Metalli- ja konepajateollisuuden media

Arvokasta kultaa ja kuparia katoaa kierrätyksessä vuosittain

Älypuhelimissa ja muissa elektroniikkatuotteissa olevia arvometalleja menetetään jatkuvasti nykyisten kierrätysmenetelmien vuoksi. Tuoreen väitöstutkimuksen mukaan hukatut raaka-aineet olisi mahdollista saada paremmin talteen ja käyttää uudelleen.

Elektroniikkajäte on yksi nopeimmin kasvavista jätevirroista maailmassa. Yksittäinen laite koostuu monenlaisista materiaaleista, mikä tekee kierrätyksestä haastavaa.  

John Bacher tutki väitöskirjassaan parempia tapoja älypuhelimissa ja muissa elektroniikkatuotteissa olevien metallien kierrättämiseksi. Tämänhetkisessä kierrätyskäsittelyssä hukataan valtavasti muun muassa arvometalleja, kuten kultaa ja kuparia, joita voisi käyttää uudelleen. 

”Elektroniikkateollisuus on merkittävä metallien kuluttaja, joten kierrätyksen parantaminen voisi edistää materiaalien saatavuutta. Perusmetallit saadaan suurelta osin talteen, mutta pienissä pitoisuuksissa olevien metallien, kuten jalometallien tai harvinaisten maametallien, osalta talteenottoasteet jäävät matalalle”, Bacher kertoo.   

Puhelimesi design voi estää sen tehokkaan kierrätyksen 

Älypuhelimissa on yhdistetty tiiviisti erilaisia materiaaleja, kuten muovia, metallia ja lasia. Näitä materiaaleja tulisi kierrätyksessä käsitellä eri tavoin, mutta niiden erottelu toisistaan on haastavaa. 

”Elektroniikkatuotteet ovat monimutkaisia laitteita, joita ei ole lähtökohtaisesti suunniteltu kierrätettäväksi. Tämä on johtanut siihen, että osa metalleista menetetään kierrätyksessä. Esimerkiksi älypuhelimen muotoilu vaikuttaa sen kierrätykseen”, Bacher toteaa. 

Ratkaisuina murskaus, kaasutus ja parempi tuotesuunnittelu 

Bacher esittelee tutkimuksessaan metallihävikin syitä ja ratkaisuja sen vähentämiseksi nyt ja pidemmällä aikavälillä. Ongelman avain saattaisi piillä hänen mukaansa optimaalisessa murskainteknologiassa. 

”Tällä hetkellä on keskeistä löytää jätteelle sopiva murskainteknologia, joka vähentää metallihävikkiä pölyssä ja hienoaineksessa sekä epäpuhtauksien syntymistä eri tuotejakeisiin.”  

Pidemmän aikavälin ratkaisuiksi Bacher esittää metallien kaasutusta sekä fiksumpaa tuotesuunnittelua. 

”Keskipitkällä aikavälillä kaasutusteknologia voisi olla yksi käsittelymenetelmä syntyville pöly- ja rejektijakeille, sillä se poistaa orgaaniset aineet ja keskittää metallit pohjatuhkaan. Pitkällä aikavälillä olisi toivottavaa, että tuotesuunnittelun avulla tuotteista tehtäisiin helpommin kierrätettäviä, jolloin hävikkiä ei syntyisi yhtä helposti. Nostan tutkimuksessa esille muun muassa modulaarisen eli erillisistä ja itsenäisistä osista koostuvan rakenteen hyödyt”, Bacher kertoo.  

Tärkeää tietoa päättäjille, kierrättäjille sekä elektroniikkavalmistajille 

Bacherin tutkimuksesta on hyötyä monille eri tahoille, kuten kierrättäjille, päättäjille sekä elektroniikkavalmistajille.  

”Päättäjät voivat syventää ymmärrystään siitä, miten materiaalien talteenotto elektroniikkajätteestä toimii, ja miten esimerkiksi syötteen koostumus tai käsittelyteknologian valinta vaikuttavat kierrätyksen tehokkuuteen.”  

Elektroniikkavalmistajat puolestaan näkevät konkreettisesti, miten tuotesuunnittelu vaikuttaa kierrätettävyyteen. Myös nykyiset kierrättäjät hyötyvät tutkimuksesta, joka antaa entistä tarkempaa tietoa kierrätysteknologioiden vaikutuksista metallien talteenottoon ja hävikin vähentämiseen.


Bacherin ympäristötekniikan alaan kuuluva väitöskirja tarkastettiin Lappeenrannassa 31.10.2025.

Lisätietoja: John.Bacher@vtt.fi

Kuvat: Pexels

Lähde: Curious People -uutiskirje ja LUT-yliopisto

Jaa tämä artikkeli: 

Materiaalit

3D-tulostaminen osana kestävää valmistusta

3D-tulostus, eli additiivinen valmistus, on muuttamassa teollisuuden toimintatapoja. Sen avulla voidaan valmistaa monimutkaisia metalliosia entistä tarkemmin, tehokkaammin ja kestävämmällä tavalla. Yritykset

Teknisen Kaupan markkinakatsaus Q1 2025

Epävarmuus jarruttaa investointipäätöksiä Teknisen Kaupan jäsenyritysten myynti supistui vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 0,4 prosenttia edellisen vuoden tasosta. Toimialakohtaiset erot olivat kuitenkin merkittäviä:

Koneinvestointipäätös lähtee tarpeesta

Koneinvestoinnit ovat välttämättömiä kustannuskilpailukyvyn kannalta. Uusilla tuotantolaitteilla tuotanto tehostuu, läpäisyaika lyhenee ja tuotteiden laatu paranee. Investoinnin rahoittamisessa voi tukeutua oman pääoman

Investoi tai kuole?

Talouden synkät pilvet saavat konepajat mietteliäiksi, mutta tarpeellisten investointien lykkääminen hamaan tulevaisuuteen ei ole riskivapaata sekään Ensin niitä hyviä uutisia: teknologiateollisuudessa

Hitsauksen trendit

Suomessa on huippukonepajoja, joissa pidetään huolta hitsauskalustosta kaikilla tasoilla ja laitteistojen investointiohjelmat on määritelty aikataulullisesti. Meiltä löytyy myös yritysten toinen ääripää,

Uusia koneita tuotantolinjoille

Monilla konepajoilla suunnitellaan koneiden uusimista tai vähintään olemassa olevien laitteiden modernisointia. Investointeja on hyvä suunnitella pitkäksi aikaa eteenpäin – jo siksikin,