Metalli- ja konepajateollisuuden media

Dustcontrol turvaa tuotantolinjoja pölynpoistolla

Oikein mitoitettujen pölynpoistojärjestelmien käyttäminen on tärkeää konepajoilla ja ylipäätään kaikessa valmistavassa teollisuudessa. Hionta- ja muut pölyt on poistettava heti siellä missä ne syntyvät, jotta sisäilmassa leijuvat hiukkaset eivät pääse vaarantamaan työturvallisuutta tai tuotannon laatua.

Ruotsalaisvalmisteisia Dustcontrolin kiinteitä ja siirreltäviä pölynpoistojärjestelmiä on tuotu Suomeen jo yli 40 vuoden ajan.

”Pölynpoistoa tarvitaan teollisuuden kaikilla sektoreilla sekä rakennusalalla. Suurimpia käyttäjäryhmiä ovat muun muassa lääke-, metalli- ja elintarviketeollisuus. Laitteita käytetään paljon myös esimerkiksi joukkoliikennevarikoilla sekä korjaamoalalla”, kertoo Dustcontrol Fin Oy:n myyntipäällikkö Pekka Korhonen.

Puhdas sisäilma on tärkeää ammattitautien välttämiseksi, mutta myös tuotannon laadun varmistamiseksi.

”Myös automatisoiduilla robottilinjoilla on syytä käyttää pölynpoistoa, koska muuten pöly voi häiritä tuotantoprosesseja”, Korhonen muistuttaa.

Siirreltävät Dustcontrolin pölynpoistolaitteet ovat sähköteholtaan 1,2 – 11 kilowattia (kW).

Kiinteiden järjestelmien tehot puolestaan ovat 2 – 36 kW. Järjestelmät ovat modulaarisia, joten tarvittaessa niitä voidaan asentaa useita rinnakkain.

Varsinkin rakennusalalla ja voimalaitoksilla käytetään myös puolikiinteitä imurijärjestelmiä. Silloin esimerkiksi työmaalle rakennetaan väliaikainen imuputkisto, mutta imuriyksikkö voidaan sijoittaa vaikkapa rakennuksen ulkopuolelle.

Kiinteään pölynpoistojärjestelmään kuuluu alipainetta kehittävä imuyksikkö, sivukanava- tai keskipakoispuhallin sekä pölynerotin, joka koostuu syklonista ja kartiovekkisuodattimesta.

”Materiaalimäärästä riippuen poistot voidaan erotella joko säkkiin, säiliöön, alipainekonttiin tai takaisin tuotantoprosessiin.”

Korhosen mukaan pölynpoistolaitteistojen toiminta pohjautuu yhä paljolti perinteiseen tekniikkaan, mutta suodatinteknologia, automatiikka ja pölyräjähdyksen hallinta (ATEX) ovat kehittyneet paljon.

”Lisäksi käyttöön on tullut taajuusmuuttajia, joiden tarveohjauksen avulla laitteet kuluttavat aiempaa vähemmän energiaa. Myös moottorit ovat kehittyneet entistä taloudellisemmiksi.”

Lisätietoja: www.dustcontrol.fi

Dustcontrol Fin Oy on mukana Alihankintamessuilla osastolla D 312.

Teksti: Ari Mononen

Jaa tämä artikkeli: 

Turvallisuus

Leikkauksen ammattilainen

AirWell Oy on vuonna 1993 perustettu termiseen leikkausautomaatioon erikoistunut suomalainen yhtiö. Tässä jutussa paneudumme yhteistyökumppanimme saksalaisen Kemperin hitsauksen savunimu- ja suodatuslaitteisiin.

Vastuullinen konepaja on kilpailukykyinen

Vastuullisuusvaatimusten lisääntyminen on jo arkea konepajateollisuudessakin. Kansainvälisesti toimiva loppuasiakas vaatii vastuullisuutta myös alihankintaketjujensa jäseniltä. Vastuullisuus ei ole pelkkiä vaatimuksia tai sanahelinää,

Kojalla puhdas ilma on osa työturvallisuutta

Koja Oy kehittää ja valmistaa korkealaatuisia ja energiatehokkaita ilmankäsittelyratkaisuja sekä puhaltimia raskaan teollisuuden tarpeisiin. Tampereen toimipisteellä valmistetaan prosessipuhaltimia, energia-, metsä-, metalli-,

Tuotantohalli yrityksesi tarpeet huomioiden

Trutec Oy rakentaa teräsrunkoisia tuotantohalleja ja toimitilahalleja, liikuntatiloja sekä erilaisia julkisivuratkaisuja koko Suomen alueelle. Tarjoamme asiakkaillemme optimaalisen ja kunkin projektin erityisvaatimukset

Imupöytä sähköisellä korkeussäädöllä

UFH-E imupöydän keskiössä on hyvä työergonomia – pöytä on suunniteltu sekä seisoma- että istumatyöhön runsaalla polvitilalla. Sähköisellä korkeussäädöllä saadaan ideaalinen työskentelykorkeus.

Käsittele painavia levyjä ergonomisesti ja tehokkaasti

Schmalzin VacuMaster-alipainenostimet mahdollistavat tehokkaan ja ergonomisen työskentely-ympäristön painavien levyjen käsittelyyn. VacuMaster-alipainenostimet tunnetaan poikkeuksellisen helposta käytettävyydestä ja säädettävyydestä pikasäädöillä levykoon muuttuessa. VacuMaster

Tele-Exxi on tuotemerkinnän uranuurtaja

30-vuotias Tele-Exxi on teollisuuden erikoistarra- ja tulostusratkaisujen ammattilainen Suomalainen perheyritys Tele-Exxi Oy Ab on toimittanut erikoistarra- ja tulostusratkaisuja teollisuuden tarpeisiin jo

Hitsauksen trendit

Suomessa on huippukonepajoja, joissa pidetään huolta hitsauskalustosta kaikilla tasoilla ja laitteistojen investointiohjelmat on määritelty aikataulullisesti. Meiltä löytyy myös yritysten toinen ääripää,

Onko meillä turvaharha?

Harvoin turvavälineistä tingitään ja opasteita on, mutta riskitilanteita silti tulee vastaan koko ajan. Johto ja tekijät tuudittautuvat helposti turvaharhaan, kun ei

Turvallisuutta konepajoille

– uudella tekniikalla ja oikealla asenteella Työtapaturmien riskit konepajoilla ja muussakin teollisuudessa ovat lisääntyneet. Vuosittaisia tapaturmia on muutaman viime vuoden aikana