Metalli- ja konepajateollisuuden media

Koko skaala hiontoineen – kolmesta millistä kahteen ja puoleen metriin

Tamperelaisella Nomet Oy:llä on yli seitsemänkymmenen vuoden aikana kertynyt laaja-alainen konepajaosaaminen. Asiakkaan tarpeen syvällinen ymmärtäminen, perinpohjainen menetelmäosaaminen sekä jatkuva kehittymisen ja kehittämisen halu ovat olleet yrityksen pitkän eliniän takaajina.

”Suomessa ei tietääkseni ole toista metallikonepajaa, joka
pystyy valmistamaan näin laajalla skaalalla tuotteita. Koneistettavasta
kappaleesta pystymme työstämään kolmesta millimetristä
kahteen ja puoleen metriin kappalekoossa olevia tuotteita
– ja siihen vielä hionnat päälle”, Nomet Oy:n toimitusjohtaja
Jyrki Tiira toteaa.

Nomet osti Hiontatyö Lahtinen & Marjamaa Oy:n liiketoiminnan
kesäkuussa 2022. Yrityskaupan myötä Nometin jo
ennestään monipuolinen konekanta mahdollistaa Suomen laajimman
tarjonnan myös hiontapalveluissa.

Asiakas hyötyy toiminnan tehostuessa ja toimitusaikojen
nopeutuessa, kun sorvaukset, koneistukset ja hionnat syntyvät
samassa pihapiiristä.

Tuotekehitykseen mukaan mahdollisimman
aikaisessa vaiheessa

Nomet on maailmanluokan luottokumppani pienten ja keskisuurten
komponenttien sopimusvalmistamiseen ja kokoonpanoon
eri teollisuudenaloille.

”Haluamme olla asiakkaan tuotekehityksessä mukana
mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, koska menetelmäkehityksemme
auttaa asiakasta tuotesuunnittelussa. Pystymme
omalla osaamisellamme vaikuttamaan tuotteisiin ja niiden valmistettavuuteen
niin, että ne ovat mahdollisimman edullisia
valmistaa ja valmistus tapahtuu mahdollisimman tehokkaasti”,
Tiira sanoo.

kuva
Normet on kahden viime
vuoden aikana investoinut
neljä miljoonaa euroa uuteen
konekantaan, hankittuna on
muun muassa kuusi uutta
työstökonetta.

Osa asiakkaista lähettää jo alustavan version suunnitteilla
olevasta kappaleesta kommentoitavaksi.

”Asiakkaat pyytävät meiltä näkemystä, onko tuote järkevä
koneistettavaksi. Teemme yhdessä kehitystyötä tuotteen koneistettavuuden
parantamiseksi. Olemme hyvin kokenut koneistusyritys
ja meillä on hyvä yleisnäkemys, mitä milloinkin kannattaa
tehdä”, menetelmäkehityspäällikkö Markus Lintula
korostaa.

Nomet haluaa olla asiakkaan kanssa hyvin tiiviissä yhteistyössä
myös tuotekehitysvaiheesta eteenpäinkin, jotta valmistamisen
informaatio on kaikille tarjolla koko ajan.

”Asiakas tietää, missä mennään ja me tiedämme, mitä
tarpeita asiakkaalla on tulevaisuudessa. Näin me pystymme
varautumaan ja tekemään tarvittavia investointeja tulevaisuuteen.
Haluamme myös tehdä isompia kokonaisuuksia. Voimme
varastoida asiakkaan valmiita tuotteita ja toimittaa niitä asiakkaalle
oikean kokoisina erinä. Näin varmistamme asiakkaille
tuotteiden nopean saatavuuden”, Tiira sanoo.

Mittaroinnilla tehokkuutta

Nometilla on paljon kokemusta, miten tuotteita voi mitata ja
mitä mittaamisella saadaan aikaan asiakkaan kannalta.

”Mittaroinnilla ja sen kehittämisellä on iso rooli tehokkuuden
ja toiminnan valvomisessa ja parantamisessa. Mittaustieto
saadaan koneista automaattisesti. Tietoja voidaan myös tuoda
automaattisesti ja visuaalisesti ruuduille”, Tiira sanoo.

Tuotannon ja toiminnan laatu on varmistettu kolmella
auditoidulla
ISO-sertifikaatilla. ISO 9001, ISO14001, sekä
ISO 45001.

Nomet Oy
Liikevaihto yli 12 miljoonaa tänä vuonna, 72 työntekijää

www.nomet.fi

Jaa tämä artikkeli: 

Kunnossapito

Resursseista eniten irti automatisoinnin avulla

Ferrometal Oy viitoittaa tietä IoT:n eli esineiden internetin hyödyntämiseksi teollisissa prosesseissa. Sen luoma teknologia mahdollistaa tilaustoimitusketjun täydellisen automatisoinnin. Tehokkaan logistiikan avulla

NDT-tarkastukset tuovat lisää turvallisuutta

Konepajoilla ja muussakin teollisuudessa tehtävillä NDT-tarkastuksilla (Non-Destructive Testing) varmistetaan metallien ja hitsausten laatua, mutta tutkimusten perimmäinen syy on turvallisuuden lisääminen. Laitteiden

SEW-EURODRIVE OY luottaa Aqua Clean Oy:n pesulaitteisiin

SEW-EURODRIVE tunnetaan varsinkin vaihdemoottoreistaan. Nykyisin tuotevalikoima koostuu niiden lisäksi teollisuusvaihteista, taajuusmuuttajista, servokäytöistä ja hajautetusta käyttöautomaatiosta. Yhtiö tarjoaa myös laajasti palveluita, kuten

Tehdään tulosta tulostamalla

Hämeenlinnalainen Delva on erikoistunut metallien 3D-tulostamiseen vaativiin teollisiin kohteisiin. Tulostamisen mahdollisuudet ovat erittäin laajat. Usein tulostamalla säästetään aikaa, rahaa ja materiaalia,