Metalli- ja konepajateollisuuden media

Jauhemaalausosaaminen uudelle tasolle

Spraytecin ja Roikkuun intensiivikurssilla uudet taidot viedään suoraan käytäntöön

Pintakäsittelyala kehittyy jatkuvasti, mikä näkyy tarpeessa päivittää omaa teollisen maalaamisen osaamista. Spraytec Oy:n ja Roikkuu Oy:n järjestämällä jauhemaalauksen intensiivikurssilla syvennytään jauhemaalauksen teoriaan ja laitteisiin sekä käytännön tekemiseen.

Teolliseen maalaamiseen on Suomessa ollut tarjolla melko vähän kattavaa, käytännönläheistä koulutusta, joten osaaminen on rakentunut pitkälti työn kautta. Samalla maalit ja laitteet kehittyvät jatkuvasti, mikä korostaa tarvetta uuden osaamisen hankkimiselle.

”Asiakkailta ja yhteistyökumppaneilta on tullut viime vuosina paljon kyselyitä jauhemaalauskoulutuksista. Tähän tarpeeseen aloimme kehittää koulutuskonseptia, ja järjestimme keväällä ja alkukesästä ensimmäiset intensiivikoulutukset”, kertoo teollisen pintakäsittelyn laitteiden asiantuntija Petrik Eklund Spraytec Oy:stä.

Jauhemaalauskoulutus järjestetään Spraytecin tiloissa Nummelassa. Koulutus on suunnattu maalaamojen työntekijöille, maalareille, työnjohtajille, laiteoperaattoreille ja muille maalausalan ammattilaisille ja toimijoille, jotka haluavat vahvistaa osaamistaan sekä parantaa työn laatua, tehokkuutta ja sujuvuutta.

Teoriasta suoraan käytäntöön

Intensiivikurssilla kouluttajat johdattavat osallistujat teorian kautta käytännön tekemiseen. Ensimmäisenä koulutuspäivänä käydään kattavasti läpi mm. tämän päivän maalit ja maalityypit, optimointiin, olosuhteisiin ja laadunvalvontaan liittyvät kysymykset sekä laitteistojen käyttö ja parametrisäädöt.

Toisena koulutuspäivänä siirrytään käytännön tekemiseen: osallistujat harjoittelevat kouluttajien tukemana mm. laitteistojen käyttöä, maalausohjelmien tekemistä, tekniikoita ja parametrioptimointia sekä kaksikerrosmaalausta, päällemaalausta, sisäkulmien maalausta ja maadoitusta.

”Osaamisen kehittämisen ohella koulutus on erinomainen tilaisuus verkostoitua ja syventää yhteistyötä sekä osallistujille että kouluttajille”, sanoo teollisen pintakäsittelyn ja maalausprosessien asiantuntija Jukka Lammi Roikkuu Oy:stä.

Kesäkuun alussa jauhemaalauksen intensiivikoulutukseen osallistunut Matti Hiltunen, Dincor Oy:n toimitusjohtaja, on samaa mieltä. Koulutus havainnollisti hyvin myös laitekehitystä: esimerkiksi kalvonpaksuusmittarit olivat kehittyneet merkittävästi, ja uusi mittari päätyikin Hiltusen hankintalistalle.

”Meille tuli uusi työntekijä, jonka osaamista lähdimme kehittämään, ja samalla osallistuin koulutukseen itse päivittääkseni tietotaitoani. Koulutus ylitti odotukseni kattavuudellaan, ja kouluttajat olivat erittäin osaavia. Suosittelen koulutusta kaikille, jotka työskentelevät jauhemaalauksen parissa ja haluavat päivittää ja parantaa osaamistaan”, Hiltunen sanoo.

Seuraava jauhemaalauksen intensiivikoulutus pidetään elokuussa Spraytecin tiloissa Nummelassa, ja marraskuussa järjestetään koulutus Ylivieskassa yhteistyössä Centria-ammattikorkeakoulun kanssa. Spraytec ja Roikkuu tarjoavat lisäksi asiakkaan tiloissa järjestettäviä koulutuksia, joiden sisältö räätälöidään vastaamaan tarkasti asiakkaan tarpeita.

”Yhteistyömme seuraavakin askel on jo suunnitteilla. Suunnittelemme parhaillaan märkämaalauskurssia”, Eklund lisää.

Teksti: Meri Böhm

Jaa tämä artikkeli: 

Rekry & koulutus

Opintie on kasvupolku

Koulutus on avainasemassa myös konepajojen menestyksen kannalta. Viime aikoina koulutusrintamalta on kuulunut hyviä uutisia: tekniikan ja ICT-alan koulutukseen on ollut tänä

Mittatarkkaa metallituotantoa osaavan henkilöstön avulla

Keskiraskas alihankintakonepaja Jotex Works Oy on ratkonut osaajavajetta kehittämällä päämäärätietoisesti tuotannollisia menetelmiä, digitalisaatiota, työhyvinvointia ja työnantajamielikuvaa. Metallialalla nykyaikainen laitekanta parantaa tuottavuutta

Alihankinta 2023 – Globally Local

Suomen johtava teollisuuden messutapahtuma ja Euroopan toiseksi suurin alihankintateollisuuden messutapahtuma Alihankinta järjestetään 26.–28. syyskuuta 2023 Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. 35-vuotista taivaltaan

Oikeaa osaamista sorvin ääreen

Täsmäkoulutuksella torjutaan työvoimapulaa Monet Suomen suuret konepajayritykset ovat viime aikoina saaneet ennätyksellisen paljon uusia tilauksia. Samaan aikaan alalla kuitenkin kärsitään vakavasta

Jauhemaalauksen suosio kasvaa pintakäsittelyssä

Metalliteollisuuden tuotteita pintakäsitellään maalaamalla kahdesta eri syystä: korroosiosuojan saamiseksi ja esteettisistä syistä. Menetelminä käytetään perinteistä märkämaalausta sekä jauhemaalausta. ”Märkämaalauksen osuus on

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Prometalli 2/2026

Tilaa uutiskirje

Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.

    Tilaa
    uutiskirje

    Tilaa ilmainen uutiskirje,
    jota alan asiantuntijat lukevat.