Metalli- ja konepajateollisuuden media

Sponsoroitu

Kun joustavuuskaan ei enää riitä

Muuramelainen perheyritys OK-VISE Oy on tullut maailmalla tunnetuiksi
matalakiinnitinperiaatteen kehittäjänä.

Viime vuosina nopein kasvu on ollut Fixturing Concept tuoteperheessä.
Erityisesti Multi-Rail niminen yleiskäyttöinen työstökiinnitinjärjestelmä
on ollut suosittu erityisesti USA:ssa,
mutta myös ympäri Eurooppaa sekä Aasian maista Intiassa ja
Koreassa.
Modulaarisen kiskojärjestelmään on saatu yhdistettyä
suuri toistotarkkuus ja samalla helppo ja nopea asetusten
vaihto. Asiakkaiden mielestä kiinnitysten joustavuus ja
modulaarisuus nopeuttavat radikaalisti paitsi asetusten vaihtoa
myös uusien tuotteiden ylös ajoa. Tänään koneistusjärjestelmän
joustavuus – työstökiinnitykset mukaan lukien – on jo
perusvaatimus toistuvassa piensarjatuotannossa

Työstökonealalla on koko läntisessä maailmassa huutava
pula osaavista ammattilaisista, ja siksi automaation käyttöönoton
vauhti kiihtyy. Automaattista työstökiinnitystä käytetään jo yleisesti sekä robotilla että manuaalisesti tapahtuvassa työkappaleen
latauksessa.

OK-VISE teki kattavan kartoituksen automaattisen kiinnitystekniikan
tilanteesta kaksivuotisessa syksyllä päättyneessä
kehitysprojektissaan. Tänä päivänä yleisesti käytetyllä hydraulikiinnityksellä
on paljon etuja mutta myös haittapuolia; erityisesti
kun automaattisen kiinnityksen tekniikoita sovelletaan
palettipooleihin ja muihin paletinvaihtajiin perustuviin konsepteihin.

Uuden sukupolven kiinnitystekniikan kehitystyö on aloitettu
ja edelläkävijäyrityksille tarjotaan uutta kiinnitystekniikkaa jo
tämän vuoden aikana.

Lisätietoja: www.ok-vise.com/automation

Uusimmat

Simuloi ennen kuin investoit

Teollisuuden vihreä siirtymä yhdistetään usein suuriin investointeihin ja kasvaviin kustannuksiin. Samalla yrityksiltä vaaditaan yhä parempaa kilpailukykyä ja tehokkuutta. Digitaaliset työkalut, kuten digitaaliset kaksoset, energiasimulointi ja dataohjattu optimointi, muuttavat kuitenkin asetelmaa: kestävyys ja kannattavuus voivat tukea toisiaan.

Toimitusketjujen painopiste muuttuu – tehokkuudesta kohti häiriönsietokykyä

Toimitusketjujen suunnittelussa korostui pitkään tehokkuuden maksimointi: varastot minimoitiin, hankinnat keskitettiin ja toimitusketjuja virtaviivaistettiin kustannusten alentamiseksi. Viime vuosien kriisit ovat kuitenkin osoittaneet, että kustannustehokkuus yksin ei enää riitä. Metalliteollisuudessa huomio siirtyy yhä selvemmin resilienssiin eli kykyyn säilyttää toimintakyky myös häiriötilanteissa.

Mitutoyo auttaa Gnosjö Automatsvarvningia pysymään kehityksen kärjessä

Gnosjö Automatsvarvningille mittaus ja verifiointi ovat kriittisiä osia tuotantoa, jotta asiakkaiden vaatima laatu ja toleranssit voidaan varmistaa. Pitkäaikaisen yhteistyön ansiosta Mitutoyon kanssa yrityksellä on
käytössään kaikki edistyksellinen tekninen laitteisto ja tuki, joita tarvitaan alan ehdottomaan kärkeen
kuulumiseen.