Metalli- ja konepajateollisuuden media

Atradiuksen raportti: Euroopan teollisuuden epävarmuus painaa myös suomalaisyrityksiä

Eurooppalaisyritykset lykkäävät kone- ja laiteinvestointejaan epävarmuuden vuoksi. Saksassa kasvaneet maksuhäiriöt ja heikentynyt investointikysyntä voivat näkyä nopeasti myös suomalaisessa vientiteollisuudessa.
Kuva: Atradius

Luottovakuutusyhtiö Atradius arvioi tuoreessa globaalissa koneteollisuuden toimialaraportissaan, että Euroopan teollisuuden investointihalukkuus pysyy heikkona vuonna 2026. Taustalla vaikuttavat erityisesti kauppapoliittinen epävarmuus, tullit, korkeat tuotantokustannukset sekä heikko vientikysyntä. Kehityksellä voi olla suoria vaikutuksia myös suomalaisiin kone- ja metalliteollisuuden yrityksiin, joiden vienti on vahvasti sidoksissa Euroopan investointisyklien kehitykseen.

Atradiuksen mukaan EU:n ja Britannian koneteollisuuden tuotanto kasvaa tänä vuonna vain noin yhden prosentin. Erityisen haastava tilanne on Saksassa, jossa investointien lykkääntyminen, viennin heikkeneminen sekä kasvaneet maksuhäiriöt ovat painaneet toimialaa jo pidempään. Samalla Kiinan kiristynyt kilpailu sekä Yhdysvaltojen tullipolitiikka lisäävät epävarmuutta eurooppalaisessa teollisuudessa.

“Suomen kone- ja metalliteollisuus ovat vahvasti riippuvaisia eurooppalaisesta investointihalukkuudesta, ja erityisesti Saksa on yksi Suomen tärkeimmistä vientimarkkinoista. Kun eurooppalaisyritykset lykkäävät investointejaan epävarmuuden vuoksi, vaikutukset näkyvät nopeasti myös suomalaisissa vientiyrityksissä ja alihankintaketjuissa”, sanoo Atradius Suomen maajohtaja Juhani Laitala.

Atradius Suomen maajohtaja Juhani Laitala. Kuva: Atradius

Koneteollisuus on erityisen altis kansainvälisen kaupan muutoksille, sillä ala on vahvasti riippuvainen globaaleista toimitusketjuista ja vientimarkkinoista.

”Yritykset suhtautuvat tällä hetkellä varovaisesti uusiin kone- ja laiteinvestointeihin, mikä hidastaa koko valmistavan teollisuuden kasvua Euroopassa. Samaan aikaan korkeat teräs- ja alumiinitullit sekä geopoliittiset riskit nostavat valmistajien kustannuksia ja heikentävät kilpailukykyä”, Laitala avaa.

Atradius arvioi tilanteen helpottuvan vähitellen vuoden 2026 loppua kohti, jos korkotaso alkaa laskea laajemmin ja puolustus- sekä infrastruktuuri-investoinnit lisäävät kone- ja laitekysyntää Euroopassa. Yhtiön mukaan erityisesti puolustusteollisuuden investoinnit voivat muodostua tärkeäksi kasvun ajuriksi eurooppalaiselle koneteollisuudelle lähivuosina.

Globaalin koneteollisuuden tuotannon Atradius ennustaa kasvavan vuonna 2026 yhteensä 3,1 prosenttia ja vuonna 2027 noin 3,6 prosenttia.

Lähde: Atradius

Jaa tämä artikkeli: 

Yleinen

Tuottavuutta Seadyline®-erikoispitimillä

Seco Toolsilla on tarjota laaja värinävaimennettujen sorvaus-, avarrus- ja jyrsintäpitimien Steadyline®-tuoteperhe. Uusimmat ovat 25 mm ja 100 mm halkaisijan sorvauspuomit, GL25-sorvauspäät

Rahoitus nopeasti ja vaivatta teollisuuden investointeihin

Uusi tuotantokone, suuri tilaus tai kassavirran vaihtelu voi vaatia metalli- ja konepajateollisuuden yrityksiltä nopeaa rahoitusta. Kreditan kautta tavoitat yhdellä hakemuksella useita pankkeja ja rahoittajia. Saat käyttöösi myös maksuttoman rahoitusneuvojan. Tiedämme, mitä tietoja pankit katsovat, ja autamme tekemään hakemuksestasi mahdollisimman vahvan.

Suomesta Euroopan johtava teknologiaan perustuvan liiketoiminnan maa

Suomen teknologiapolitiikka ei vastaa nopeasti muuttuneen maailman vaatimuksiin, Teknologiateollisuus arvioi. Järjestö esittää strategisia teknologiapainotuksia, vahvempaa poliittista johtamista ja toimia, joilla teknologiaosaaminen muutetaan nykyistä tehokkaammin kasvuksi ja turvallisuudeksi. Tavoitteena on tehdä Suomesta Euroopan johtava teknologiaan perustuvan liiketoiminnan maa vuoteen 2035 mennessä.

Tampere ruuhkautui, kun Suomen talouden selkäranka kokoontui Alihankintaan

Suomalaisella teollisuudella on kasvunnälkä ja halu kansainvälistyä. Se näkyi jälleen Alihankinnassa, Pohjois-Euroopan suurimmassa teollisuustapahtumassa, joka kokosi yhteen lähes 1 100 näytteilleasettajaa ja 18 000 kävijää. Kansainvälisten vieraiden määrä kasvoi lähes 50 prosenttia edellisvuodesta.

Teollisuuden uudet ratkaisut esillä Tampereella

Alihankinta kokosi Tampereelle 28.9 – 1.10.2026 teollisuuden, teknologian ja tuotannon ammattilaiset sekä alan yritykset. Tapahtumassa esiteltiin ajankohtaisia ratkaisuja muun muassa valmistukseen, automaatioon, koneenrakennukseen ja tuotannon kehittämiseen. Esille nousivat myös digitalisaatio, tehokkuus ja vastuullisuus.

Nallekarkkipeli vie standardien maailmaan – uusi hauska lautapeli kaikille

METSTA ja House of Knowledge ovat käynnistäneet yhteisen hankkeen, jonka tavoitteena on tutustuttaa kaikki suomalaiset – erityisesti alakoululaiset, heidän opettajansa ja vanhempansa – standardien maailmaan. Tämän innovatiivisen yhteistyön tavoitteena on tehdä standardeista helposti lähestyttäviä nuorillekin oppijoille leikin ja inspiraation avulla ikätasoisesti.

Alihankinta 2026 kokoaa teollisuuden kasvun ja kansainvälistymisen äärelle

Alihankinta-messut järjestetään Tampereella 29.9.–1.10.2026. Tämän vuoden teemana on kasvu ja kansainvälistyminen, jotka kytkeytyvät tiiviisti valmistavan teollisuuden ajankohtaisiin kysymyksiin. Messuilla kohtaavat jälleen kone- ja metalliteollisuuden yritykset, alihankkijat, teknologian tarjoajat ja teollisuuden asiantuntijat.

Nimlas laajentaa teollisuuden kunnossapitoon ostamalla Speweld Servicen

Teollisuuden kunnossapitoon, vaativiin hitsauksiin, painelaitteisiin ja teollisuusputkistojen asennuksiin erikoistunut orimattilalainen Speweld Service Oy palvelee prosessi-, energia- ja muuta raskasta teollisuutta valtakunnallisesti. Yritysosto laajentaa paikallisista yrityksistä koostuvan Nimlaksen toimintaa talotekniikasta teollisuuden teknisiin palveluihin.

Kone- ja metallituoteteollisuuden henkilöstömäärä palasi korkeimmalle tasolleen finanssikriisin jälkeen – Teknologiateollisuuden tilaukset vahvistuivat

Kone- ja metallituoteteollisuuden henkilöstömäärä palasi kesäkuun 2026 lopussa korkeimmalle tasolleen finanssikriisin jälkeen. Myös koko teknologiateollisuuden uudet tilaukset, tilauskannat ja kysyntä vahvistuivat vuoden toisella neljänneksellä. Geo- ja kauppapoliittisesta epävarmuudesta huolimatta kasvun jatkumiselle on hyvät edellytykset.

Lue uusin näköislehti

Prometalli 3/2026
-Tekoäly tulee konepajalle
-Alihankinta 2026

Tilaa uutiskirje

Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.

    Tilaa
    uutiskirje

    Tilaa ilmainen uutiskirje,
    jota alan asiantuntijat lukevat.