mainos_1048

Työkalut ja tarvikkeet
Työstökoneet

Nurminen Tools Oy sai uuden omistajan

Teksti: Merja Kihl ja Ari Mononen

Konepajoilla käytettävien kiinnittimien ja muiden työkalujen toimittajana tunnettu Nurminen Tools Oy sai kesällä 2017 uuden omistajan. Naantalilaisen yrityksen vetäjäksi tuli Sami Hellsten, jolla on 42 vuoden iästään huolimatta jo pitkä kokemus työstökoneista ja niihin liittyvistä tarvikkeista konepajateollisuuden alalta.

Yritys on toiminut vuodesta 1994. Sen perusti Hannu Nurminen, joka on siirtymäkauden aikana yhä mukana Nurminen Tools Oy:n toiminnassa ainakin kesäkuuhun 2018 asti.

"Olin suunnitellut etsiväni yritykselle uuden omistajan 4-5 vuoden sisällä. Koska Sami kuitenkin oli selkeästi oikea henkilö tähän tehtävään, oli parempi tehdä päätös jo nyt. Ratkaisu varmistaa yrityksen toiminnan jatkuvuuden", Hannu Nurminen kertoo omistajanvaihdoksen taustoista.

"Suhdanteet alalla ovat nyt hyvät, ja siinäkin mielessä nyt oli hyvä ajankohta vaihtaa omistajaa. Finnvera on ollut tärkeänä toimijana tukemassa yrityskaupan toteutusta sekä taloudellisesti että käytännön järjestelyissä. Virallisesti kaupat tehtiin 1.7.2017."

Sami Hellstenin mukaan yrityksen toiminnan painopisteet pysyvät ennallaan myös jatkossa - kuitenkin niin, että toiminta kehittyy liiketoimintasuunnitelman mukaisesti.

"Nurminen Tools pyrkii myös maltillisesti kasvamaan", Hellsten linjaa.

"Alan tuotteet kehittyvät koko ajan, ja me seuraamme tilannetta - tiiviissä yhteistyössä asiakkaiden kanssa. Tulemme esittelemään markkinoille muun muassa uusia, automatisointiin soveltuvia istukkatuotteita ja nollapistekiinnittimiä."

"Lisäksi kehitämme näkyvyyttämme Suomessa aktiivisella markkinointiviestinnällä ja esittelemme uusia tuotteita, jotka liittyvät kappaleen kiinnittämiseen. Tavoitteenani on, että asiakkaillemme omistajanvaihdos on positiivinen ja kiinnostava asia. Päämiehet suhtautuivat suunnitelmaan myönteisesti, ja kaikki sopimukset jatkuvat päämiesten kanssa", Hellsten toteaa.

Myös yrityksen nimi, toimipaikka ja yhteystiedot pysyvät entisellään.

Nurminen Tools Oy:llä on toiminnanohjausjärjestelmässä yli 130 000 tuotenimikettä. Yrityksen liikevaihto vuonna 2016 oli 2,2 miljoonaa euroa.

Lisätietoja: www.nurminentools.fi

Mitä mieltä olit artikkelista?

rate 1 rate 2 rate 3 rate 4 rate 5

Seuraa prometalli

prometalli uutiskirje

LUE UUSIN NÄKÖISLEHTI
prometalli 1/2024

prometalli




Seuraa prometalli
Facebook, seuraa LinkedIN, seuraa
PubliCo B2B mediat:
enertec »     HR viesti »     kita »     prointerior »     prometalli »     proresto »     seatec »