Metalli- ja konepajateollisuuden media

Konepaja ja digisovellukset

Konepajateollisuudessa kansainvälinen kilpailu kiristyy. Digitalisaatio on päässyt vauhtiin ja uudenlaiset toimintamallit, palvelut ja internetiin kytketyt koneet haastavat toimintamalleja.

Yrityksille ei riitä, että osaa oman alansa teknisen puolen vaan henkilöstön tietotaito ja viihtyvyys työssä on elinehto toiminnalle. Seco Tools tarjoaa asiakkailleen, ei ainoastaan lastuavia työkaluja ja kääntöteriä, vaan myös korkealaatuista teknistä neuvontaa, koulutusta ja palveluja.

Esimerkiksi rutiininomaiset työkalutilaukset on mahdollista automatisoida ja vapauttaa aika tuottavampaan toimintaan.
AC300 varastoautomaatissa vakiona on 560 tuotteiden tilantarpeen mukaan muunneltavaa varastopaikkaa. Suurin hyöty on kuitenkin käyttöliittymä, joka oikeastaan on konepajan työkalujen seurantaohjelmisto.

Seco Tools Oy

Konepajaympäristöön suunnitellun ohjelmiston avulla voi seurata missä esimerkiksi kallis erikoistyökalu on. Työkalut varaosineen löytyvät nopeasti ja ennen kaikkea, oikeat varaosat.

Digitalisoitu varastonhallinta tarjoaa reaaliaikaisen työkaluseurannan konepajan tuotantoaikataulun yhteydessä. ‌Tulevien töiden kokonaiskuvan ansiosta varasto pysyy vähäisenä, koska tiedetään mitä tilata ja milloin.

Erikoistyökaluilla konepaja voi saavuttaa kilpailuetua. Seco Tools Oy:n menetelmäasiantuntija Romet Võsokovski sekä tekniset myyjämme tarjoakvat strategista tukea, kun vakiotyökalut eivät pysty vastaamaan tuotantohaasteisiin. Erikoistyökalut yhdistettynä CAM-palveluumme tuo lisäarvoa asiakkaillemme ja mahdollistaa työkuormitusen tasaamisen.

Seco Tools Oy

Seco on aktiivisesti kehittänyt kotisivujaan teknisen tuotetiedon hyödyntämiseksi asiakkaille. Kotisivuilta voi hakea työkalut ja rakentaa itselleen sopivan pidin- työkaluyhdistelmän. Sen voi viedä 3D-mallina suoraan CAM ohjelmistoon. My Pages tunnuksilla lisää hyödyllisiä sovellutuksia, esim. Suggest-työkalujen ja työstöarvojen optimointia.

Lisätietoja: www.secotools.com

Jaa tämä artikkeli: 

Koneistus

Uusien koneiden mahdollisuudet teollisuudessa

Uudet investoinnit avaavat konepajoille tien tarkempaan, tehokkaampaan ja energiatehokkaampaan tuotantoon Konepajateollisuudessa koneinvestoinnit ovat aina suuria päätöksiä, joihin liittyy sekä riskejä että

Aapo Paunonen lähtee edustamaan Suomea EuroSkillsiin

Syyskuussa Tanskassa järjestettävissä ammattitaidon EM-kilpailuissa 21-vuotias Aapo Paunonen astuu kisalavalle CNC-jyrsinnän lajissa. Paunosen taustatahona kilpailussa toimii SASKY koulutuskuntayhtymä. Nuoresta iästään huolimatta

Selkeää säästöä katkaisussa

Tarkkuus ja tehokkuus ovat koneistuksen tuottavuuden kannalta tärkeimpiä tekijöitä. Niiden pienikin parannus voi vaikuttaa merkittävästi kustannusten pienentämiseen ja tuottavuuden kasvattamiseen. Tässä

Laadukkaat työstönesteet

Tehokkuutta ja kestävyyttä metallin työstöön Metallintyöstö on vaativa prosessi, jossa oikean työstönesteen valinta voi vaikuttaa merkittävästi lopputulokseen, tuotannon tehokkuuteen ja kustannuksiin.

Sulavasti jyrsien

ISCARin 1990-luvulla suunnittelemat HELIMILL-terät olivat merkkipaalu ja suuri edistysaskel jyrsinnässä. Nousullinen teräsärmä ja suunnikkaan muotoinen teräpala (Kuva 1) antavat työkalulle useita