Metalli- ja konepajateollisuuden media

Korona pistää konepajat koville

Veikkaan, että suurimmassa osassa suomalaisista konepajoista eletään nyt suuren epävarmuuden aikoja – kenties vastaavaa ei ole koskaan koettu. Kevään ensimmäisestä korona-aallosta ollaan selvitty, mutta tämä ei näköjään jäänyt tähän. Toinen aalto tulee ryminällä. Olisipa nyt se kuuluisa kristallipallo!

Koronan vaikutukset tuntuvat ikävä kyllä myös meillä. Olemme todennäköisesti melko monelle lukijalle tuntematon keskiraskas konepaja Karkkilasta, mutta toivottavasti emme enää tämän artikkelin jälkeen. Tässä jutussa kerron, keitä me olemme ja miten tästä selviämme.

Roomaa ei rakennettu päivässä

Pohja tulevaisuudelle rakennetaan määrätietoisella halulla
kehittää/kehittyä, tinkimättömällä peräänantamattomuudella
sekä kovalla työllä. Yrityksemme tarina alkaa jo vuodesta
1984, jolloin Jari Aho perusti konepajan Karkkilaan. Pitkän
kokemuksen omaavana levyseppähitsaajana Jari aloitti vaatimattomissa
oloissa yhden miehen yrityksenä tehden vaativia
hitsaustöitä pienelle asiakaskunnalle.

Tänä päivänä olemme huippuammattilaisista koostuva
moderni konepaja. Viime vuonna juhlimme yrityksemme
35-vuotista taivalta muuttamalla upouuteen tehtaaseemme.

Jatkuva parantaminen

Yksi yrityksemme perusarvoista on jatkuva parantaminen. Mietimme
jatkuvasti, miten voimme tuottaa lisäarvoa asiakkaillemme
sekä mahdollistaa yrityksemme kannattavan kasvun.
Nyt se arvo korostuu entisestään. Konkreettisesti tämä tarkoittaa
pienimpienkin yksityiskohtien ”viilaamista” asiakkaidemme
tuotteiden valmistusystävällisyyden kehittämisessä. Sama ulottuu
myös täysin uusien tuotteiden suunnitteluun. Myös yrityksemme
toimintaprosesseja sekä työtapoja ja -menetelmiä
parannetaan ja mukautetaan muuttuvan maailman tilanteisiin
sopivammiksi.

Miten sen teemme

Hitsaus- ja Rakennustyö Aho on kirjaimellisesti täyden palvelun
konepaja. Meillä kuunnellaan aidosti asiakasta ja pystymme
ratkaisemaan vaativimmatkin valmistuksen haasteet
omavaraisesti. Meillä valmistus alkaa suunnittelupöydältä.
Kaksi suunnittelijaamme yhdessä menetelmäkehityksen kanssa
miettivät päivittäin uusia ratkaisuja sekä tuoteparannuksia.
Tuotantomme on valmiina ottamaan haasteen vastaan ja
toteuttamaan asiakkaidemme prototyypit, sekä palvelemaan
kilpailukykyisenä kumppanina myös sarjavalmistuksessa. Pitkäaikaisimmat
kumppanimme ovat jo yli kolmen vuosikymmenen
takaa.

Koko tuotantoprosessi omissa käsissä

Valmistusprosessimme ovat: laserleikkaus, särmäys, koneistus,
hitsaus sekä pulveri- ja märkämaalaus. Laserleikkauksessa
siirryimme vuosi sitten kuituteknologiaan hankkimalla 10kW
kuitulaserin
64-paikkaisella automaattisella levyvarastolla. Hitsauspuolella
ammattitaitoisten hitsareidemme apuna on kolme
hitsausrobottia, joista suurimmassa on 18m lineaarirata sekä
5tn 3-akselinen hitsauskäsittelypöytä. Koneistuksessa konekantamme
koostuu työstökeskuksista sekä sorveista.

Joustavuus, ketteryys sekä asiakaslähtöisyys

Kaikki näistä puhuvat, mutta meille se on arkipäivää. Kattavien
tuotantoprosessiemme, korkean automaatioasteen, huippuosaamisemme
sekä oikean asenteemme vuoksi uskomme,
että selviämme tästäkin ajanjaksosta kuivin nahoin. Olen aina
ollut sitä mieltä, että hyville tekijöille on aina tarvetta. Yli kahdenkymmenenviiden
konepajavuoden tuomalla kokemuksellani
voin vakuuttaa, että olemme yksi niistä!

Ota yhteyttä!
Tom Nordgren
toimitusjohtaja
Hitsaus- ja Rakennustyö Aho Oy
p. 045 617 7800 / tom.nordgren@aholaser.fi

Jaa tämä artikkeli: 

Kunnossapito

Tibnor Seinäjoki investoi tulevaisuuteen

Tibnorin Seinäjoen yksikkö investoi vahvasti tulevaisuuteen. Selkeä investointisuunnitelma ja jatkuva parantaminen luovat hallitun ja luotettavan tulevaisuudennäkymän. Tibnor Seinäjoki on iso ja

Mittatarkkaa metallituotantoa osaavan henkilöstön avulla

Keskiraskas alihankintakonepaja Jotex Works Oy on ratkonut osaajavajetta kehittämällä päämäärätietoisesti tuotannollisia menetelmiä, digitalisaatiota, työhyvinvointia ja työnantajamielikuvaa. Metallialalla nykyaikainen laitekanta parantaa tuottavuutta

Vastaako nosturisi kunto tuotannon tarpeisiin?

Nosturin kunnon kartoittamiseen on useita erilaisiin tarpeisiin suunniteltuja menetelmiä, joiden pohjalta voidaan laatia pitkän aikavälin kunnossapitosuunnitelma. Erilaisilla tutkimuksilla voidaan selvittää nosturin

Alihankinta 2023 – Globally Local

Suomen johtava teollisuuden messutapahtuma ja Euroopan toiseksi suurin alihankintateollisuuden messutapahtuma Alihankinta järjestetään 26.–28. syyskuuta 2023 Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. 35-vuotista taivaltaan

Kunnossapidon asialla jo 30-vuotta

Suomalainen Maxjas Oy juhlii tänä vuonna 30-vuotista taivaltaan. Yritys on tarjonnut menestyksekkäästi teollisuuden kunnossapidon palveluita jo kolmen vuosikymmenen ajan, ja se

Kotimaan rahdit ilman kitkaa

Sujuvan logistiikan taustalla on tasapainossa moderni digitaalinen järjestelmä ja osaavan asiantuntijan antama henkilökohtainen palvelu. Kotimainen perheyhtiö Varova saa asiakkailtaan erityiskiitosta juuri

Selkeää säästöä katkaisussa

Tarkkuus ja tehokkuus ovat koneistuksen tuottavuuden kannalta tärkeimpiä tekijöitä. Niiden pienikin parannus voi vaikuttaa merkittävästi kustannusten pienentämiseen ja tuottavuuden kasvattamiseen. Tässä

Kohti entistä turvallisempaa sisälogistiikkaa

Sisälogistiikassa varaston ja tuotantoympäristön turvallisuus on kaiken lähtökohta. Turvallisuuden huomioiminen on kannattavaa ja ennakoiva hyvin suunniteltu työympäristö antaa erinomaiset lähtökohdat menestyvälle