Metalli- ja konepajateollisuuden media

Kiillolta tulossa uusia ympäristöystävällisiä työstönesteitä

Tänä syksynä sata vuotta täyttävä Kiilto haluaa olla alansa ympäristöjohtaja. Sen merkeissä yritykseltä on alkusyksystä tulossa markkinoille uusia kasvipohjaisia, uusiutuvista raaka-aineista valmistettuja Easycool Futura -metallintyöstönesteitä.

Easycool Futura -työstönesteet ovat sataprosenttisesti biologisesti hajoavia, eikä niitä tarvitse käsitellä enää ongelmajätteinä, kuten vanhoja mineraaliöljyihin pohjautuvia työstönesteitä. Uusille tuotteille ei ole varastointimääräyksiä. Lähtökohtaisesti tuotteet ovat sellaisenaan viemäröintikelpoisia, kunhan pidetään huoli, että käytettyyn kasvipohjaiseen työstönesteeseen ei pääse sekoittumaan koneistuksessa liuenneita mineraaliöljyjäämiä.

”Tuotereseptit on tehty siten, että tuotteet ovat kaikilta ominaisuuksiltaan vähintään yhtä hyviä kuin vanhat mineraaliöljypohjaiset nesteet ja osittain voiteluominaisuuksiltaan jopa parempia”, Kiillon metsä- ja metalliteollisuuden liiketoiminnan kehityspäällikkö Timo Esko kertoo.

Uudet kasvipohjaiset työstönesteet ovat myös työntekijöiden terveyden kannalta turvallisempia kuin nykyiset terveydelle haitalliset fossiiliset nesteet. Kasvipohjaisista nesteistä ei tule hengitysilmaan haitallisia mineraaliaerosoleja. Voiteluaineina toimivat kasviöljyesterit, eivätkä tuotteet sisällä ihoa herkistäviä biosidejä. Tuotteiden emulgointiaineina on myös kasvipohjaisia yhdisteitä, kuten rypsi- ja mäntyöljyjohdannaisia.

Markkinoilla olevat työstönesteet pohjautuvat tällä hetkellä fossiilisiin mineraaliöljyihin, joiden markkinaosuus on noin 95 prosenttia. Työstönesteitä kuluu merkittäviä määriä koneistavassa teollisuudessa, joten niillä on iso merkitys ympäristönkin kannalta.

”Metalliteollisuus on melko konservatiivinen ala, joten muutos ei välttämättä tapahdu ihan hetkessä, mutta jonkun on aloitettava, ja muut joutuvat varmasti seuraamaan perässä. Samanlaisia projekteja on tulossa muidenkin tuotteiden osalta eri tuoteosastoiltamme”, Esko ennustaa.

Lisätietoja: www.kiilto.fi

Teksti: Jari Peltroranta

Jaa tämä artikkeli: 

Koneistus

Modulaarinen vesileikkuri mukautuu erilaisiin tarpeisiin

Vesileikkaus on monipuolinen ja ympäristöystävällinen menetelmä materiaalien työstämiseen. Uuden sukupolven tehokas ja helppokäyttöinen modulaarinen vesileikkuri on helposti sovitettavissa erilaisiin tarpeisiin. Vesileikkauksessa

IoT vauhdittaa prosesseja

Kilpailu kovenee, laatuvaatimukset kiristyvät ja toimitusajat lyhenevät. Esineiden internet kuitenkin auttaa tekemään työt fiksummin. Ferrometal on ollut ensimmäisenä tuomassa teollisuusalalle uusia

Kalvaimia tuottavaan tehokäyttöön

Kalvaimet ovat tarkkojen reikien viimeistelyssä tuottavin vaihtoehto etenkin, kun kriteereinä on reikien toleranssien lisäksi esim. muoto- ja pinnanlaatu vaatimukset. Kalvain on

Konepajojen digimurros orastaa vahvasti

Automaatio ja digitalisaatio kirittävät konepajojen toimintaa – mutta kuinka vastaanottavaisia pajat ovat uusille innovaatioille? Asiantuntijoiden mukaan konepajoissa on ”kahden kerroksen väkeä”:

Konepajoille kehitetään uuden ajan työstönesteitä

Metalliteollisuudessa käytetään usein työstönesteitä, koska ne helpottavat erilaisten kappaleiden sorvaamista, poraamista ja märkähiontaa. Nesteet jäähdyttävät ja voitelevat leikkuuteriä sekä auttavat työstöprosessia

Sähköinen työstökiinnitys

OK-VISE Oy lanseeraa uuden sähköisen kiinnittimen toukokuussa. Kyseessä on modulaarinen tuoteperhe, joka ensi vaiheessa, on helpointa yhdistää yleiskäyttöiseen Multi-Rail tuoteperheeseen. Tuotteen

Yhteistyö on voimaa

Konepajojen ja työkalutoimittajien tiivis tiimipeli tehostaa tuotantoa Työstöterien ja muiden työkalujen myyjällä sekä niitä käyttävällä konepajayrityksellä on usein hyvä ja luottamuksellinen

Ympäristötyökaluja konepajoille

Ympäristövastuullisuudesta on tullut kilpailuetu konepajoille ja usein jopa edellytys liiketoiminnan jatkuvuudelle. Maaliskuussa 2022 päättyneessä Kiertotalousosaamista konepajoille -hankkeessa on kehitetty pienille ja

Heidenhain TNC7: CNC-ohjauksen tulevaisuus

EMO 2021 ‑tapahtumassa HEIDENHAIN aloitti uuden TNC7-ohjauksen myötä uuden luvun koneistuksessa. Tämä ohjaus tukee käyttäjää suunnittelusta valmiiseen kappaleeseen, yksittäiskappaleista sarjatuotantoon ja

Tehokasta viisteytystä

Viisteytysten koneistaminen on kenties yleisin vaihe metallin työstämisessä, sillä viisteitä tehdään käytännössä kaikkien työkappaleiden sisä- ja ulkoreunoihin. Viisteet ovat olennainen osa