Metalli- ja konepajateollisuuden media

CNC-Koneistus tarjoaa uusia työstömenetelmiä

Jyväskylässä toimiva Suomen CNC-Koneistus Oy jatkaa aktiivisesti
liiketoimintansa kehittämistä. Yritys tarjoaa koneistuspalveluja
lähinnä kotimaisille kone- ja laitevalmistajille mutta
nyt katsetta suunnataan myös lähinaapureihin kuten Ruotsiin,
Norjaan ja Venäjälle.

Viime vuosien aikana CNC-Koneistus on kolminkertaistanut
toimitilojensa pinta-alan, samoin konekantansa sekä henkilömääränsä
työllistäen paikkakunnalla jo noin 35 alan
ammattilaista.

”Monipuolisen konekannan lisäksi olemme rakentaneet
myös laatupuolta uudelle tasolle, mistä todistuksena yrityksellämme
onkin nykyään ISO9001 laatusertifikaatti ja
ISO14001 ympäristölaatusertifikaatti”, toimitusjohtaja Ari
Ekholm kertoo.

kuva

”Olemme lisäksi laajentaneet palvelutarjontaamme panostaen
varsinkin 3D-koneistukseen sekä esikokoonpano- ja logistiikkapalvelujen
tarjoamiseen.”

”Kehitämme liiketoimintaamme edelleen aktiivisesti. Viimeaikaisten
investointien kokonaisarvo on jo useita miljoonia
euroja”, Ekholm kertoo ja tähyää jälleen tulevaisuuteen.

”Yrityksemme kuuntelee herkällä korvalla asiakkaitaan
suunnitellen investointeja sen mukaan. Laajeneva konekantamme
ja palvelutarjontamme mahdollistaa myös kokonaan
uusien asiakkaiden palvelemisen, joten meihin kannattaa
ottaa yhteyttä, kun tarvitsee cnc-koneistusta.”

Suomen CNC-Koneistus Oy:n 5-akselisiin työstökeskuksiin ja
muuhun konekantaan voi tutustua tarkemmin yrityksen nettisivuilla:
www.cnckoneistus.fi

Jaa tämä artikkeli: 

Koneistus

Lävistä, leikkaa, toista

Prima Powerin lävistys-/kulmaleikkauskoneet ovat maailman tuottavimpia ja ekologisimpia valmistusjärjestelmiä suorakulmaisten paneelien ja komponenttien valmistukseen. Suurin osa kaikista valmistettavista ohutlevykappaleista on suorakaiteen

Pintakäsittelyalalle helppokäyttöinen verkkokauppa

Pintakäsittelyalan asiantuntijaorganisaatio Spraytec on avannut verkkokaupan sivuilleen. Verkkokauppa sisältää suuren osan Spraytecin tuotevalikoimasta. ”Uusi verkkokauppamme on oikeastaan ensimmäinen kunnollinen verkkokauppa pintakäsittelyalalla.

Työstökoneiden toimintaa seurataan ja tehostetaan

Nykypäivän työstökoneet ovat kehittyneet erittäin monipuolisiksi teknologiakeskuksiksi, joiden käytettävyys kehittyy koko ajan. Samaan aikaan konepajat vaativat koneilta laatua ja suorituskykyä. Tulevaisuudessa

Kappalekustannukset alas oikeilla työkaluilla

Lastuavien työkalujen markkinoilla on ilahduttavaa kehitystä: esimerkiksi uudet laadut, hiontamenetelmät ja pintakäsittelyt tekevät työkaluista entistä tehokkaampia ja pitkäikäisempiä. Samalla uusien mallien

Toimitusvarmuutta konepajateollisuuteen

Konepajoille hankitaan yhä monipuolisempia erikoistyökaluja. Toisaalta konepajatoiminnassa tulee monesti vastaan yllättäviä ja nopeita ruuhkatilanteita, joissa tarvitaan koneistus- ja alihankintapalveluja. Toimitusvarmuus ja

Selkeää säästöä katkaisussa

Tarkkuus ja tehokkuus ovat koneistuksen tuottavuuden kannalta tärkeimpiä tekijöitä. Niiden pienikin parannus voi vaikuttaa merkittävästi kustannusten pienentämiseen ja tuottavuuden kasvattamiseen. Tässä

Laadukkaat työstönesteet

Tehokkuutta ja kestävyyttä metallin työstöön Metallintyöstö on vaativa prosessi, jossa oikean työstönesteen valinta voi vaikuttaa merkittävästi lopputulokseen, tuotannon tehokkuuteen ja kustannuksiin.

Sulavasti jyrsien

ISCARin 1990-luvulla suunnittelemat HELIMILL-terät olivat merkkipaalu ja suuri edistysaskel jyrsinnässä. Nousullinen teräsärmä ja suunnikkaan muotoinen teräpala (Kuva 1) antavat työkalulle useita