- tai ympäristöturvallisuuteen
liittyvät puutteet korjataan välittömästi”, Kuittinen
kertoo.

Ympäristöturvallisuuden huomioon ottamisesta ja ympäristökuorman
vähentämiseen tähtäävästä toiminnasta kertoo AMKoneistukselle
myönnetty ISO 14001:2015 -sertifikaatti.

Tutustu AM-Koneistuksen palvelutarjontaan: am-koneistus.fi

Teksti: Meri Maukonen

Jaa tämä artikkeli: 

Kunnossapito

NDT-ratkaisut kehittyvät jatkuvasti

NDT (non-destructive testing) eli ainetta rikkomaton testaus on nippu tarkastusmenetelmiä, joita käytetään mm. hammaspyörien, valujen ja hitsien tarkastamiseen – valmista lopputuotetta

Kunnossapito paljon vartijana

Ennakoimattoman seisokin tuntihinta Suomessa? – 154 000 euroa. Ennakoivan kunnossapidon rooli laajenee ja syvenee, tyypillisesti digimaustein ryyditettynä. ABB:n teettämä maailmanlaajuinen kysely

Metallien kierrätys laajenee ja tehostuu

Raudan ja muiden metallien kierrätys on tärkeä osa nykyaikaista kiertotaloutta. Oikeanlaisella kierrätyksellä erilaiset metalli- ja rautaromut saadaan tehokkaasti takaisin valmistavan teollisuuden

ALIS Shield parantaa turvallisuutta sisälogistiikassa

Sisälogistiikan liikenneonnettomuuksien riskiä voi pienentää merkittävästi törmäyksenestojärjestelmän avulla. LED-projektoreihin ja liiketunnistimiin perustuva dynaaminen ALIS Shield -järjestelmä mukautuu ja skaalautuu erilaisiin käyttötarpeisiin.

Robotiikka lisääntyy maalauslinjastoilla

Valmistettavat kappaleet saadaan hyvän pintakäsittelyn avulla hyvän ja viimeistellyn näköisiksi sekä samalla kestävämmiksi. Maalaus on yleinen pintakäsittelymenetelmä, jonka toteutukseen on paljon

Tuotantohalli yrityksesi tarpeet huomioiden

Trutec Oy rakentaa teräsrunkoisia tuotantohalleja ja toimitilahalleja, liikuntatiloja sekä erilaisia julkisivuratkaisuja koko Suomen alueelle. Tarjoamme asiakkaillemme optimaalisen ja kunkin projektin erityisvaatimukset

CNC-laserhitsauskone suomalaiselta valmistajalta

Nokialainen CNC- ja erikoiskonevalmistaja Metecno Oy on toteuttanut teollisuudelle tiettävästi ensimmäisen suomalaisvalmisteisen CNC-laserhitsauskoneen. Vaikka laserhitsaus on tehokas valmistustapa, joka tarjoaa teollisuustuotannolle

Hanza laajentaa palvelutarjontaansa yrityskaupoilla

Laadukas ja kustannustehokas tuotanto parantaa kilpailukykyä ja asiakastyytyväisyyttä. HANZA on luotettava yhteistyökumppani tuotannon virtaviivaistamisessa. Asiakkaidensa kilpailukyvyn parantamiseksi HANZA laajentaa palveluitaan yrityskaupoilla.