mainos_1048

Investoinnit & raaka-aineet

Suomen CNC-koneistus Oy:lle uusia sorveja ja paljon lisätilaa

artikkelikuva: Suomen CNC-koneistus Oy:lle uusia sorveja ja paljon lisätilaa

Jyväskylässä toimiva Suomen CNC-Koneistus Oy perustettiin vuonna 2008. Yritys on keskiraskaaseen CNC-koneistukseen keskittyvä konepaja, joka toimii alihankintaperiaatteella.

"Yhtiön perustajina oli kolme osakasta, joilla kaikilla on pitkä kokemus konepaja-alalta", toimitusjohtaja Ari Ekholm kertoo. Hän itse tuli alalle vuonna 1986.

Nykyisin Suomen CNC-Koneistus työllistää kaikkiaan 30 ammattilaista. Yrityksen asiakkaina on pääosin kotimaisia kone- ja laitevalmistajia monilta eri tuotannonaloilta.

"Toimintamme on koko ajan laajentunut. Olemme joka vuosi kasvattaneet liikevaihtoa ja hankkineet uusia koneita."

Vuoden 2017 alkupuolella CNC-Koneistus käynnisti laajan investointihankkeen, jonka yhteydessä toimitilojen pintaala kolminkertaistettiin.

"Nyt käytössä on 250 neliötä uutta konttoritilaa sekä kokonaan uusi tuhannen neliön kokoinen tuotantohalli, joka sijaitsee aiemman konepajahallin vieressä", Ekholm sanoo.

"Lisäksi rakensimme uuden logistiikkasiiven, jossa sijaitsevat varaston lisäksi tavaran vastaanotto ja lähettämö."

"Samassa yhteydessä olemme tehneet vuosina 2017-2019 paljon koneinvestointeja ja ostaneet yhdeksän uutta konetta. Investointien kokonaisarvo on ollut yli neljä miljoonaa euroa."

"Viimeistään nyt meillä on poikkeuksellisen monipuolinen konekanta. Joustavan toimintamallimme ansiosta pystymme palvelemaan asiakkaita ketterästi", vakuuttaa Ekholm.

Uusimpien karusellisorvien suurin pyörähdyshalkaisija on 2,1 metriä, joten niillä pystytään valmistamaan aiempaa suurempia kappaleita.

"Palveluihimme kuuluvat lisäksi erilaiset kokoonpano- ja logistiikkapalvelut: Varastoimme, pakkaamme ja lähetämme asennusvalmiita kokonaisuuksia ympäri maailmaa asiakkaidemme spekseillä suoraan heidän loppuasiakkailleen", Ekholm mainitsee.

Lisätietoja: www.cnckoneistus.fi

Mitä mieltä olit artikkelista?

rate 1 rate 2 rate 3 rate 4 rate 5

Seuraa prometalli

prometalli uutiskirje

LUE UUSIN NÄKÖISLEHTI
prometalli 1/2024

prometalli




Seuraa prometalli
Facebook, seuraa LinkedIN, seuraa
PubliCo B2B mediat:
enertec »     HR viesti »     kita »     prointerior »     prometalli »     proresto »     seatec »