Metalli- ja konepajateollisuuden media

Kotimaan rahdit ilman kitkaa

Sujuvan logistiikan taustalla on tasapainossa moderni digitaalinen järjestelmä ja osaavan asiantuntijan antama henkilökohtainen palvelu. Kotimainen perheyhtiö Varova saa asiakkailtaan erityiskiitosta juuri tästä.

Varovan palveluksessa vuodesta 1997 saakka ollut Sari Starck on toiminut maantieliikenteen tiimissä kymmenisen vuotta. Muutaman vuoden ajan hän on ollut mukana kehittämässä digitaalisia palveluita siten, että henkilökohtainen palvelu kohtaa asiakkaan juuri oikeissa solmukohdissa.


Sari Starck

Kotimaan rahtipalvelun hengetär

Kotimaan rahtipalvelu uudistettiin parisen vuotta sitten. Sari on vahvasti mukana kehitystyössä.

”Asiakas voi tehdä kuljetustilauksen helposti netissä avulla, mutta häntä ei jätetä yksin tuskailemaan chatbottien tai puhelinautomaattien kanssa lisäkysymysten osalta. Minulle voi soittaa tai meilata. Varsinkin uusien asiakkaiden kohdalla tämä on tärkeää”, Sari sanoo.

Hän on Varovan maantieliikenteen asiantuntija, joka toimii tiiminsä assistenttien tukena.

Sari on saanut paljon positiivista asiakaspalautetta juuri nopeudesta tarjouspyyntöihin vastaamisessa, nopeasta reagoinnista joskus yllättäenkin muuttuvissa tilanteissa tai kiirenoudon onnistumisesta virallisen buukkausajan jälkeen.

”Joustan aina, kun mahdollista. Vastauksen annan asiakkaalle nopeasti. Parhaimmillaan tarjous syntyy jopa kymmenessä minuutissa ja tarvittaessa vaikka perjantain alkuillasta. Mikä parasta, muistan vakioasiakkaiden historian ja osaan nopeasti esittää tärkeät lisäkysymykset”, Sari kertoo.

Ulkomaan rahdin lisäksi myös laaja kotimaan verkosto

Varovan vahvuutena ovat olleet ulkomaan rahdit ja huolintapalvelut vuosikymmenten ajalta. Tyypillinen asiakas on suomalainen tavaroiden maahantuoja tai vientiyritys. Toimialoina on esimerkiksi konepaja, muoti ja tekstiili, päivittäistavarakauppa, varaosat ja viinit.

”Yhä useampi jo tietääkin, että meillä on myös laaja kotimaan alihankkijaverkosto, jonka kautta asiakkaat voivat ostaa rahtipalveluita Suomessa pienistä paketeista jopa useamman täyden rekan projektikuljetuksiin”, Sari muistuttaa.

Varovassa saadaan järjestettyä asiakkaan tarpeiden mukaisia aikataulutettuja kuljetuksia tai muita erikoisjärjestelyjä vaativia toimeksiantoja.

”Nopeus on valttia. Jos vastaanotamme kotimaan kuljetustilauksen aamupäivällä, nouto onnistuu jopa samana päivänä ja useimmille paikkakunnille toimitus järjestyy seuraavaksi arkipäiväksi.”

Logistiikka on palapeli, jossa kaikkien osien pitää sopia yhteen oikea-aikaisesti. Siinä rinnalla sujuva, oikea-aikainen viestintä asiakkaalle päin on aivan yhtä tärkeää. Näissä Varova loistaa, osaavien ihmisten ansiosta.

”Pitkän historian perheyhtiö panostaa oikeisiin asioihin: hyviin työntekijöihin ja asiakaspalveluun. Siinäpä se menestysresepti”, Sari summaa.

Kotimainen perheyhtiö Varova on logistiikan asiantuntijayritys, joka on toiminut suomalaisten, ulkomaan kauppaa käyvien yritysten tukena jo vuodesta 1948. Palvelupaletti kattaa rahtikuljetukset ja huolintapalvelut koko maailman laajuisesti maanteillä, merikuljetuksina ja lentorahtina.
Lisätietoja: varova.fi

Teksti: Päivi Remes

Jaa tämä artikkeli: 

Kunnossapito

Kuinka metalli- ja konepajateollisuus uudistuvat?

Teollisuuden uudistumistarpeen taustalla ovat monet tekijät poliittisista linjauksista kansainvälisten markkinoiden murrokseen ja yritysten välisen kilpailun lisääntymiseen, uusimman tuotantoteknologian hyödyntämistä unohtamatta. Suomessa

Teknisen Kaupan markkinakatsaus Q1 2025

Epävarmuus jarruttaa investointipäätöksiä Teknisen Kaupan jäsenyritysten myynti supistui vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 0,4 prosenttia edellisen vuoden tasosta. Toimialakohtaiset erot olivat kuitenkin merkittäviä:

Resursseista eniten irti automatisoinnin avulla

Ferrometal Oy viitoittaa tietä IoT:n eli esineiden internetin hyödyntämiseksi teollisissa prosesseissa. Sen luoma teknologia mahdollistaa tilaustoimitusketjun täydellisen automatisoinnin. Tehokkaan logistiikan avulla

NDT-tarkastukset tuovat lisää turvallisuutta

Konepajoilla ja muussakin teollisuudessa tehtävillä NDT-tarkastuksilla (Non-Destructive Testing) varmistetaan metallien ja hitsausten laatua, mutta tutkimusten perimmäinen syy on turvallisuuden lisääminen. Laitteiden

Tibnor Seinäjoki investoi tulevaisuuteen

Tibnorin Seinäjoen yksikkö investoi vahvasti tulevaisuuteen. Selkeä investointisuunnitelma ja jatkuva parantaminen luovat hallitun ja luotettavan tulevaisuudennäkymän. Tibnor Seinäjoki on iso ja